Rumia puhuvien vaientamisinnostus
Jussi Halla-aho kirjoitti 2008 epäkunnioittavaan sävyyn profeetta Muhammedin kihlatun iästä, ja somalien geneettisistä piirteistä. Tästä olisi voinut syntyä kiinnostavaa keskustelua tapakulttuurin ja moraalin muutoksista ja geenien vaikutuksesta ihmisryhmien käyttäytymiseen. Halla-aho sai tuomion jumalanpilkasta.
Perussuomalaisten Helena Eronen pakinoitsi poliisin ongelmista maahanmuuttajien kanssa, ja ehdotti leikkisästi natsahtavia hihamerkkejä. Tässä olisi keskustelun paikka maahanmuuttajien ongelmista ja kohtelusta, ja politiikassa toimivalle henkilölle sopivasta käytöksestä. Helena Eroselle on vaadittu eroa puolueesta.
Aki Kaurismäki ehdotti kännihaastattelussa rikkainta prosenttia tapettavaksi. Jonkinlainen keskustelunavaus globaalin vaurauden jakautumisesta siis. Kalevan pääkirjoituksessa vaadittiin Kaurismäkeä puheistaan ”tilille”, mietittiin helenaerosmaisen epämääräisesti, voisiko akateemikon arvonkin ottaa tältä pois.
Tänään kirjansa julkistamistilaisuudessa Björn Wahlroos moitti Guardiania siitä, että se oli julkaissut koko haastattelun, ja paheksui jopa toimittajaa joka otti aiheen puheeksi.
Kaikkien edellämainittujen kohupuheenvuorojen sisällöstä on kyllä käyty ahkeraa ja mielenkiintoista keskustelua. Mutta lähinnä ruohonjuuritasolla, yksittäisissä blogeissa ja keskustelufoorumeilla. Poliitikot, lehtien päätoimittajat ja Wahlroosin kaltaiset suurvaikuttajat tuntuvat keskittyvän siihen saako tällaista sanoa ja miten sanojaa pitäisi rangaista.
Aivan kuin ajattelu olisi laiskempaa, mitä ylemmäs yhteiskunnallisessa hierarkiassa mennään. Olisiko poliitikoilla, lehtien päätoimittajilla ja yritysjohtajilla tarjota vasta-argumentteja rumasti puhuville? Kai heillä on? Kuinka kehdataan peräänkuuluttaa julkista keskustelua, jos väärinajatteleville käytännössä halutaan vain lätkiä tuomioita?
Avoin yhteiskunta, jossa asioista keskustellaan vapaasti, ei enää tunnu olevan muodikas ihanne. Pikemminkin tunnutaan haikailevan menneisyyteen, jossa Kekkonen tai kekkosenkaltainen elinkeinoelämän johtohahmo saa määrätä, miten asioista puhutaan.