Planeetta IX on kuin Irvikissa - se tulee ja menee
Aurinkokunnan ulkolaidoilla kiertävä massiivinen planeetta aiheuttaa tutkijoille harmaita hiuksia. Suurin ongelma on se, ettei kukaan tiedä varmuudella, onko sitä edes olemassa.
Kun Clyde Tombaugh löysi vuonna 1930 Pluton, sitä pidettiin Planeetta X:nä, jota oli jahdattu pitkään. Sittemmin Pluto ”alennettiin” kääpiöplaneetaksi, mutta historiaa kunnioittaen tutkijoiden tähtäimessä tällä hetkellä oleva kiertolainen on saanut nimekseen Planeetta IX.
Arvelut sen olemassaolosta perustuvat kaukaisten Kuiperin vyöhykkeen kiertolaisten ratoihin. Muutaman pienkappaleen radat ovat suuntautuneet siten, että selitykseksi kävisi vielä paljon kaukaisempi ja vielä paljon suurempi kiertolainen, Planeetta IX.
Huolimatta taannoisista uutisotsikoista sitä ei ole löydetty eikä kukaan ole sitä nähnyt tai kuvannut. Sitä kyllä etsitään, mutta optimististen arvioidenkin mukaan sen löytämiseen voi mennä vuosia. Siis jos se on olemassa.