Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

”Miksi tähtitiedettä pidetään vaikeana?”

Blogit Taivaan tähden 24.11.2016 15:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
avaruus_on_iso_eso

Avaruus on iso, tosi iso – kuten Linnunradan käsikirja liftareille osuvasti toteaa. Kuva: ESO

Näin kysäisi jonkin aikakausaviisin toimittaja, kun rupattelimme muutama vuosi sitten vastikään ilmestyneestä avaruuskirjastani.

Vastasin yhden syyn olevan ehkä siinä, että tähtitiede on vaikeaa. Kuten kaikki muutkin tieteet, jos asioita tarkastellaan tutkimuksen kannalta.

Ehkä keskeisempi kysymys olisi, miksi toimittaja – ilmeisesti – ajatteli, että tähtitiede ei välttämättä olekaan kovin vaikeaa, sen vain kuvitellaan olevan.

Tähtitieteellä on kiistatta puolellaan joitakin etuja, jotka tekevät siitä monia muita tieteenaloja helpomman oloisen.

Yksi oleellinen seikka on visuaalisuus. Maailmankaikkeus on tupaten täynnä erilaisia taivaankappaleita, joista saadaan erilaisilla havaintolaitteilla upeita, jopa esteettisiä kuvia. Niitä voi ihastella ymmärtämättä mitään taustalla vaikuttavista astrofysikaalisista prosesseista.

Toinen on mittasuhteet. Vaikka ne ovat universumissa valtavat, niitä voi havainnollistaa yksinkertaisin keinoin. Jos Aurinko on greippi, Maa on sinapinsiemen. Tai jos Maa on mandariini, Kuu on oliivi.

Kolmas on yötaivas. Kuka tahansa voi katsella maailmankaikkeutta, olkoonkin, että paljain silmin näkyy vain parituhatta kirkkainta tähteä, Kuu ja muutama planeetta, aika ajoin kirkas komeetta. Yksinkertaisilla apuvälineilläkin kohteiden määrä moninkertaistuu ja jo pienellä kaukoputkella tulee näköpiiriin kaksoistähtiä, tähtijoukkoja, kaasusumuja, galakseja…

Kosmos on konkreettinen asia. Joskin valtavan suuri.

Toinen kysymys, johon olenkin joutunut vastaamaan useamman kerran, on ”miten tähtitieteilijät ymmärtävät avaruuden valtavia etäisyyksiä?”. Olen aina vastannut, että eivät he ymmärräkään.

Ei kukaan voi ymmärtää satojen, tuhansien tai satojen ja tuhansien miljoonien valovuosien etäisyyksiä. Tai edes yhden valovuoden.

Valovuosi on valon yhden vuoden aikana kulkema matka eli 9 460 730 472 581 kilometriä. Ei sellainen mahdu ihmisen järkeen.

Tuhat kilometriä on vielä hahmotettavissa, koska moisen matkan voi taittaa melko helposti yhdessä päivässä, olipa sitten liikkeellä junalla, bussilla tai henkilöautolla. Siitä ylöspäin tai pikemminkin pidemmälle mentäessä alkaa etäisyyshahmotus jo hämärtyä.

Eihän kukaan mittaa lentomatkoja kilometreinä vaan tunteina. Lontoon-lennon pituus ei ole 1 800 kilometriä vaan 2,5 tuntia. Ja New Yorkiin on matkaa 8,5 tuntia, ei 6 600 kilometriä.

Tähtitieteessä on sama homma. Vaikka valovuosi on matkan eikä ajan yksikkö, keskeinen tekijä siinäkin on aika: vuosi eli noin 31 560 000 sekuntia. Jokaisen sekunnin aikana valo etenee 299 792 kilometriä. Ja vuodessa valokin on taivaltanut vasta yhden valovuoden matkan.

Kuten sanottua, tähtitiede on vaikeaa.