Vaikene sopimusasioista

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jotkut eivät ehkä ole vielä nähneet Aki Nylundin kuvausta kokemuksistaan tekijänoikeuksien valvonnan kärsivänä osapuolena. Mikäli juttu on tosi, se on monella tapaa raivostuttava. Se on myös niin pitkä, etten edes yritä referoida, lukaiskaa täältä Facebookista.

Vaikuttaa taas siltä, että tekijänoikeuksien (myös minun) valvojat eivät kykene naruttamaan nokkelia piraatteja, ja käyvät siksi heikoimpien satunnaisten tiedostonlataajien kimppuun. Mutta en keskity nyt siihen. Viranomaisia edustanut lakimies vaati luvattomasta latauksesta korvauksia kertasumman, 600 euroa, ja vaitiolosopimuksen allekirjoittamista.

Eräs aikamme vastenmielisimpiä, avoimen yhteiskunnan kannalta haitallisimpia ilmiöitä on vaitiolopykälät sopimusten osana. Ne tietenkin estävät vapaan keskustelun siitä, millaisia sopimuksia tehdään. Sopimuksia tarjoavat yritykset ja viranomaiset voivat toki jakaa sopimustietoja keskenään vapaasti. Ne tiukentavat sopimuksiaan ”alalla vallitsevan käytännön” mukaiseksi, mutta heikompi osapuoli ei saa jakaa ja vertailla näitä käytäntöjä keskenään.

Myös markkinoiden vapauttamista kannattavien pitäisi vastustaa sopimusten vaitiolopykäliä, jos puhe ”jaloilla äänestämisestä” ja vapaasta sopimusoikeudesta on vilpitöntä. On mahdotonta äänestää jaloillaan, jos ei tiedä mitä muualla tarjotaan. Tarkoitushan oli, että vapaa sopimusoikeus hyödyttää kaikkia?

Aion itse tästedes kieltäytyä sopimusten vaitiolopykälistä, ja toivon että muut tekevät samoin. Kaiken kaikkiaan mitään tärkeitä sopimuksia ei tänä päivänä pitäisi allekirjoittaa tsekkauttamatta ensin lakimiehellä tai ainakin alan asiantuntijalla.

P.S. eräs looginen pulma minulle tuli: voiko sanoa, ettei saa paljastaa jonkin sopimuksen sisältöä, koska silloin paljastaisi että sopimuksessa kielletään paljastamasta sen sisältöä?