Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Avaimet hukassa

Blogit Taivaan tähden 24.6.2015 11:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
mars-colony-landscape

Nykyinen Mars on tyystin toisenlainen kuin menneisyyden Mars. Kuva: NASA/JPL

Kävin Edinburghissa Our Dynamic Earth -tiedekeskuksessa. Kuten nimestä voi päätellä, keskeinen teema on maapallo ja sen muuttuminen kaukaisesta muinaisuudesta nykypäivään ja myös tulevaisuuteen.

Paikalla ei siis ole kovin paljon tekemistä avaruuden ja tähtien kanssa, vaikka siellä kerrotaankin kursorisesti maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä – ilman alkuräjähdystä emme olisi täällä pohtimassa olemattoman Maan kummallisuuksia.

Tiedekeskuksesta löytyy kuitenkin vankka kytkentä planeettojen tutkimukseen eikä pelkästään Maan vaan myös Marsin.

Yksi maapallon tarinan sankareista on skottimonitieteilijä James Hutton. Tutkiessaan 1700-luvulla keskellä Edinburghia – ja itse asiassa tiedekeskuksen takana – kohoavia vulkaanisia kukkuloita hän päätyi geologian keskeiseen periaatteeseen: nykyisyys on avain menneisyyteen.

Mitä se oikein tarkoittaa? Kun tarkastellaan tällä hetkellä maisemaan, maastonmuotoihin, kallioperään, ylipäätään jalkojemme alla olevaan maankuoreen vaikuttavia voimia, voidaan niiden olettaa vaikuttaneen myös menneinä vuosimiljardeina.

Näemme maapallon ulkomuodon sellaisena kuin se sattuu olemaan tällä hetkellä, eräänlaisena pysäytyskuvana. Geologiset prosessit ovat niin hitaita, että ihmisikä ei riitä muutosten hahmottamiseen. Niitä kuitenkin tapahtuu edelleen, samojen prosessien seurauksena kuin aiemminkin. Ja sama jatkuu tulevaisuudessa.

Nykyisyys tosiaan on avain menneisyyteen, mutta samalla myös tulevaisuuteen.

Entä Mars, punainen planeetta, joka on Maan jälkeen perinpohjaisimmin tutkittu planeetta; päteekö sama periaate siellä?

Maan kehityksen kannalta keskeinen laattatektoniikka, mannerten hidas vaellus, oli Marsissa vuosimiljardeja sitten aluillaan. Siitä on näkyvimpänä osoituksena Vallis Marineris, valtaisa repeämälaakso, joka halkoo punaisen planeetan päiväntasaajaseutuja tuhansien kilometrien mittaisena.

Tuliperäinen toiminta on muokannut Marsia, mutta suurelta osin vuosimiljardeja sitten. Aurinkokunnan korkeimman vuoren, Olympus Monsin, rinteillä on todettu olevan ehkä vain muutaman miljoonan vuoden ikäisiä laavavirtoja, mutta ne ovat muinaisen vulkanismin vihoviimeisiä henkäyksiä.

Planeetan pinnalla on virrannut ja lainehtinut vettä, joka on kuluttanut kraattereita, uurtanut jokilaaksoja ja tasoittanut laajoja alueita tulvina, mahdollisesti myös merenä. Nyt Marsissa on vettä vain napajäätiköissä ja pölyisen pinnan alla ikiroutana.

Mikään näistä geologisista prosesseista ei enää ole Marsissa toiminnassa, ei ainakaan sellaisessa mitassa, että vaikutukset olisivat lähelläkään menneiden aikojen mullistuksia.

Planeetan sisus on jäähtynyt, laattatektoniikka jäänyt lähtökuoppiinsa ja tulivuoret sammuneet aikoja sitten. Kaiken kukkuraksi katastrofaalinen ilmastonmuutos on tehnyt aiemmin lauhkeasta ja kosteasta maailmasta jääkylmän ja rutikuivan.

Kraattereiden rinteillä valuu toisinaan vettä ja kaasukehään saattaa ajoittain vapautua metaania ikivanhoilla vulkaanisilla alueilla, mutta maisemia muokkaavat enää tuuli ja sen mukanaan kuljettama hiekka. Se hioo kiviä ja kallioita, kasautuu dyyneiksi ja kietoo aika ajoin koko planeetan pölymyrskyyn.

Marsissa geologinen kello käytännössä pysähtyi samoihin aikoihin, kun maapallolla nykyisin kuhisevan elämän tarina oli vasta alkamassa.

Planeettanaapurukset ovat monessa suhteessa samankaltaisia, mutta Maan nykyisyyden avain sopii vain Maan menneisyyden lukkoon. Marsissa lukkojen aukaisemiseen tarvitaan toinen avainnippu.