Pekka Himas-toivomuksia
Ensinnäkin, Long Play -julkaisun artikkeli filosofi Pekka Himasesta ja hänellä teetetystä tutkimushankkeesta oli mainio. Taidan ostaa artikkeleitansa jatkossakin. Aiheesta on herännyt keskustelu, jolta toivoisin seuraavaa:
1) Ei juututtaisi tonkimaan tätä yksittäistapausta. Veikkaan, että artikkelin kirjoittajat itsekin toivoisivat laajempaa keskustelua tällaisista valtion hankkeista, yliopistojen toiminnasta ym. Mutta eiköhän taas laajempien ongelmien selvittämisen sijaan tehdä yhdestä esimerkkitapauksesta ja -henkilöstä luvallista riistaa joka jyrsitään luita myöten ja sitten asia unohdetaan.
2) Ei kuitenkaan puhuttaisi tässä yhteydessä ”koulukiusaamisesta”. Pekka Himanen on aikuinen, osannee käsitellä kritiikkiä paremmin kuin lapsi. Jos häntä ahdisteltaisiin työpaikallansa, voitaisiin puhua työpaikkakiusaamisesta, mutta ei tämä ole nyt oikein sitäkään. Älkäämme hyvää tarkoittaenkaan ratsastako kiusatuilla koululaisilla.
3) Keskityttäisiin Himasen tuotannon sisältöön. On hyvä että hänen pätevyytensä professorina on otettu esiin, mutta se on toissijaista ad hominem -kritiikkiä. Jostain syystä kuulee välillä mainittavan, että hän on esiintynyt jossain humaltuneena ja väärin pukeutuneena. Miten se liittyy hänen selvitystyöhönsä? Filosofienhan sopii, melkeinpä kuuluu esiintyä eksentrisesti. Antiikin filosofi Diogenes
”urinated on some people who insulted him, defecated in the theatre, masturbated in public, and pointed at people with his middle finger”