Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Kuun pimeämpi puoli

Blogit Taivaan tähden 9.11.2015 15:07
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Kuumaatamo_SK

Maatamo erottuu himmeänä hohteena vielä puolenkuun aikaankin – mutta vain ylivalottuneessa kuvassa. Kuva: Markus Hotakainen

Ainoa luonnollinen kiertolaisemme kääntää aina saman puolen kohti Maata. Se tuskin on kenellekään yllätys, sillä Kuuta katsoessa se näyttää aina samaa naamaa.

Kuun kiertäessä Maata sen ulkomuoto muuttuu kapeasta sirpistä puolikkaaksi ja edelleen täydeksi, sitten taas puolikkaaksi ja sirpiksi. Kuun pinnalta erottuvat tummat alueet eli meret – siltä osin kuin Aurinko niitä valaisee – ovat kuitenkin aina samoissa kohdissa.

Kuun pyörähdysaika on sama kuin sen kiertoaika Maan ympäri. Tosin kierroksensa aikana Kuu ”huojuu” hieman, joten näemme myös hieman sen ”reunan” taakse.

41 prosenttia Kuun pinnasta on kuitenkin pysyvästi näkymättömissä Maasta katsottuna. Tätä Kuun puoliskoa sanotaan usein pimeäksi puoleksi.

Mikä on tietysti paha erhe.

Lukuunottamatta napaseutujen syviä kraattereita, joiden pohjalla vallitsee ikipimeys, Aurinko valaisee Kuuta kaikilta kanteilta. Ei tietenkään aina, sillä päivä ja yö vaihtelevat Kuussa siinä missä Maassakin. Kuussa vuorokauden pituus vain on hivenen pidempi eli nelisen viikkoa.

Tietyllä paikalla Kuun pinnalla paistaa siis Aurinko yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa ja kadottuaan taivaanrannan taakse nousee uudelleen vasta kahden viikon kuluttua.

Kuun kääntöpuoli ei siis ole pimeä. Täydenkuun aikana Aurinko valaisee Maata kohti olevan Kuun puoliskon kokonaan, joten silloin toinen puoli on pilkkopimeä. Mitä pienempi osa meidän näkemästämme puoliskosta on valaistuna, sitä enemmän auringonvaloa lankeaa Kuun kääntöpuolelle.

Kuun ollessa sirppi ”pimeä” osakaan ei ole tyystin pimeä. Se kajastaa harmaana haamuna, joka erottuu sitä paremmin, mitä kapeampi sirppi on. Tämän maatamon saa kyllä kuvattua vielä puolenkuun aikaankin, mutta silloin valoisa osa palaa puhki eli ylivalottuu pahasti.

Maatamo oli vielä 1500-luvun alussa silloisille luonnonfilosofeille suuri arvoitus. Tarvittiin renessanssinero Leonardo da Vincin laaja-alaista mielikuvitusta, jotta ilmiölle löytyi selitys.

Noin vuodelta 1510 peräisin olevassa tekstissä da Vinci toteaa, että hänen käsittääkseen Kuulla on ilmakehä ja sen pinnalla meriä. Leonardon mukaan Kuu heijastaa valoa niin hyvin, koska suuri osa sen pinnasta on veden peitossa.

Sehän meni ihan pieleen. Jo pitkään on tiedetty, että Kuussa ei ole vettä kuin napaseutujen kraatterien pohjalla jäänä ja joidenkin mineraalien kiderakenteeseen nalkittuna. Eikä Kuu heijasta valoa hyvin: pinta-aines on melkein yhtä tummaa kuin noki.

Sen sijaan maatamon selitys osui kohdalleen. Leonardo kirjoitti, että ”aavemainen hohde” syntyy auringonvalosta, joka heijastuu Maan meristä ja lankeaa Kuun pinnalle.

Jos kerran Kuulla ei ole pimeää puolta, niin mikä sitten on sen pimeämpi puoli?

No se on se Kuun kääntöpuoli. Kun Aurinko ei paista meitä kohti olevalle puoliskolle, sitä valaisee kuitenkin Maasta heijastunut vähäisempi valo.

Mutta silloin kun Aurinko ei paista meistä poispäin olevalle puoliskolle eli Kuun kääntöpuolelle, sinne ei lankea kuin tähtien kylmä kimmellys.