Blogit

Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Meidän ajatukset ja naapurin harhat

Blogit Tähän on tultu 18.10.2011 10:27
Pertti Jarla
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Michael Shermerin uskonnollisuutta ja sen syitä pohdiskeleva kirja ”How We Believe” esittelee mainion tutkimuksen vuosilta 1995-1998. Amerikan Skeptic Societyn jäsenille, myöhemmin satunnaisotannalle amerikkalaisia, esitettiin kysymyksiä heidän uskostaan tai epäuskostaan Jumalaan.

Vastaajilta kysyttiin miksi he uskovat tai eivät, ja mitä syitä he näkevät toisten ihmisten uskolle. Tässä saatiin hauskoja, samansuuntaisia tuloksia sekä skeptikoilta että muulta populaatiolta. Vastaajilla oli taipumuksena nähdä omien valintojen taustalla järkeen ja omaan kokemukseen perustuvia syitä, esimerkiksi:

Uskon, koska maailmankaikkeus vaikuttaa suunnitellulta. En usko, koska Jumalan olemassaolosta ei ole todisteita. Uskon, koska olen itse kokenut Jumalan läsnäolon.

Kysyttäessä syitä muiden uskoon, vastauksissa korostuivatkin aivan muut kuin järkisyyt:

Usko antaa lohtua ja tunnetta elämän tarkoituksenmukaisuudesta. Uskovat on kasvatettu uskomaan. Uskova pelkää kuolemaa.

Shermer katsookin, että ihmisillä on sisäänrakennettuna intellectual attribution bias, taipumus uskoa omien valintojen rationaalisuuteen. Tämä ei todellakaan rajoitu uskontoon.

YouTubessa 9/11-iskujen virallista totuutta epäilevät psykologit kertovat, kuinka virallisesta totuudesta kiinnipitäminen johtuu pelosta ja varmuuden etsimisestä. He sen sijaan ovat perehtyneet asiantuntijoiden kiistattomiin faktoihin. Toisaalta minä ja lukemattomat muut olemme samalla tavalla esitelleet tunnesyitä näiden epäilijöiden totuusliikkeen takana.

Ehkä ylimielisimmän psykologisoinnin esittelee Tapio Puolimatka, sen mukaan usko Jumalaan on kiistaton totuus, jonka kaikki synnynnäisesti tietävät. Kaikenlainen Jumalan epäily on syntisen raukan itsepetosta.

Oli mielipiteesi World Trade Centeristä tai Jumalasta mikä tahansa, huomaat varmaankin kuinka epämiellyttävää on nähdä omat järkireaktiot selitettyinä jonkinlaisena psykologisena hysterisointina. Tuollaista väittävän vastapuolen kanssa ei halua edes alkaa keskustelemaan.

On vaikea nähdä vastapuolen psykologiaan perustuva argumentointi minkäänlaista vuoropuhelua rakentavana. Onhan se ehdottomasti paikallaan yritettäessä samanmielisten kesken ymmärtää vastapuolta ja uskomusten syntyä, mutta silloinkin on vaarana päästää itsensä liian helpolla.

Jos ei viitsi tutkia ”vääriä” järkiargumentteja, tosissaan asetu vastapuolen asemaan järjellisenä ajattelijana, näyttäytyy heille keskustelussa ylimielisenä, tosiasioihin perehtymättömänä tätinä/setänä. Niin loputon suo kuin rakennusten räjähdyksistä ja alkuräjähdyksistä väitteleminen onkin, se taitaa olla ainoa tapa edes yrittää viedä keskustelua eteenpäin.