Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Traktorinrenkaalla Kuuta valloittamaan

Blogit Taivaan tähden 23.11.2015 16:35
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
n1-2

Neuvostoliiton N1-kantoraketti, jolla EI valloitettu Kuuta. Kuva: NASA

Vaikka kaikki eivät uskokaan, että jenkit laskeutuivat 1960-luvun lopussa ensimmäisen kerran Kuuhun, kaikille on selvää, että neukut hävisivät kuukilvan.

Kun Neil Armstrong ja Buzz Aldrin olivat ottaneet ensimmäiset askeleensa Kuun pölyisellä pinnalla, Neuvostoliitto kielsi edes kilpailleensa. Sitä ei kovin moni uskonut, mutta konkreettiset todisteet olivat vähissä.

Vasta 1980-luvulla alkoi varmistua, että neuvostoliittolainen kuulento oli lähellä toteutumista eikä amerikkalaisten voitto ollut niin itsestäänselvä kuin aiemmin oli kuviteltu.

Itänaapurimme suunnitelma muistutti Yhdysvaltain Apollo-projektia. Jättimäinen N1-raketti olisi kuljettanut avaruuteen aluskaksikon, joka yhteen telakoituneena olisi taivaltanut kohti Kuuta.

Häviö kuukilvassa johtui pitkälti siitä, että rakettia ei saatu koskaan toimimaan. Kaikki neljä koelaukaisua epäonnistuivat ja päättyivät katastrofiin. Ja vain kaksi niistä ehdittiin ylipäätään tehdä ennen kuin tähtilippu seisoi jo tuulettomalla Kuun pinnalla.

Jos raketti olisi saatu toimintakuntoon ja kaikki olisi mennyt muutenkin suunnitelmien mukaan, toisessa aluksessa olisi majaillut matkan ajan kahden hengen miehistö, ja toisessa kosmonauteista toinen olisi laskeutunut Kuun pinnalle.

Amerikkalaistenkin kuuohjelma oli vaaroja täynnä – kolme astronauttia menehtyi laukaisualustalla, kun komentomoduulissa syttyi räjähdysmäinen tulipalo – mutta neuvostosuunnitelma oli vielä huimapäisempi.

Vaikka alukset olisivat olleet menomatkalla kiinni toisissaan, niiden välillä ei olisi ollut kulkuyhteyttä kuten oli Apollo-komentomoduulista kuumoduuliin. Kuun pinnalle tähtäävän kosmonautin olisi pitänyt siirtyä laskeutumisalukseen ulkokautta.

Avaruuskävelyt ovat nykyisin Kansainvälisellä avaruusasemalla rutiinia, mutta 1960-luvulla niistä ei ollut vielä kovin paljon kokemusta. Tammikuussa 1969 Neuvostoliitto teki vasta toisen avaruuskävelynsä, mutta silti sellaista kaavailtiin keskeiseksi osaksi kuumatkaa.

LOK-kiertorata-aluksesta (Lunniy Orbitalny Korabl) irtautunut LK eli Lunniy Korabl olisi laskeutunut Apollo-kuumoduulin tapaan Kuun pinnalle ja neuvostokosmonautti olisi päässyt pystyttämään punalipun.

Yksinäisen matkaajan mahdollisesti kohtaamien käytännön ongelmien pitkällä listalla oli alkeellinen, mutta potentiaalisesti tappava kompastuminen. Tai ei niinkään kompastuminen kuin kaatuminen selälleen.

Kuupuvun happi- ja muut laitteet olisi olleet sullottuina suureen ”selkäreppuun”. Sillä olisi ollut jopa Kuun pienessä gravitaatiossa sen verran painoa, että pahimmassa tapauksessa kosmonautti olisi kaaduttuaan jäänyt sätkimään avuttomana kuin selälleen kellahtanut kilpikonna.

Siihen oli kuitenkin suunniteltuna näppärä ratkaisu – ja nyt päästään otsikossa mainittuun traktorinrenkaaseen.

Ajatuksena oli, että kaatumisen varalta kosmonautilla olisi vyötäröllään traktorinrenkaan sisäkumia muistuttava – tai silloisen neuvostotekniikan tuntien nimenomaan traktorinrenkaan sisäkumi – ”pelastusrengas”.

Jos kävisi niin köpelösti, että kuumatkaaja todella pyllähtäisi nurin, hän voisi renkaan varassa kierähtää vatsalleen ja punnertaa itsensä ylös.

Onneksi moista operaatiota ei olisi ollut kukaan näkemässä.