Jos Aurinko olisi musta aukko...
Kesän kääntyessä kohta lopuilleen – jos se nyt koskaan kunnolla pääsi alkamaankaan – yöt pimenevät ja tähtitaivas tummuu. Yötaivaalta huokuva avaruuden pimeys on äärimmillään mustissa aukoissa, jotka eivät säteile lainkaan (unohdetaan nyt tässä yhteydessä Hawkingin hiukkassäteily…).
Heti alkuun pari rauhoittavaa sanaa: Aurinko ei voi muuttua mustaksi aukoksi. Siihen tarvitaan huomattavan paljon suurempi ja massiivisempi tähti. Elämänsä ehtoolla Aurinko laajenee punaiseksi jättiläiseksi, joka ennen pitkää puhaltaa uloimmat kerroksensa aika rauhallisesti avaruuteen. Lopputuloksena on planetaarinen sumu, jonka keskellä on suunnilleen Maan kokoinen, hitaasti jäähtyvä valkoinen kääpiö.
Jos Aurinko vastoin kaikkia fysiikan lakeja kuitenkin puristuisi niin tiiviiksi kappaleeksi, että edes valo ei pääsisi sen vetovoimaa pakoon – eli siitä tulisi musta aukko – sillä olisi läpimittaa vain kuutisen kilometriä.
Mutta eikös musta aukko ole matemaattinen piste, singulariteetti, jonka tilavuus on nolla ja tiheys ääretön? Vähän mutkia oikoen kyllä on, mutta mustan aukon ”läpimittana” pidetään yleensä sen tapahtumahorisontin kokoa. Se muodostaa rajan, jonka takaa edes vilkasliikkeinen valo ei pääse palaamaan tuntemaamme maailmankaikkeuteen.
Mikäli Aurinko jonkin kosmisen taikatempun seurauksena muuttuisi mustaksi aukoksi juuri NYT, emme huomaisi minkäänlaista muutosta moneen minuuttiin. Valo taittaa Maan ja Auringon välisen, noin 150 miljoonan kilometrin mittaisen matkan kahdeksassa minuutissa kahdessakymmenessä sekunnissa. Vasta kun mustan aurinkoaukon synnystä olisi kulunut tuo aika, huomaisimme päivän pimenevän.
Öiseen aikaan pitäisi odottaa aamua, jotta muutos kävisi ilmeiseksi. Paitsi että aamua ei tulisikaan.
Jos oikein lähdetään hiuksia halkomaan, pohjoisimmassa Suomessa kestäisi parhaassa – tai pahimmassa – tapauksessa viikkokausia ennen kuin totuus valkenisi mutta päivä ei. Tosin sitä ennen olisi tullut jo hyvin kylmä, sillä valaisun lisäksi Aurinko hoitaa Maan lämmityksen.
Mitä muuta seuraisi Auringon muuttumisesta mustaksi aukoksi? Syöksyisimmekö me kaikki maapallon mukana kosmiseen kurimukseen, jossa venyisimme ensin spagetinohuiksi ja rusentuisimme sitten alkeishiukkasten osasiksi tai muuttuisimme puhtaaksi energiaksi, kun putoaisimme lopuksi singulariteettiin?
Emme. Maa ja kaikki muutkin Aurinkokunnan kappaleet jatkaisivat kiertoradoillaan vanhaan tuttuun tapaansa. Jos Aurinko tosiaan muuttuisi mustaksi aukoksi paitsi fysiikan lakien vastaisesti myös välttäen kaikki todellisen mustan aukon syntyyn liittyvät ilmiöt kuten supernovaräjähdyksen, jossa suuri osa jättiläistähden aineesta leviää avaruuteen, sen vetovoima pysyisi ennallaan. Ja planeettojen, kääpiöplaneettojen, asteroidien, komeettojen ja muiden kappaleiden kiertoliike tottelee ainoastaan vetovoimalakia.
Jos ollaan taas ihan tarkkoja, myös Auringon säteilypaine vaikuttaa pienempien kappaleiden liikkeisiin, mutta yleisesti ottaen Aurinkokunnan kiertoradoissa ei tapahtuisi muutoksia. Ongelmaksi muodostuisi valon ja lämmön puute.
Tovin voisimme ehkä yrittää väistää väistämätöntä ja viivyttää maailmanloppua hetken verran polttamalla oikein urakalla öljyä, hiiltä, puuta ja turvetta, kääntämällä ydinvoimaloiden tehonupit kaakkoon ja imemällä geotermistä energiaa maaperästä. Lohtu olisi kuitenkin laiha ja lyhytaikainen.
Auringon valo ja lämpö pitävät yllä elämän lisäksi myös maapallon ilmastoa ja sääjärjestelmiä. Jos Aurinko sammuisi, nykyinen ilmastonmuutos olisi sen seurauksiin verrattuna mitätöntä nikottelua. Vaikka itse tuottamamme lämpö toviksi riittäisikin, yhä jäätävämmäksi ja arvaamattomammaksi käyvässä säässä täällä ei olisi ollenkaan kivaa. Mutta kurjuutta ei onneksi kestäisi kovin kauan. Sitten Maa olisi eloton jääpallo.