Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Kuka eka Marsissa?

Blogit Taivaan tähden 14.10.2015 09:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
vom_mg01s306

Mars on punainen planeetta. Voisiko se olla vielä punaisempi? Kuva: NASA

NASAn masinoimat kohu-uutiset ne vain jatkuvat: Marsia aletaan asuttaa 2030-luvun alussa ja muutamassa vuodessa siirtokunnasta tulee omavarainen. Vaikka olen ollut totaalinen avaruusfriikki viisivuotiaasta lähtien, tähän on pakko sanoa: höpöhöpö.

Ensimmäisten miehitettyjen Mars-lentojen piti toteutua ikään kuin itsestään selvänä jatkona Apollo-kuuohjelmalle jo 1980-luvulla. Kahdeksankymmentäluku tuli ja onneksi myös meni, mutta Marsiin ei päästy.

Sen jälkeen jokseenkin jokainen Yhdysvaltain presidentti on vuorollaan esittänyt John F. Kennedyä jäljitellen suureellisen suunnitelman punaisen planeetan valloittamiseksi. Ja aina homma on hyytynyt viimeistään siinä vaiheessa, kun on saatu laskettua projektista koituvat kustannukset.

Barack Obama teki poikkeuksen asettamalla tähtäimen asteroideihin. Huolimatta siitä, että asteroidilentokaan ei ole ihan simppeli juttu, se olisi silti helpompi toteuttaa kuin matka Marsiin.

Yksi suht iso ongelma on, että Yhdysvalloilla ei ole tällä hetkellä miehitetyillä avaruuslennoilla käytettävää alusta. Sukkulalaivasto sysättiin eläkkeelle ja museokapineiksi vuonna 2011, ja uuden Orion-aluksen ensimmäinen miehittämätön testilento tehtiin vajaa vuosi sitten. Astronauttien kaavaillaan pääsevän Orionin ohjaimiin vasta vuoden 2023 tietämillä. Jos silloinkaan.

Ja nyt sitten ollaankin menossa Marsiin. Noin vain. Tai ei tietenkään noin vain. Kyllähän NASAssa on kompetenssia matkata Kuun ohella myös muille planeetoille. Luotaimia on lennätetty jo tähtienväliseen avaruuteen saakka ja vaikka ihmisten ottaminen mukaan kuvioihin mutkistaa tilannetta huomattavasti, mahdotonta se ei ole.

Siis teknisesti. Kokonaan toinen kysymys on tarvittavan rahoituksen varmistaminen. Avaruusprojektien budjetit tuppaavat paukkumaan eikä kongressiin leikkurikaan ole tavannut jättää NASAn rahoitusta vaille sivalluksia.

Suurin ongelma on vakuuttaa poliittiset päättäjät siitä, että Marsiin on järkevää mennä. Tai ettei se ainakaan ole ihan järjetöntä. Kuuhun mentiin aikoinaan poliittisista syistä, sillä Neuvostoliitolle piti näyttää kaapin paikka kaikilla mahdollisilla areenoilla, myös avaruudessa.

Silti alkuinnostuksen lopahdettua – ”Kuussahan käytiin jo, montako kertaa sinne on vielä mentävä?” – rahahanat sulkeutuivat ja suunnitelluista jatkolennoista kolme viimeistä peruttiin. Nyt ei ole edes poliittista ponninta satsata kymmeniä tai satoja miljardeja siihen, että tähtilippu saataisiin pystytettyä toisen taivaankappaleen pinnalle.

Tai oikeastaan on, mutta se kisa on jo hävitty. Kiinalaiset ovat yhä vahvempia tekijöitä avaruusrintamalla ja he ovat tehneet kaikki temppunsa aasialaisella eleettömyydellä. Kiinan ensimmäinen miehitetty lento, ensimmäinen avaruuskävely, ensimmäinen kolmen taikonautin lento, ensimmäinen avaruusasema, ensimmäinen kuukulkija…

Listaa voi jatkaa luontevasti ensimmäisellä miehitetyllä kuulennolla ja sitten ensimmäisellä – koko ihmiskunnan ensimmäisellä – Mars-lennolla. Salakapitalistisella kommunistivaltiolla tuntuu riittävän resursseja siihen, mihin niitä halutaan käyttää.

1960-luvulla amerikkalaiset pelkäsivät, että neukut ehättävät ensin Kuuhun ja kiertolaisestamme tulisi punainen. Nyt on vielä perustellumpaa pelätä, että Marsista tulee entistäkin punaisempi.