Miltä ruoka maistaa - avaruudessa?
Pikkujoulujen myötä ollaan siirtymässä taas vuotuiseen ahmimissesonkiin. Kystä on kyllä ja sitä pitää syödä, vaikka ei olisi niin nälkäkään.
Pari päivää sitten Euroopan avaruusjärjestön ranskalaisastronautti Thomas Pesquet aloitti pestinsä Kansainvälisellä avaruusasemalla. Kuuden kuukauden mittaiseen lentoon osuu sekä joulu että Pesquet’n syntymäpäivä.
Astronautit saavat ottaa mukaansa valikoiman lempiruokiaan, sillä perusavaruusmenyy on yleensä melko tylsä.
Muutama vuosi sitten ISS-asemalla puoli vuotta viettänyt italialainen Paolo Nespoli päätyi – luonnollisesti – parmankinkkuun, aiemmin tänä vuonna lentonsa tehnyt britti Tim Peake nautiskeli maanmiehensä Heston Blumenthalin loihtimista herkuista.