Synttärit kiertoradalla
Otsikko voisi viitata viisivuotiaan itseni haaveisiin päästä avaruuteen. Kesällä 1969 katselin ihmeissäni ensimmäistä kuulentoa ja olin myyty: päätin ryhtyä isona astronautiksi. Sittemmin kasvoin liian isoksi pikkuruisiin kapseleihin ja mikä vielä vakavampaa, huomasin syntyneeni väärään maahan.
Kyse on nyt kuitenkin ihan toisenlaisista synttäreistä. Hubble-avaruusteleskooppi vietiin Maata kiertävälle radalle huhtikuussa 1990, tarkkaan ottaen 24. päivänä.
Idea avaruuteen sijoitettavasta kaukoputkesta oli esitetty jo 1920-luvulla ja sellaista alettiin suunnitella tosissaan 1960-luvulla. Vaikka Maan ilmakehä on elämän kannalta kiva asia, tähtien tutkimista se häiritsee pahasti.
Ensinnäkin ilmakehän väreily suttaa kaukoputken muodostamaa kuvaa ja toisaalta infrapuna- ja ultraviolettisäteily imeytyvät suurelta osin ilmakehään. Kun teleskoopin nostaa ilmakehän ylä- ja ulkopuolelle, havaintotarkkuus ja -tehokkuus kasvavat roimasti.
Edellyttäen, että teleskooppi on tehtäviensä tasalla. Mitä Hubble ei alkuun ollut.
Avaruusteleskoopin peiliin saatiin aikaiseksi hiontavirhe, jonka tähtikaukoputkia rakentavat harrastajatkin osaavat yleensä välttää. Ja elleivät osaa, vahinko ei ole niin suuri, kun optiikan läpimitta lasketaan senttimetreissä, budjetti korkeintaan sadoissa euroissa ja kaukoputki pystytetään omalle pihamaalle.
Jos – ja kun – peilillä on läpimittaa 2,4 metriä, koko kaukoputken hinta puolitoista miljardia ja sijoituspaikka liki 600 kilometriä maanpinnan yläpuolella, ongelman mittasuhteet ovat tyystin toiset.
Avaruuteen onnistuttiin viemään likinäköinen kaukoputki.
Onneksi Hubble kiertää Maata sellaisella radalla, että sen luokse oli mahdollista päästä nyt jo museoiduilla avaruussukkuloilla. Tai onneksi ja onneksi: jo alun perin suunniteltiin, että teleskoopin käyttöikää saadaan pidennettyä tekemällä huoltolentoja.
Käytännössä kaikissa avaruuteen lähetettävissä laitteissa on valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa, sillä suunnittelu ja rakentaminen kestää niin kauan, ettei uusinta uutta saada mukaan.
Sukkulalennoilla sitä voitiin kuitenkin käydä vaihtamassa jälkikäteen. Ensimmäisellä huoltolennolla Hubbleen asennettiin korjausoptiikka, jolla likinäköisyys saatiin korjattua. Ja loppu onkin tieteenhistoriaa.
Epäterävät otokset muuttuivat huipputarkoiksi näkymiksi maailmankaikkeuden kaukaisimpiin kolkkiin. Näyttävien ja lehtien sivuilta tuttujen tähtikuvien lisäksi avaruusteleskoopilla on kerätty valtavasti uutta tietoa.
Hubblen avulla on määritetty maailmankaikkeuden ikä tarkasti 13,7 miljardiksi vuodeksi. Sillä on mitattu avaruuden laajenemista ja kartoitettu pimeän aineen jakaumaa. Sen avulla on seurattu komeetan törmäystä Jupiteriin ja löydetty niin eksoplaneettoja kuin uusia kuita Aurinkokunnan kappaleilta.
25 vuotta. Neljännesvuosisata. Kuinka monta sen ikäistä laitetta kotonanne on käytössä? Ja minkä verran niistä on enää todellista hyötyä?