Joko taas Marsiin! Mitä järkeä?
Eilen maanantaina puoliltapäivin Baikonurin avaruuskeskuksesta laukaistiin venäläinen Proton-kantoraketti. Sen keulilla avaruuteen matkasi Euroopan avaruusjärjestön ExoMars-luotain.
Miksi ihmeessä, joku voisi kysyä.
Tällä kertaa kohti punaista planeettaa lähetettiin Marsin kaasukehää ja sen koostumusta tutkiva TGO eli Trace Gas Orbiter sekä Schiaparelli-laskeutuja, joka päätyy planeetan pinnalle saakka. Schiaparelli testaa laskeutumistekniikkaa, jota on tarkoitus käyttää tulevilla lennoilla, erityisesti eurooppalaisen Mars-kulkijan saamiseksi turvallisesti naapuriplaneettamme kamaralle.
Ai niitä on siis luvassa lisääkin.
Kyllä, luotaimia lähetetään Marsiin jatkossakin. Huolimatta siitä, että ensimmäinen onnistunut alus – Mariner 4 – saatiin singottua planeetan ohi jo vuonna 1965. Sen lisäksi Marsia on tutkinut liki kolmekymmentä muuta luotainta.
Tässä ollaan jälleen perustutkimuksen peruskysymysten äärellä. Mars on Aurinkokunnan muista planeetoista ainoa, jossa on joskus saattanut syntyä elämää. Vuosimiljardeja sitten naapuriplaneettamme ilmasto oli lämpimämpi, kaasukehä tiheämpi ja sen pinnalla virtasi ja lainehti vettä.
Sitten tapahtui jotain, mikä sai ilmaston viilenemään, kaasukehän harvenemaan ja veden jäätymään napaseuduille ja maankamaraan. Jos Marsissa syntyi elämää, sillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia kehittyä alkeellisia eliöitä pidemmälle.
Silti sitä saattoi syntyä ja se yksistään olisi jo mullistava asia. Aurinkokunnan kahdeksasta planeetasta ja muita tähtiä kiertävistä vähintään tuhansista, mahdollisesti miljardeista planeetoista Maa on toistaiseksi ainoa, jonka tiedetään synnyttäneen elämää.
Jos löytyisi toinenkin, vaikka vain muinaisuudessa elollinen maailma – ja vieläpä samasta planeettajärjestelmästä – se olisi vähintään vuosisadan löytö.
Tuo ”jotain, mikä sai ilmaston viilenemään” on myös tärkeä tutkimuskohde. Ja siitä päästään Marsin tutkimuksen hyötyihin. Elämän syntyä koskevasta pohdiskelusta ei ole varsinaisesti hyötyä, koska se on sitä paljon parjattua perustutkimusta.
Marsin nykyisten sääolojen ja menneen ilmastonmullistuksen tutkimisesta sen sijaan on hyötyä. Jos olot ovat siellä voineet muuttua niin paljon, että ne kävivät elämän kannalta sietämättömäksi, voisiko sama tapahtua myös täällä?
Ilmastomme on jo muuttumassa – kiitos teknisen sivilisaatiomme – mutta kuinka paljon ja kuinka nopeasti. Siihen saattaa löytyä vastaus Marsista.
Olkoonkin, että Mars on nykyoloiltaan hyvin toisenlainen kuin Maa, sillä on yhä samanlaisia piirteitä. Oleellisin niistä on, että Marsin kaasukehä on kuin yksinkertaistettu versio Maan ilmakehästä. Se koostuu lähes yksinomaan hiilidioksidista, sen paine on murto-osa ilmanpaineesta merenpinnan tasolla ja se on hyvin kuiva.
Mars on kuin laboratorio, jossa voidaan tutkia monimutkaisemman Maan ilmiöitä. Omaa ilmakehäämme tarkasteleva malli voidaan ”siirtää” Marsiin, missä sitä testataan tekemällä sikäläisestä kaasukehästä havaintoja ja mittauksia. Sitten entistä kehittyneempi malli voidaan ”siirtää” takaisin Maahan ja tehdä sen avulla entistä tarkempia sääennusteita.
Juuri sitä tekee Ilmatieteen laitos. Ja juuri siitä on konkreettista hyötyä.