Rahalla saa pilvetkin väistymään
Näin ainakin uskoi lohjalaisen (paikkakunta muutettu) lapsiperheen isukki kammottavalla kahdeksankymmentäluvulla.
Nyt siis havisevat historian siivet. Muinoin Kaivopuistossa järjestettiin kesäkonsertteja, jotka vetivät puiden katveeseen levittäytyvät ruohokentät täyteen väkeä. Usein tietysti satoi, kuten ulkoilmatapahtumien aikana normi on.
Ursan tähtitornissa, jonka yleisötoiminnasta siihen aikaan vastasin, pidettiin jo tuolloin viikonloppuisin aurinkonäytöksiä. Polttavan kuumaa ja ilman turvalaitteita silmät käräyttävää Aurinkoa saattoi katsella turvallisesti suodattimien lävitse, olipa tarjolla jopa vähän erikoisempi H-alfa-näkymä.
Auringonpilkkujen ohella yleisö pääsi katselemaan päivätähtemme kuohuvalta pinnalta kauas avaruuteen kurkottavia plasmakielekkeitä, protuberansseja.
Paitsi silloin kun satoi. Huonolla kelillä tähtitornia ei tietenkään edes avattu, mutta jos sade sattui Kaivarin konsertin aikaan, pidettiin ovet auki, jotta edes pieni osa kansasta pääsi kuuntelemaan musaa kastumatta läpimäräksi.
Yhtenä sunnuntaina – lavalla taisivat olla tuolloin muiden muassa Eput – torni tarjosi taas suojaa sateelta. Väenpaljouden ja kaatosateen läpi raivasi tiensä määrätietoisen oloinen nelikko: isä, äiti ja kaksi lasta.
”Hei, tultiin katsomaan Aurinkoa.”
”No nyt ei valitettavasti onnistu.”
”Eikös täällä ole viikonloppuisin aurinkonäytöksiä?”
”On kyllä, mutta se edellyttäisi vähän parempaa säätä.”
”Mutta tornihan on auki.”
”Päätettiin avata ovet, että osa jengistä pääsee sateensuojaan.”
”Eikös teillä ole täällä erikoislaitteet?”
”Toki, mutta…”
”Me tultiin ihan varta vasten Lohjalta (paikkakunta edelleen muutettu) saakka.”
”Ikävä kyllä sade ja pilvet eivät tällä kertaa oikein suosi Auringon katselua.”
”No mutta kyllä me maksamme, ei se siitä ole kiinni.”