Viinan voimalla avaruuteen

Tähtienvälisissä pilvissä on alkoholia kirjaimellisesti tähtitieteellisiä määriä.

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Tähtienvälisessä avaruudessa on melkoiset määrät tulilientä. Kuva: ESO / APEX & MSX / IPAC / Nasa

Avaruuslennot ovat kalliita, sitä ei kiistä kukaan. Yksityiset toimijat ovat silti rynnimässä joukolla Maan ilmakehän ulkopuolelle, joten täytyy niissä olla jonkinlaista kaupallista potentiaalia.

Vuodesta toiseen lykkääntyvät avaruusturistilennot ovat vasta pientä piperrystä isojen rahojen rinnalla.

Kaivostoiminta. Siitä sitä tuohta revitään. Hankalaa se tuntuu kotoisista esimerkeistä päätellen olevan täällä maanpinnallakin, mutta siitä huolimatta suunnitellaan jo arvometallien louhimista avaruudessa.

Pääosin Marsin ja Jupiterin välimaastossa vaeltavissa asteroideissa on tiedossa hyvät apajat. Osa näistä avaruuden kivenlohkareista ja kallionjärkäleistä on jokseenkin puhdasta rautaa, ja muita metalleja löytyy myös läjäpäin.