Tiede, totuuden torvi - tai sitten ei
”Tiede etsii lopullisia totuuksia.”
Näin moni tuntuu ajattelevan. Ja on totaalisen väärässä.
Wikipediassa hakusanan ”Tiede” kohdalla todetaan, että ”tieteen tehtävänä on selittää ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä”.
Jos niinkin laaja-alaisen asian kuin tiede haluaa määritellä muutamalla sanalla, tuo on aika hyvä. Silti tieteen tehtävät, tavoitteet ja toimintatavat ymmärretään pääsääntöisesti ihan pieleen.
Yleisenä käsityksenä näyttää olevan, että tieteellä olisi jokin piilossa pidetty agenda, jonka mukaan edetään. Ikään kuin olisi etukäteen päätetty, että tämä asia on näin, tuo on noin, ja noista sanotaan tällä tavalla.
Ei se kuitenkaan mene niin. Tiede on kuin evoluutio: sillä ei ole ennalta määrättyä päämäärää, ei totuutta, johon tähdätään.
Noin sata (oikeasti 23) vuotta sitten aloittaessani Yleisradion Koulutelevisiossa tiedetoimittajana ensimmäisiä ohjelma-aiheitani oli revontulet. Jututin kuvanauhalle ansioitunutta ja pätevää tutkijaa, jonka nimen nyt jätän mainitsematta.
Yksi kysymyksistä koski ääniä, joita kansanperinteen, perimätiedon ja yleisten uskomusten perusteella revontulista kuuluu.
”Voiko revontulista kuulua ääniä?”
”Ei voi.”
Vastaus oli selkeän yksiselitteinen eikä jättänyt tulkinnanvaraa. Revontulista ei voi kuulua ääniä, koska ne esiintyvät niin korkealla, ettei ääni voi siellä edes kulkea. Se oli tieteen ”totuus” 1990-luvun alkupuolella. Nykyisin ”totuus” on toisenlainen.
Sadoilta ihmisiltä on kerätty havaintoja heidän kuulemistaan äänistä ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat saaneet jopa tallennettua paukahduksia ja sähinää revontulien leimutessa taivaalla. Ilmiö on siis sittenkin todellinen eikä pelkkää muinaissuomalaista mytologiaa.
Ilmiön toteaminen todelliseksi ei vielä paljasta sen syntymekanismia mutta se on tärkeä askel tieteen edistymisen kannalta. Tai niin tiede nimenomaan etenee.
Meitä ympäröivässä luonnossa nähdään, kuullaan, aistitaan jokin ilmiö. Siitä kertyy havaintoja riittävästi, jotta se voidaan todeta aidoksi. Ilmiölle yritetään löytää selitys ja kun se – tai monasti useampikin – löytyy, selityksen avulla pyritään tekemään ennusteita ilmiön luonteesta, esiintymistiheydestä ja olosuhteista, joissa se voi esiintyä.
Sitten tehdään lisää havaintoja ja jos ne osuvat yksiin ennusteiden kanssa, teoria on vähintäänkin lupaava. Jos sen sijaan todellisuuden ja teorian välillä ilmenee ristiriitaisuuksia, teoriaa korjataan tai sen tilalle kehitetään kokonaan uusi.
Revontulista kuuluvien äänien kohdalla ollaan nyt tilanteessa, jossa todelliseksi todetulle ilmiölle ei ole vielä selitystä. Toistaiseksi tutkijoilla ei ole käsitystä, miten satojen kilometrien korkeudella esiintyvä valoilmiö voi aiheuttaa maanpinnalla kuultavia ääniä.
1990-luvun kategorisen kielteisestä käsityksestä on kuitenkin päästy jo pitkälle. Tieteen ”totuus” on todettu virheelliseksi, joten nyt etsitään uutta tai pikemminkin seuraavaa ”totuutta”.