Blogit

Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Valehteleeko Amerikka noin yleensä?

Blogit Tähän on tultu 13.9.2011 11:00
Pertti Jarla
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Kirjoitin sunnuntaina 9/11-terrori-iskuista, ja voisin nyt kommentoida erästä saamaani palautetta: Ymmärsin sen niin, että on tyhmää uskoa USA:n hallintoon, ja kuvitella etteikö se voisi valehdella. Näinhän se on. Kommentin taustalla taisi kuitenkin olla myös ajatus, että USA valehtelee WTC-tornien kohtalosta, koska se on valehdellut ennenkin.

Samanlaisen väitteen on esittänyt myös mm. elokuvaohjaaja Spike Lee epäillessään virallista totuutta New Orleansin tuhoisasta tulvasta: ”Presidenttejä on tapettu, miksi tämä siis olisi kaukaa haettua?” Eräänlainen suden huutamis- argumentti siis, ei uskota aikaisemmista valheista kiinni jäänyttä.

Itse en usko USA:n hallinnon murhanneen yhtään omaa presidenttiään, mutta unohdetaan se nyt. Tässä argumentissa on joka tapauksessa pahoja vikoja.

Olennaisin vika on tietysti tämä: kyseessä on ad hominem– argumentointivirhe, joka keskittyy väitteen tekijään eikä itse väitteeseen. Olisi toki kätevää, jos joku valehtelisi aina, mutta sellaista tapahtuu vain keksityissä aivopähkinöissä. Jopa Josef Stalin puhui joskus totta. Yhdysvaltain hallinnon epäilijät eivät itsekään johdonmukaisesti seuraa tätä periaatetta: Jos Obama sanoo matkustavansa pian Kanadaan, ei aleta huutaa pontevasti ”valetta!”

Jotta jonkin tahon voisi leimata valepukiksi, pitäisi tietää kuinka usein tämä valehtelee. Siinä on hankaluutensa.

Osa poliitikkojen puheesta on selvästi valhetta. 9/11-iskujen motiiveista puhuttaessa George W. Bush hallintoineen kohautteli muka epätietoisina olkapäitään ja hoki että ”kaipa muslimiterroristit vain vihaavat elämäntapaamme ja sitä että meillä menee niin julmetun hyvin”. Osama Bin Laden oli kuitenkin tehnyt täysin selväksi, että häntä suivaannuttaa USA:n armeijan läsnäolo Lähi-idässä. Eiköhän se ollut hyvin tiedossa.

Kuten jo todettua, osa poliitikkojen puheesta on selvästi totta. Mutta paljon mahtuu toden ja valheen väliin. On tapahtumia, joiden todellisesta kulusta on käytännössä mahdoton saada varmuutta, kuten historiantutkijat tietävät. Virallinen salailu, ajan kulu ja silminnäkijöiden vainajoituminen jättävät asiat arvailujen varaan. Jos tietoa ei ole, oikea vaihtoehto on olla omaksumatta jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen.

Jos jokin väite osoittautuu vääräksi – vaikka usko Saddam Husseinin kätkettyyn kostoasearsenaaliin – emme silloinkaan voi aina huoletta sanoa, että väittäjä on valehtelija. Ilmastonmuutoksesta väittelevienkin pitäisi muistaa, että valehtelijaksi voidaan perustellusti sanoa vain tahoa joka on väittänyt perättömiä vastoin parempaa tietoaan. Usein ei voida mitenkään tietää, onko väittäjä skoijari, vai onko hän hyvässä uskossa päätellyt väärin. Ihmiset ovat loistavia valehtelemaan itselleen.

Ad hominem- argumentoinnin vääryydestä jauhetaan paljon, mutta kyllä sitä käytetäänkin ahkerasti. Joskus se on toki paikallaan, mutta sitä ei voi käyttää pyyhkimään pois väittäjän luonteesta riippumattomia argumentteja. Uskon virallisen version kymmenen vuoden takaisista tapahtumista sitä tukevien todisteiden takia. Bushin hallinnon luonteesta huolimatta pikemminkin kuin sen ansiosta.