Suomalaiset syövät ihan väärin – ja siihen on syynsä
Kenellä on aikaa ja energiaa tarkistaa ruokavalionsa vartin välein?
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ihmettelee Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa, kuinka ”osa ihmisistä epäilee virallisia ravitsemussuosituksia”.
En ihmettele sitä ollenkaan.
Monet uskovat sen, minkä haluavat uskoa, mutta suurempi joukko ei oikein tiedä, mihin uskoa. Ja se on tässä se ongelma.
Kaikki varmasti muistavat kuulleensa lukemattomia kertoja, kuinka aamiainen on päivän tärkein ateria. Ja sitten on tunnollisesti kukonlaulun aikaan puolinukuksissa ja -väkisin ahdettu suuhun energiapitoista einettä.
Viime vuonna Fogelholm torppasi tämän käsityksen kertalaakista toteamalla, että ”tiede ei tue väitteitä aamiaisen hyödyistä”.
Silti vähäiselläkin googlauksella löytyy useita artikkeleita, haastatteluja ja lehtijuttuja, joissa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin siitä, miten aamiaisen skippaaminen altistaa esimerkiksi sydänsairauksille tai vähintäänkin ylensyönnille päivän muilla aterioilla.
Fogelholm toteaa, että ihmiset ”eivät osaa erottaa, mikä on tieteellisesti tutkittua ja mikä vain muutaman ihmisen kokemaa tai yksittäinen tutkimustulos”. Professorin syyttävä sormi kohdistuu sosiaaliseen mediaan. Itse jättäisin tuosta pois sanan ”sosiaalinen”.
Vuosituhannen vaihteessa saatiin selvitettyä, että koko maailmankaikkeuden laajeneminen ei hidastukaan vaan kiihtyy kaiken aikaa. Silti tuntuu olevan mahdoton sanoa mitä, miten ja milloin meidän pitäisi syödä.
Media välittää ihmisille jatkuvasti ristiriitaisia viestejä siitä, mikä kulloinkin on terveellistä tai epäterveellistä, mitä pitää syödä ja mitä välttää, kuinka paljon mitäkin voi nauttia huoletta ja minkä suhteen pitää olla erityisen tarkkana.
Kenellä on aikaa ja energiaa tarkistaa ruokavalionsa vartin välein? Puhumattakaan siitä, että alkaisi penkoa taustoja selvittääkseen, mikä on oikeasti ”tieteellisesti tutkittua” ja mikä vain ”yksittäinen tutkimustulos”.
Toisaalta juuri tällä tavallahan tiede etenee ja tieto vähitellen lisääntyy. Uudet tulokset – joskus ihan yksittäisetkin – ensin kyseenalaistavat ja sitten kumoavat vanhat käsitykset. Ja vielä uudemmat muuttavat taas näkemyksiä.
Tutkijat eivät etsi mitään lopullisia totuuksia, koska sellaisia ei ole.
Paitsi viralliset ravitsemussuositukset.