Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

”Tyhmiä” kysymyksiä – osa 2

Blogit Taivaan tähden 17.12.2015 09:34
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
002-Orion-Nebula

Orionin kaasusumu näkyy toki paremmin, jos taivaalla ei ole sumua. Kuva: NASA/ESA/M. Robberto (STScI/ESA)

Kuten edellisessä blogitekstissäni totesin, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Kummallisia käsityksiä ja väärinymmärryksiä sen sijaan esiintyy senkin edestä.

Otollisia aikoja ja paikkoja niiden kuulemiseen ovat tähtitornit ja niissä pidettävät yleisönäytökset. Ilmeisesti illan ja yön pimeys antaa ihmisille rohkeutta esittää näkemyksiä, joista eivät ole aivan varmoja.

Talvisten tähtinäytösten kestosuosikki on Orionin tähdistön suunnassa näkyvä Suuri kaasusumu. Se on valtava tähtienvälinen kaasu- ja pölypilvi, jonka uumenissa syntyy kaiken aikaa uusia tähtiä.

Keskellä sumua on pieni tähtirypäs, jolla on ikää ehkä vain 300 000 vuotta. Sen ympärille levittäytyy vaaleita kaasukiehkuroita ja tummia pölyjuovia.

Valokuvissa tulee esiin vedylle ominainen punertava hohde, mutta kaukoputkella katsoessa – vaikka kaukoputki olisi isokin – sumu näyttäytyy harmahtavana pilvenä. Ja jos kaukoputki ei ole kovin iso, Orionin Suuri kaasusumu on melko vaatimaton ilmestys.

Etenkin jos ei oikein tiedä, mitä näkemältään odottaa.

Kerran Kaivopuiston korkeimmalla kukkulalla nököttävään Ursan tähtitorniin kapusi hieman iäkkäämpi asiakas. Orionin tähdistö keikkui etelän suunnalla tumman meren yllä ja kaukoputki oli suunnattu sen keskivaiheilla olevaan kaasusumuun.

Kerroin, mistä on kyse, millainen kohde kaukoputkessa on näkyvissä ja mitä sen uumenissa tapahtuu. Kun kertasin, että kaukoputkessa on nyt Orionin kaasusumu, mutta se ei näy kauhean hyvin, okulaariin kurkannut vastikään paikalle tullut yleisön edustaja totesi, että ”Jaa, jaa, täytyypä tulla uudestaan sitten kun ei ole sumua.”

Toisinaan hupaisat oivallukset eivät kavahda päivänvaloakaan.

Muinoin Kaivarissa pidettiin kesäisin ahkerasti konsertteja. Toisinaan sää suosi, toisinaan sitten taas ei. Kerran satoi kaatamalla – lavalla taisi olla Eppu Normaali – ja pidimme tähtitornin ovet auki, jotta tarjolla olisi sateensuojaa edes joillekin.

Noihin aikoihin oli jo aloitettu aurinkonäytökset, jotka ajoittuivat kesäviikonloppuihin. Kaukoputkiin oli hankittu asianmukaiset suotimet, joiden läpi päivätähteämme saattoi tarkastella turvallisesti.

Tuona sateisena sunnuntaina torniin portaat nousi iloinen lapsiperhe Lohjalta (paikkakunnan nimi muutettu). Aurinkonäytökseen olivat tulossa.

”Päivää. Täälläkös näytetään Aurinkoa?”

”Kyllä toki. Tällä säällä se vain on vähän hankalaa.”

”No teillähän on täällä erikoislaitteet sitä varten.”

”Pitää paikkansa, mutta niilläkään ei valitettavasti näe pilvien ja sateen läpi.”

”Kyllä me maksamme, ei se siitä ole kiinni.”