Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Kun planeetat kohtaavat

Blogit Taivaan tähden 6.7.2015 16:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
venusjupi_SK

Kaksi kirkkainta planeettaa vieretysten Englannin taivaalla. Kuva: Markus Hotakainen

Kevään ja alkukesän aikana illan tullen läntiselle taivaalle syttyi kaksi kirkasta valopistettä. Venus ja Jupiter päihittävät kirkkaudessa kaikki öisen taivaan tähdet, mutta ne on helppo erottaa muista yöllisistä valopisteistä myös liikkeensä ansiosta: viikkojen ja kuukausien mittaan ne lähestyivät hitaasti toisiaan.

Kesäkuun lopussa Venus ja Jupiter sujahtivat toistensa ohitse. Välimatka oli lyhimmillään pienempi kuin Kuun näennäinen läpimitta eli kulmamitoissa alle puoli astetta. Kirkas planeettapari kiinnitti helposti satunnaisimmankin ulkonaliikkujan huomion, jos oli pilvetöntä eikä yötaivas olisi ollut niin kesäisen valoisa kuin se Suomessa on.

Itse satuin tuona iltana olemaan Cambridgessä, missä taivas on keskikesälläkin huomattavasti tummempi kuin täällä Pohjolassa. Sieltä on myös ylläoleva planeettakaksikon kuva – tai jos tarkkoja ollaan, se on napattu Landbeachin kylässä perunapellon laidalta.

Otsikko viittaa paitsi tuohon kesäkuiseen iltayöhön, myös 1970-luvun lopulla ilmestyneeseen Antti Jänneksen ja Heikki Ojan kirjaan 1982 – Kun planeetat kohtaavat. Tuolloin kaikki Aurinkokunnan planeetat asettuivat suoralle linjalle, mistä piti seuraaman suuria mullistuksia matoisella maapallollamme.

Kuten kirjassa kerrottiin – ja monet meistä muistavat – mitään mullistavaa ei tapahtunut, ei ainakaan planeettajonon ansiosta.

Yksi syy oli se, että planeetat eivät edes olleet suoralla linjalla, vaan omilla radoillaan ainoastaan samalla puolella Aurinkoa. Toinen, vielä keskeisempi syy oli se, että edes kaikkien planeettojen vetovoima ei riitä aiheuttamaan Maassa mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Aurinkokunta on dynaaminen systeemi, jossa kaikki kappaleet vaikuttavat kaiken aikaa vetovoimillaan toisiinsa, mutta ei satunnainen linjautuminen maailmanloppua tuo tullessaan.

Ei tuonut Venuksen ja Jupiterin kohtaaminenkaan. Vaikka planeetat olivat taivaalla niin lähekkäin, että ne olisi ollut helppo peittää ojennetun käden pikkusormen kynnen taakse, niiden etäisyydet Maasta ja myös toisistaan olivat hyvin erilaiset.

Venus oli 30. kesäkuuta ”vain” 78 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta, kun Jupiteriin oli matkaa 907 miljoonaa kilometriä. Venus oli siis Maan ja Auringon välissä, Jupiter kaukana Auringon takana.

Planeettakaksikon keskinäinen etäisyys oli melkein 830 miljoonaa kilometriä. Jos moista matkaa voi ylipäätään jotenkin havainnollistaa – kuten jo toukokuisessa kirjoituksessani yritin – niin huimaa vauhtia viilettävä valo kulkee 830 miljoonaa kilometriä noin kolmessa vartissa.

Astrologiassa, tuossa tähtitieteen eli astronomian hörhöilevässä pikkuserkussa, planeettojen liikkeiden, kohtaamisten ja sijaintien tähtien suhteen väitetään määräävän kohtalomme. Eivät ne määrää. Venuksen ja Jupiterin kesäkuinen kohtaaminenkaan ei vaikuttanut elämään muuten kuin valvottamalla vähän myöhempään.