Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Kolme päivänlaskua

Blogit Taivaan tähden 27.7.2015 10:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
scotnight

Myös Skotlannin yötaivas on kesäisin valoisa. Kuva: Markus Hotakainen

Kenellekään tuskin tulee suurena uutisena, että Suomen valoisina kesäöinä eivät tähdet juuri tuiki. Lapissa näkyy vain yksi tähti – keskiyön Aurinko – ja etelärannikollakin ainoastaan muutama kaikkein kirkkain valopiste.

Kun Aurinko laskee horisontin taakse, se näyttää pomppaavan melkein saman tien takaisin taivaalle. Tai sitten vain viistää pohjoista taivaanrantaa pysytellen alati näkyvissä (ellei ole pilvien takana).

Maamme on tunnettu maailmalla yöttömästä yöstään, mutta ei kaikkialla muuallakaan ole keskikesällä pilkkopimeää.

Vietin kesäkuun Edinburghissa Skotlannissa penkomassa Kansalliskirjaston arkistoja. Yllätys, yllätys! Kovin olivat yöt hailakoita sielläkin. Aurinko laski myöhään ja nousi vain kuutisen tuntia myöhemmin.

Edinburgh on toki etelämpänä kuin Helsinki, mutta leveysasteissa on eroa vain noin neljä astetta. Se tarkoittaa, että Skotlannin pääkaupungissa juhannus vastaa valoisuudeltaan heinäkuun puolivälin jälkeisiä öitä Suomen etelärannikolla.

Asunnon ikkunat avautuivat kaiken kukkuraksi melkein suoraan pohjoiseen, joten kesäyön valoisinta taivaankolkkaa oli helppo tarkkailla. Vajaat 15 astetta horisontin alapuolella matavan Auringon kajon ja Ajomiehen kirkkaimman tähden Capellan lisäksi taivaalla näkyi pari kertaa valaisevia yöpilviä.

Aurinko paistaa noin 80 kilometrin korkeudessa leijuviin jääkiteisiin, ja siksi ne hohtavat aavemaisina, usein tavallisia yläpilviä muistuttavina haituvina pohjoisella taivaalla. Suomen leveysasteet ovat valaisevien yöpilvien näkymisen kannalta ideaalit, mutta kyllä niitä näkyy muuallakin – esimerkiksi juuri Skotlannissa.

Paluu kotimaahan osui heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Vaikka meikäläisittäin öiden valoisuus alkoi jo hieman hiipua, tuntui Edinburghin kokemuksen jälkeen kuin olisi uudestaan juhannus. Päivällä oli pituutta tunti enemmän kuin Skotlannissa pisimmillään.

Ostoskanavien vanhaa hokemaa lainaten voisi sanoa: ”Eikä tässä vielä kaikki.”

Viime viikolla olin muutaman päivän sukujuurillani Halsualla Keski-Pohjanmaalla. Ja todelliset kesäyöt tulivat taas takaisin. Aurinko paistoi matalalta melkein iltayhteentoista saakka. Yö oli valoisampi ja puolisentoista tuntia lyhyempi kuin juhannuksen aikoihin Edinburghissa.

Ehkä tänä kesänä olen saanut kalpean aavistuksen siitä, miltä Suomessa piipahtavista turisteista tuntuu, kun pitäisi nukkua yönsä alvariinsa vaihtelevissa valaistusoloissa.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Kotiinpaluun myötä siirryin tummuviin öihin. Eiväthän heinäkuun lopun yöt ole likimainkaan säkkipimeitä, mutta verrattuna aikaisemman kesän ”kolmeen päivänlaskuun”, alkaa valoisuuden osalta tuntua aavistuksen syksyiseltä.

Onneksi vuoden synkimpään aikaan on vielä matkaa. Silloin Aurinko ainoastaan käväisee eteläisen horisontin yläpuolella kuin kylmyyttä kavahtaen. Tai jos ollaan pohjoisemmassa Suomessa, ei uskalla nousta taivaalle laisinkaan.

Vain keskipäivän tienoilla on hieman valoisampaa. Muuten on – kuten Halsualla asia ilmaistaan – ”kaks pimiää vastakkain”.