Rooman klubi ja muistin rajat

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

En muistanutkaan, että maapallon resurssien rajoja vuonna 1972 laskeskellut Rooman Klubin raporttiThe Limits to Growth (Kasvun rajat) oli Volkswagenin rahoittama. Muutenkin kyseessä on julkaisu, jota muistellaan yleensä päin honkia, mutta ahkerasti. Paha yhdistelmä.

Petteri Järvinen kirjoittaa Uudessa Suomessa aika kiinnostavasti ilmastonmuutoskeskustelusta. Denialistiksi häntä ei voi syyttää, pessimistiksi lähinnä. Kannattaa lukea. Kauneusvirheenä Rooman klubin sanoma esitetään aika yksinkertaistetussa muodossa:

Muistan, miten 1970-luvulla luin huolestuneena Rooman klubin raporttia. Kaikki skenaariot (jotka oli laadittu oikein tietokoneella!) osoittivat, että maailma tuhoutuu vuoden 2000 tienoilla ylikansoitukseen tai raaka-aineiden loppumiseen.

Muistikuva on tavallaan oikea, täsmennetään sitä kuitenkin:

1. Rooman klubin julkaisu ei pyrkinyt ennustamaan tarkasti mitään. Jo johdannossa todetaan kirjassa esitetyistä skenaarioista:

”The output graphs reproduced later in this book show values for world population, capital, and other variables on a time scale that begins in the year 1900 and continues until 2100. These graphs are not exact predictions of the values of the variables at any particular year in the future. They are indications of the system’s behavioral tendencies only.”

Kirjassa siis hahmoteltiin maailmanlaajuisten tulevaisuusskenaarioiden mallintamisen tapoja, huomioon otettavia muuttujia ja tendenssejä. Opeteltiin tekemään niitä käppyröitä, joita sekä maailman tilasta huolestuneet että toppuuttelijat tänä päivänä esittelevät. Rooman klubi ymmärsi täysin, että sen aikaisella ”oikein tietokoneella” ja tietämyksellä ei pystytty tekemään riittävän tarkkoja laskelmia. Raportissa esitetyt skenaariot kuvasivat, minkänäköisiä lopputuloksia syntyy erityyppisistä malleista.

2. Raportin erilaisista esimerkkiskenaarioista suurin osa kuvasi maapallon resurssien jäämistä jälkeen populaation kasvaessa, jossain vaiheessa 21. vuosisataa, ei siis ”vuoden 2000 tienoilla”. Koko settiä ei siis ikävä kyllä voi naureskella pois vuonna 2013. Eräs huolestuttava käyrästö näyttää tältä:

projection for disaster

Tässä on käytetty pohjana parasta vuonna 1972 saatavilla ollutta tietoa olettaen, että poliittiset käytännöt ja taloudelliset trendit eivät muutu esitettynä ajanjaksona. Sehän ei tarkoita tekijöiden kuvitelleen että ne eivät muuttuisi: tällaiset projektiot ovat päätöksenteon työkaluja, eivät ennustuksia. Huomatkaa muuten, että tuossakaan käyrässä luonnonresurssit ja ruoka eivät lopu, ne jäävät väestönkasvusta jälkeen. Tämä ei tarkoita ”tuhoa” vaan pahoja aikoja köyhemmille väestönosille.

3. Rooman klubin skenaarioita on jatkuvasti päivitetty tiedon lisääntyessä. Kun mm. luonnonresursseja on löydetty lisää ja niiden hyödyntäminen on tehostunut, tämä on otettu käyrissä huomioon jo 1970-luvulla, resursseja ja populaatiota kuvaavien käyrien huiput liikkuvat. Jostain syystä halutaan kuitenkin vuonna 2013 puhua Kasvun rajojen ensimmäisestä 1972 painoksesta, vaikka viimeisin tarkistettu ilmestyi 2004. Tieteestä kirjoitettaessa ei ole yleensä tapana juuttua naureskelemaan kunkin alan vuoden 1972 tietämykselle.

Suuri yleisö on ottanut nämä skenaariot ”ennustuksina”, ja muistellut niiden erheellisesti profetoivan tuhoa ”vuoden 2000 tienoilla”. Petteri Järvinenkin kirjoittaa blogituksensa kommenttiosiossa, että ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa
”on ”roomanklubiefektin” vaara: vaikka asia olisi oikea, siitä muistetaan vain tutkijoiden erehtyminen – eikä tuleviakaan varoituksia uskota.”

Skenaarioiden hahmotteleminen kulloisenkin tiedon perusteella ei ole mielestäni ”tutkijoiden erehtyminen” vaan aika normaalia toimintaa. En voi olla ajattelematta, että Rooman klubin 1972 raportti yliarvioi yleisön ymmärryksen rajat, ja nyt muisti pettää jopa niin asioihin perehtyneillä henkilöillä kuin Petteri Järvinen. Lisätietoa aiheesta täällä.