Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Meduusan muodot

Blogit Taivaan tähden 20.5.2015 13:00
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
meduusa_SK_lores

Jättiputkella otetussa kuvassa näkyy Meduusa-sumun sisäosien yksityiskohtia. Kuva: ESO / Digitized Sky Survey 2

Entisaikojen ihmiset nimesivät monet tähdistöt todellisten ja kuvitteellisten eläinten mukaan. Perinne on jatkunut tuhansien vuosien ajan, sillä samaa käytäntöä sovelletaan edelleen. Ei toki tähdistöihin, jotka virallistettiin vajaat sata vuotta sitten, vaan kosminen eläinkunta on sittemmin laajentunut galakseihin ja kaasusumuihin.

Meduusa-sumu bongattiin taivaalta vuonna 1955. Se sai löytäjänsä, George Abellin, mukaan luettelonimen Abell 21, mutta tunnetaan myös merkinnällä PN A66 21, ja jotta rakkaalla lapsella olisi mahdollisimman monta nimeä, lisäksi tunnuksella Sharpless 2-274. Ulkomuotonsa mukaan sitä kutsutaan Meduusaksi.

Alkuun sumua luultiin supernovajäänteeksi. Kun jättiläistähti elämänsä ehtoolla räjähtää hajalle, suurin osa sen aineesta muodostaa vauhdilla laajenevan kaasupilven. Kun kaasun liikkeitä ja muita ominaisuuksia onnistuttiin tutkimaan tarkemmin, sumu todettiinkin planetaariseksi.

Sillä ei silti ole mitään tekemistä planeettojen kanssa. Planetaariset sumut ovat saaneet nimensä siitä, että pienillä kaukoputkilla – jollaisilla niitä alettiin 1700-luvulla löytää – monet niistä näyttävät samanlaisilta kiekkomaisilta kohteilta kuin planeetat.

Planetaariset sumutkin ovat tähtien kuolinysköksiä, mutta ne syntyvät pienempien, suunnilleen Auringon kokoisten tähtien päättäessä päivänsä. Punaiseksi jättiläiseksi laajentunut tähti puhaltaa uloimmat kerroksensa avaruuteen ja näin on muodostunut myös Meduusa-sumu.

Sumun punertavat sävyt ovat peräisin hohtavasta vetykaasusta. Vielä 1900-luvun alkupuolella vihreänä hehkuvan kaasun luultiin olevan aiemmin tuntematonta, nebuliumiksi nimettyä alkuainetta. Se on kuitenkin tuttuakin tutumpaa happea, jota on syntynyt tähden sisäosien fuusioreaktioissa.

Kaksosten tähdistöön kuuluvalla kaasupilvellä on etäisyyttä noin 1500 valovuotta ja läpimittaa sille on ehtinyt kertyä jo neljä valovuotta eli suunnilleen Auringon ja lähimmän naapuritähtemme Proxima Centaurin välisen etäisyyden verran. Muutamassa tuhannessa vuodessa pilvi harvenee niin paljon, ettei sitä enää pysty taivaalta erottamaan.

Tuore kuva on napattu Euroopan eteläisen observatorion VLT-kaukoputkella. Andien vuoristossa Chilessä sijaitseva teleskooppi on yksi tähtitieteen mammuteista, sillä se rakentuu neljästä kaukoputkesta, joista kussakin on kahdeksan metrin läpimittainen peili. Yhteensä niillä on pinta-alaa saman verran kuin kohtuullisen hulppeassa omakotitalossa.