Hopeinen Kuu

Iskelmien suosikkivalonlähde on Kuu, joka valaa auliisti romantillista kajoaan maisemaan. Täydenkuun valossa näkee vaikka hiihdellä talvisilla hangilla – jos hankia sattuu olemaan ja tykkää hiihtämisestä – ja näin elokuussa kuutamot ovat usein vaikuttavia, kun yöt alkavat olla tummia ja täysikuu nousee taivaalla korkeammalle: keskikesällä se hiipii eteläisessä horisontissa ja jättää pohjoisemmassa Suomessa ajoittain nousun kokonaan väliin.

Kaikki tämä on periaatteessa harhaa.

Kuu on hyvin tummaa ainetta. Sen rosoinen pinta heijastaa alle kymmenen prosenttia siihen lankeavasta auringonvalosta. Kuun kraattereiden kirjomat ylänköalueet ovat jonkin verran vaaleampia, joten niistä heijastuu peräti 14 prosenttia, mutta tummemmat ”meret” eli laajat laavatasangot sinkoavat takaisin ainoastaan nelisen prosenttia niihin osuvasta valosta.

Todellisuudessa Kuun pinta on suunnilleen yhtä tummaa kuin vastavedetty asfaltti. Kuulennoilta Maahan tuodut kivet ja erityisesti kuupöly on lähes hiilenmustaa. Apollo-astronauttien vitivalkoiset avaruuspuvut olivat parin kuukävelyn jäljiltä kuin nokikolarin haalarit. Silti Kuu kumottaa kirkkaasti taivaalla. Ei kai se voi pelkkä näköharha olla?