Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Meteorit – nehän juttelee meille!

Blogit Taivaan tähden 6.3.2017 15:37
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Tähdenlentoja voi nähdä myös Kansainväliseltä avaruusasemalta, mutta ne vilahtelevat aseman alapuolella. Kuva Nasa

Kirkkaasta tähdenlennosta kuuluvaa ääntä – sihinää, suhinaa ja rätinää – on pidetty jokseenkin yhtä uskottavana ilmiönä kuin sellaisen näkyessä esitetyn toiveen toteutumista.

Toiveita voi toki edelleen esittää – turhaan – mutta tutkijoilla alkaa olla käsitys siitä, miten meteorien äänet kenties syntyvät.

Ongelmana on, että tyypillisen tähdenlennon aiheuttaa avaruuden kivensiru, joka kärähtää tuhkaksi Maan ilmakehässä vajaan sadan kilometrin korkeudella.

Tuolla korkeudella on melkein tyhjiö, jossa ääni ei kulje. Ja vaikka ääni siellä kulkisikin, se ehtisi maanpinnalle taivaalle toljottavien korviin vasta minuutteja myöhemmin kuin samasta ilmiöstä tuleva valo.

Silti raportoidut äänet ovat kuuluneet samaan aikaan kuin tulinen juova on piirtynyt öisen taivaan tummaan samettiin.

Yksi teoria on, että äänet johtuvat radiosäteilystä, jota syntyy kiven höyrystyessä ja kuumentaessa kulkureitillään olevaa ilmaa.  Se edellyttäisi jonkinlaista mekanismia, joka muuttaisi radioaallot korvin kuultaviksi ääniksi.

Sellainen tunnetaan ja sitä sovelletaan radiovastaanottimissa. Meteorien äänet kuitenkin kuuluvat – silloin kun ovat kuuluakseen – ilman mitään elektroniikkaa.

Jos kerran radiosäteily voi muuttua ääniksi, miten on valon laita? Kumpikin on samanlaista sähkömagneettista aaltoliikettä, erona on vain aallonpituus.

Helmikuussa julkaistiin Scientific Reports -tiedelehdessä artikkeli, jossa Richard Spaldingin johtama tutkijaryhmä paneutui asiaan.

Tutkimuksessa kohdistettiin voimakkaita valopulsseja erilaisiin materiaaleihin, kuten ruohoon, puiden lehtiin, kankaaseen ja hiuksiin, joita on yleensä lähettyvillä, kun meteorien ääniä kuullaan.

Materiaalien todettiin lämpenevän äkillisesti, mikä puolestaan lämmitti ympäröivää ilmaa. Siitä oli seurauksena paineaaltoja, jotka havaittiin heikkoina ääninä, kuin lehtien havinana tai hiljaisina kuiskauksina.

Vastaavanlainen fotoakustinen ilmiö on tuttu jo yli sadan vuoden takaa. Puhelimen keksijäksi tituleerattu Alexander Graham Bell tutki valon käyttämistä pitkän matkan puhelinyhteyksissä, ja totesi valon saavan tietyissä materiaaleissa aikaan ääniä.