Tähtien välissä tuulee

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Laguunisumussa myrskyää: tähtien tuuli riepottelee kaasua ja pölyä. Kuva: NASA / ESA / J. Trauger (JPL)

Tasan 30 vuotta sitten ilmestyi suomeksi Cordwainer Smithin hieno tieteisnovellikokoelma Planeetta nimeltä Shajol. Balladimaisista ja mystisen surumielisistä kertomuksista rakentuvan kirjan avaustarinassa Neito joka purjehti Sielua kerrotaan urheista miehistä, jotka ”purjehtivat aluksilla tähtiin, ensimmäisillä aluksilla, jotka veivät ihmisen ulos tämän auringon alta” (suomennos Matti Rosvall). Ja yhdestä naisesta, joka ohjasi Sielu-nimistä alusta kymmeniä vuosia kestävällä matkalla.

Vaikka novellin purjealukset vauhdittuvat matkaan valon suoman säteilypaineen tuuppimina, avaruudessa myös tuulee. Eikä se ole mitään pientä virettä vaan kunnon puhuria.

Hubble-avaruusteleskoopin tuoreista otoksista julkaistiin vastikään kuva otsikolla ”Jousimiehen myrskyisät meret”. Runollisuuteen pyrkivä sanavalinta on yhtä aikaa liioittelua ja vähättelyä. Avaruuden tyhjyydessä ei tietenkään ole meriä, vaikka kosmoksen voikin mieltää rannattomaksi ulapaksi, mutta toisaalta siellä tuulee niin, että tukka lähtee – ja pää myös.

Kuvassa näkyy pieni palanen Laguunisumun, kaasusta ja pölystä koostuvan pilven keskiosia. Linnunradan keskuksen suunnassa sijaitsevan kohteen etäisyys on yli 4 000 valovuotta ja läpimittaa sillä on kymmeniä valovuosia.