Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Aurinko ja Kuu – vuoroin vieraissa

Blogit Taivaan tähden 26.12.2015 12:19
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
jouluKuutamo

Jouluinen kuutamo melkein pilvettömällä taivaalla. Kuva: Markus Hotakainen

Tänä vuonna täysikuu osui joulupäivään. Tapahtumaa hehkutettiin joissakin aviiseissa harvinaisena valoilmiönä ja vaikka tarkkaan ottaen täysikuu ei ole ”valoilmiö”, aikamoisesta harvinaisuudesta oli kyse.

Edellisen kerran Kuu möllötti täytenä juuri joulukuun 25. päivänä vuonna 1977 ja seuraavaa jouluista täysikuuta joudutaan odottelemaan vuoteen 2034 saakka.

Onko ilmiö harvinaisuudestaan huolimatta kuitenkaan kovin erikoinen? Täysikuuhan toistuu vajaan kuukauden eli noin 29,5 vuorokauden välein. Jos se osuu tiettyyn mielivaltaiseen päivään – joulupäivähän on mielivaltainen, sillä Jeesuksen syntymän ajankohtaa ei tunneta varmuudella – mitä sitten?

Onhan noita täysikuita.

Harvinaisena jouluista täysikuuta voi pitää, jos sen onnistui ylipäätään näkemään. Näihin aikoihin eletään tilastollisesti vuoden pilvisintä kautta, joten viime päiviin osuneita tähtitaivaita ja kuutamoita voi tosiaan pitää harvinaisuuksina.

Silloin kun sää on selkeä, talvista täysikuuta on mahdoton olla huomaamatta. Se kumottaa korkealta, melkein taivaanlaelta, ja näkyy koko yön.

Kuu nousee Auringon laskiessa ja laskee vasta aamun koittaessa. Jos maassa on hanki – mitä tänä vuonna joutuu etsimään kissojen ja koirien kanssa suuresta osasta Suomea – tuntuu toisinaan siltä, että Kuu valaisee öistä maisemaa paremmin kuin keskipäivällä eteläisen horisontin yläpuolelle vaivoin kohoava Aurinko. Tai pohjoisessahan se ei kipua taivaanrannan takaa laisinkaan.

Aurinko ja Kuu pitävätkin taivaallista vahtia vuorotellen: Aurinko kesäisin, Kuu talvisin.

Kuun kapoiset sirppivaiheet seuraavat toki Aurinkoa, mutta jos keskitytään täysikuuhun, se on öisin korkealla, kun Aurinko on päivisin matalalla, ja päinvastoin.

Kesäpäivinä Aurinko paistaa täydeltä terältä korkealta sinitaivaalta, mutta täysikuu mataa hyvin alhaalla. Pohjoisemmassa Suomessa se ei välttämättä nouse ollenkaan.

Kuun korkeuteen vaikuttaa myös sen radan kaltevuus. Siinä missä Aurinko vaeltaa – tai näyttää vaeltavan – taivaalla vuodesta toiseen samaa ”rataa” eli ekliptikaa pitkin, Kuun rata on ekliptikaan nähden noin viisi astetta kallellaan.

Ellei rata olisi kallellaan, jokaisen uudenkuun aikaan sattuisi auringonpimennys, ja jokaisen täydenkuun aikaan kuunpimennys.

Yleensä Kuu kuitenkin sujahtaa Auringon ohi sen pohjois- eli yläpuolelta tai etelä- eli alapuolelta. Aamuvarhaisella taivaalla näkyvä kapoinen sirppi ilmestyy aina muutaman päivän kuluttua koristamaan iltataivasta.

Joulupäivään osunut täysikuu oli pohjoisimmillaan eli maamme etelärannikolta katsottuna se nousi 47 asteen korkeudelle. Kuu oli siis jokseenkin horisontin ja taivaan lakipisteen puolivälissä. Se kumotti kirjaimellisesti ”keskellä taivasta”.