Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Horisontti nousee Auringon eteen

Blogit Taivaan tähden 16.7.2016 15:02
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Iskia_A

Aurinko laskee länteen – vai miten se nyt menikään? Kuva: Markus Hotakainen

Vain paatunein skeptikko ei usko, että Maa kiertää Aurinkoa. Silti se on asia, jota on vaikea hahmottaa kokemusperäisesti.

Kun Maa liikkuu omalla radallaan, Aurinko näyttää vaeltavan hitaasti tähtien suhteen. Ongelmana on, että Aurinko ja tähdet eivät ole näkyvissä yhtä aikaa.

Vuodenaikojen vaihdellessa öisellä taivaalla näkyy eri tähdistöjä, mutta illasta toiseen muutos on niin hidasta, että moni ei sitä edes huomaa.

Aurinko sen sijaan nousee ja laskee joka päivä – jos sivuutetaan Suomeen tulevia turisteja hämmentävä yötön yö ja toisaalta kaikkia masentava talvinen kaamos. Aamulla päivänkehrä tupsahtaa horisontin takaa taivaalle ja illan tullen painuu taas mailleen.

Ilmiselvästi Aurinko kiertää Maata. Tähän johtopäätökseen tulivat muinaiset kansat ja kulttuurit. Esimerkiksi egyptiläiset uskoivat, että jumalallinen aurinkolaiva kuljettaa valontuojaa siten, että se nousee joka aamu uudelleen.

Harhainen käsitys Maan ja Auringon valtasuhteesta oli vahva vielä 1600-luvun alussa. Innovatiivisimpien ideanikkareiden tultua jo siihen tulokseen, että kaikkeuden keskus on matoisen Maan sijasta Aurinko, oli vielä terveydelle, jopa hengelle vaarallista sanoa niin ääneen.

Maan kiertoliikkeen ohella myös sen pyörimisliikettä on vaikea kokea. Onhan selvää, että maapallon pyörimisen pitäisi tuntua joltain.

Päiväntasaajan kohdalla maanpinta puineen sun muineen, myös ihmisineen, kiitää lähes 1 700 kilometrin tuntinopeudella. Vauhti on päätähuimaava – ainakin sen pitäisi olla.

Mutta kun ei ole. Tai onhan se. Maan pyöriminen on kuitenkin tasaista, vauhti ei vuorotellen kiihdy ja hidastu. Ja nimenomaan nopeuden kasvu tai hidastuminen saa esimerkiksi hurjastelun autolla tuntumaan hurjastelulta.

Toki moottoritiellä maisemat vaihtuvat siihen malliin, että tasainenkin nopeus muuttuu näkyväksi, mutta Maan pyörimisen kanssa on toisin. Vertailukohtia ei oikein ole.

Tai on: Aurinko.

Se on kuitenkin niin kaukana, lähes 150 000 000 kilometrin päässä, että Maan pyörimisen aiheuttama Auringon näennäinen liike on hidasta.

Päivän mittaan Aurinko vaeltaa taivaankannen poikki, mutta niin verkkaisesti, ettei sitä tule huomanneeksi juuri muusta kuin siitä, että eri kellonaikoina Aurinko paistaa eri suunnista.

Ainoastaan Auringon ollessa lähellä horisonttia sen liikkeen voi nähdä selvästi – keskipäivällä ei tietenkään pidäkään tuijotella suoraan häikäisevän kirkkaaseen valopalloon.

Vaikka Aurinko näyttää aamuisin kipuavan taivaalle ja laskevan iltaisin taivaanrannan taakse, todellisuudessa horisontti putoaa pois Auringon edestä ja nousee sitten peittämään sen taas näkyvistä. Kuin nurinkurinen esirippu.