Tyhjä, tyhjempi, avaruus
Mene toviksi pilvettömänä, tähtikirkkaana yönä ulkosalle seisomaan.
Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, koska siellä ei ole ilmaa. Avaruudessa on tyhjiö, kuten kirjoissa usein kerrotaan.
Se ei tietenkään ole tarkkaan ottaen totta.
Maanpäällisiin oloihin ja jopa laboratoriolaitteisiin verrattuna avaruudessa vallitsee huipputyhjiö, mutta tyhjää siellä ei silti ole. Mikä ei tarkoita sitä, että ääni kulkisi, vaikka scifi-leffoissa taistelualukset etenevätkin jylinän ja räjähdysten saattelemena.
Avaruus on täynnä tavaraa. Se on tietysti hyvin harva-aineista, mutta sieltä löytyy kaasua, pölyä, erikokoisia kivenkappaleita, sähköisesti varattuja hiukkasia sekä sähkö- ja magneettikenttiä.
Voiko omin silmin nähdä, ettei avaruus olekaan niin tyhjä kuin yleensä ajatellaan? Kyllä voi. Riittää kun menee pilvettömänä, tähtikirkkaana yönä toviksi ulkosalle seisomaan.
Ensimmäisenä todennäköisesti silmiin sattuu tähdenlento eli meteori. Sellaisia näkyy harvakseltaan aina – keskimäärin muutama tunnissa – mutta toisinaan lentotähtiä parveilee kymmeniä kertoja tiuhemmin. Silloin Maa kulkee komeetan tai asteroidin jälkeensä jättämän ainepilven läpi.
Meteori on valoilmiö, joka syntyy avaruuden kivensirun syöksyessä suurella, toisinaan jopa usean kymmenen kilometrin sekuntinopeudella Maan ilmakehään.
Ilman kitka kuumentaa, sulattaa ja höyrystää pienen hiekanjyvän silmänräpäyksessä, mutta tuhon kuumentama ilma hehkuu hetken.
Suuremmat kivenkappaleet aiheuttavat kirkkaita tähdenlentoja eli tulipalloja. Toisinaan osa murikasta voi selvitä maanpinnalle saakka meteoriittina – siinä on kouriintuntuva todiste, että avaruus ei ole tyhjä.
Pienempiä kappaleita eli pölyhiukkasia on hankalampi mutta ei mahdoton havaita. Ennen auringonnousua ja auringonlaskun jälkeen taivaanrannasta voi kurottaa korkealle taivaalle kalpea hehku, eläinratavalo, joka syntyy auringonvalon heijastuessa ja sirottuessa planeettainvälisestä pölystä.
Suomessa Aurinko nousee ja laskee niin loivasti, että yleensä taivaan ollessa riittävän tumma eläinratavalon erottamiseksi sekin on vielä tai jo taivaanrannan takana. Silti aavemainen hohde on onnistuttu näkemään myös täältä Pohjan periltä.
Revontulet. Nepä kertovatkin kertaheitolla useammanlaisesta avaruuden aineksesta – myös aineettomasta. Kun Auringossa tapahtuu voimakas purkaus, avaruuteen sinkoutuu suunnaton hiukkaspilvi. Se matkaa satojen kilometrien sekuntinopeudella, ja toisinaan sellainen iskeytyy Maahan
Ei onneksi suoraan, sillä hiukkassäteily voi olla tappavaa. Onneksemme Maan magneettikenttä suojaa planeettamme elämää, eikä päästä hiukkasia suoraan maanpinnalle.
Niitä kertyy magneettikenttään, joka ohjaa osan hiukkasista napaseutuja ympäröivillä alueilla syvälle ilmakehään, alimmillaan hieman yli sadan kilometrin korkeuteen.
Jos purkaus on poikkeuksellisen voimakas, revontulia voi näkyä etelämpänäkin. Esimerkiksi viime maaliskuussa kirkkaat revontulet leimusivat maamme etelärannikollakin tuntikausia.
Osoituksena siitä, että avaruus ei ole tyhjä.