Jos Aurinko olisi musta aukko...

Kesän kääntyessä kohta lopuilleen – jos se nyt koskaan kunnolla pääsi alkamaankaan – yöt pimenevät ja tähtitaivas tummuu. Yötaivaalta huokuva avaruuden pimeys on äärimmillään mustissa aukoissa, jotka eivät säteile lainkaan (unohdetaan nyt tässä yhteydessä Hawkingin hiukkassäteily…).

Heti alkuun pari rauhoittavaa sanaa: Aurinko ei voi muuttua mustaksi aukoksi. Siihen tarvitaan huomattavan paljon suurempi ja massiivisempi tähti. Elämänsä ehtoolla Aurinko laajenee punaiseksi jättiläiseksi, joka ennen pitkää puhaltaa uloimmat kerroksensa aika rauhallisesti avaruuteen. Lopputuloksena on planetaarinen sumu, jonka keskellä on suunnilleen Maan kokoinen, hitaasti jäähtyvä valkoinen kääpiö.

Jos Aurinko vastoin kaikkia fysiikan lakeja kuitenkin puristuisi niin tiiviiksi kappaleeksi, että edes valo ei pääsisi sen vetovoimaa pakoon – eli siitä tulisi musta aukko – sillä olisi läpimittaa vain kuutisen kilometriä.

Mutta eikös musta aukko ole matemaattinen piste, singulariteetti, jonka tilavuus on nolla ja tiheys ääretön? Vähän mutkia oikoen kyllä on, mutta mustan aukon ”läpimittana” pidetään yleensä sen tapahtumahorisontin kokoa. Se muodostaa rajan, jonka takaa edes vilkasliikkeinen valo ei pääse palaamaan tuntemaamme maailmankaikkeuteen.