Terroristi lööppien lemmikkinä

Urho Kekkosen adjutanttina toiminut Esa Seppänen on kirjoittanut sujuvia, hyvin luettavia kirjoja entisen pomonsa suhteista Hruštševiin , Brežneviin ja muihin tovereihin. Hän on asiantuntijoinut myös suhteitamme tämän päivän Venäjään. Suosikkini Seppäsen tuotannosta on hänen ensimmäinen kirjansa, vuonna 1971 julkaistu johdatus vallankumouksellisen sodankäynnin teoriaan nimellä ”Sissisota- aikamme sota”.

Satuin lukemaan sen pian vuoden 2001 World Trade Center/Pentagon – iskun jälkeen, ja jopa ymmärsin paljon selkeämmin mitä Osamat mielestään ovat tekemässä. Vaikka kumouksellisten teemat vaihtuvat, ja sota on globalisoitunut, kirja on vieläkin erittäin valaiseva ja siitä näkisi mielellään uusintapainoksen.

Esa Seppänen esittelee kirjassaan alunperin Mao Zedongin kunnolliseksi teoriaksi kasaamat kumouksellisen sissisodan vaiheet:

1. terrorismi
   
2. sissisota
   
3. säännöllinen (siis perinteinen) sodankäynti

Olennaista minulle oli tajuta, että terrorismi ei ole harrastus sinänsä, vaan vallankumoukseen tähtäävän sodan ensimmäinen vaihe. Televisiosarjoissa ja länsimaisten johtajien puheessahan terrorismi on sairasta hulluttelua, jonka syyksi olkia kohautellen arvellaan että ”kai ne eivät tykkää että meillä on asiat niin helvetin hyvin”. 1970-luvun ”The Professionals”-sarjassa sankarit kysyivät terroristilta toimintansa motiiveja. Vastaus oli luokkaa ”kun minä niin inhoan teitä ja tykkään tappaa”.

Todellisuudessa kumouksellisen sodan ensimmäisellä vaiheella, terrorismilla, on selkeät tavoitteet: tehdään toiminta ja sen motiivit julkisiksi, värvätään seuraajia. Synnytetään turvattomuutta, jonka seurauksena kansa alkaa jakautua terroristien tukijoihin ja vastustajiin. Erkaannutetaan kansa terrorismiin reagoivasta hallintokoneistosta. Kun tuki vallankumoustaistelulle on riittävän laajaa, on syntynyt oma Vietkong ja voidaan siirtyä sissisotaan.

Jotta touhu voisi kehittyä pommien askartelusta sissivaiheeseen, täytyisi siis saada aikaan riittävä kannatus kansan keskuudessa. Jotta sissisota ei nyyvähtäisi, olisi syytä olla tukialueita ja mielellään tukijoita rajojen ulkopuolella. Itse kukin voi nyt tästä päätellä, minkälaiset onnistumisen edellytykset on lähinnä tarrojen painattamiseen ja pienimuotoisten konserttien organisoimiseen kykenevillä anarkisteillamme.

Anarkistithan ottivat kunnian palopommiviritelmästä Länsi-Pasilassa ja ilmoittavat myös mm. polttaneensa roska-astioita. Sivumennen on sanottava, että tällaisen askartelun kannattajia tuskin on punamustistamme kovin suuri prosentti. Sekin väki taitaa olla melko monenkirjavaa. En siis huolestuisi hirveästi jos joku palopommiviritelmä jostain joskus löytyy. Mutta tietyssä mielessä tämän päivän Suomi on vallankumouksen yrittäjälle hyvä maa: meillä on lööpit.

Vuoden 1971 Ilta-Sanomat oli vielä asiallinen julkaisu, joka ei aiheiltaan paljoa eronnut päivälehdestä. Tänä päivänä sisältö on yhä ajoittain laadukasta, mutta lööpit niin hysteerisiä että ne tuntuvat liian kauan yksin eläkkeellä olleen tädin kirjoittamilta. Jos nyky-Suomessa tekee mitään terrorismilta näyttävää, ja auta armias se noteerataan maailmalla, sissisodan ensimmäisessä vaiheessa tarvittava julkisuus on taattu. Lööppien muotoilu maksimoi hysterian leviämisen suuren yleisöön. Mao Zedongin oppilas kiittää.