Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Kun toimittaja siteeraa pahasti ja tekee kipeää

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 16.9.2011 08:00

Annoin erään ensimmäisistä ns. syväluotaavista haastatteluistani Apu-lehdelle. Taisi olla 2007, pian sen jälkeen kun Fingerpori-sarjakuvani alkoi ilmestyä. Kun luin valmiin artikkelin, sen otsikkona oli ”Olen kasvanut naurattamaan”.  Erittäin vaivaannuttavaa. En ollut takuulla sanonut mitään noin ylimielisen itsetyytyväistä.

Independent-lehden palkittu toimittaja Johann Hari pyysi juuri julkisesti anteeksi yleisöltä. Hän oli mm. korvannut artikkeleissaan haastateltavien vaikeaselkoisia kommentteja paremmilla ja selkeämmillä, jotka oli kopioinut eri lähteistä. Anteeksipyynnössään hän sanoo oppineensa, että

”An interview isn’t an X-ray of a person’s finest thoughts. It’s a report of an encounter.”

Hyvin sanottu. Toimittajan tehtävä ei siis olekaan kuvata täsmällisesti haastateltavan päänsisäisiä ajatuksia, vaan kohtaamista hänen kanssaan. Toimittaja raportoi kuvauksellaan ja tavallaan siteerata puheitani sen kuvan, jonka annan ulospäin. Onko se jotenkin ”väärempi” kuin se kuva, joka minulla on itsestäni? Ehkä se on pikemminkin aidompi.

Jos käyttäydyn aggressiivisesti, mutta olen omasta mielestäni joviaalin rento Reino, en välttämättä tunnista itseäni haastattelusta. Tuolloin minulla on ongelma, ei olemuksestani kirjoittavalla toimittajalla. Usein näkee poliitikkojen kauhistelevan toimittajien heistä ”maalaamaa” kuvaa. Tulee mieleen, eivätkö heidän äänestäjänsä ja kannattajansa seuraa nimenomaan sitä ulospäin välittyvää vaikutelmaa, eivät lämpimän pään sisäisiä ajatuksia?

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Journalistikoulutuksessa on ilmeisesti jotain häikkää sillä luennolla, jolla opeteaan, miten juttuun laitetaan otsikko.

Luennoitsija sanonee, että:

”Pitää etsiä olennainen haastattelusta ja tiivistää se otsikkoon. Otsikon pitää kertoa lukijalle sisällöstä.”

Miksi tämä ei toimi?

Harva se päivä tulee esiin haastateltuja, jotka valittavat, että toimittaja oli käsittänyt väärin ja vääristeli ja jopa keksi omiaan.
Sitetn oikaistaan tai ei.

Johtuisikohan tämä kaikki siitä, että toimitatjat joutuvat värittämään juttujaan heille palkkaa maksavan tahon vaatimuksesta?
Iltalehdykät paskantavat joka päivä uuden lööpin, tehdään tutkimuksia ja tilastoja, mikä myy parhaiten. Media alkaa olla yhtä iltalehdykkää.

Talous on maassa hallitsematonta. Journalismi myös.

Kun pitäisi keskustella oikeista asioista, toimittajat keskittyvät otsikoihin, jotka myyvät.

No, kansan vika.

Jaarla vähän sekottaa nyt. Itsekin olen törmännyt samaan eli siihen että toimittaaja ei ole ymmärtänyt mistä puhutaan ja kirjoittaa sitten asian oman vajavaisen ymmärryksensä pohjalta ja vieläpä vasurilla.

Tietysti pitää ymmärtää että kommunikointi on aina yhteisymmärrkysen etsimistä joka ei aina onnistu ja lisäksi on olemassa myös ammattitaidottomia toimittajia ja toimittajia joita ei edes kiinnosta mitä toisella on sanottavaa kun pomo on käskenyt tehdä kärpäsestä lööpin.

Eli monta liikkuvaa osaa tässäkin, minkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä…

Päätin muuten etten enää koskaan anna haastattelua ellen saa itse oikolukea tuotosta.

Itseäni vaan risoo, kun toimittajat laittavat lainausmerkkeihin asioita, joita kukaan ei ole missään vaiheessa sanonut. Joskus opetettiin koulussa, että se on kiellettyä.

Saatan olla väärässäkin.

Liekö artikkeli tämä:
http://www.apu.fi/artikkeli/olen-kasvanut-naurattamaan
”Olen kasvanut naurattamaan” ja ”Olen syntynyt naurattamaan” merkitsevät sisällöltään aika eri asiaa. En ota kantaa kirjoittamasi tekstin viestiin, mutta siteeraamalla itse väärin ja muuttamalla merkitystä syyllistyt samaan, mistä syytät muita. Se tavallaan vähän tökkää silmään.
Julkisuushan tuntuu julkkiksesta vaivaannuttavalta varsinkin aluksi. Siitä ei kannata pelkästään muita syyttää. Se lienee aika luonnollista.
Oikein pitäisi silti aina siteerata, myös otsikossa.
HJ

HJ, huomaat ehkä tavasta jolla kirjoitin (”jotain tyyliin”) että en yksinkertaisesti muistanut otsikkoa. En tajunnut etsiä artikkelia verkosta, jotenkin kuvittelin ettei Avun juttuja löydy. Pointtini kannalta aika yhdentekevää, sanoisin. Sitäpaitsi tässä kirjoituksessa nimenomaan EN syytä toimittajia väärinsiteeraamisesta.

Noin, nyt on linkki lisätty ja loukkaava otsikkomuoto korjattu.

Pointtisi ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta, ja siitä, kumpaa toimittajan pitäisi luodata, on sinänsä kiinnostava. Sisäistä, pääsääntöisesti, jos mahdollista, koska se on ”aidompi”. Siis pitäisi kertoa asia niin kuin sen kokee ja näkee. Ei vain raportoida vaan myös tulkita.
Mutta sitaattien sisällä pitää silti olla vain sitä mitä haastateltava on sanonut.
HJ

Eihän tuo artikkeli ollut huono ollenkaan, ja otsikko on selvästi syntynyt kohtaamisen pohjalta, sen ymmärtää kun vaivautuu lukemaan koko artikkelin: ajatuksenahan on että menestymisesi on vaatinut jonkinlaista kasvamista ihmisenä ja sarjakuvapiirtäjänä, ettei se ole tullut heti ja ilmaiseksi (toisin kuin kenties sellaisella joka on SYNTYNYT naurattamaan). Yksikön ensimmäinen otsikossa tietysti karmii itseäsi, mutta se on tavallaan ”lajityypille” eli yleisaikauslehden henkilöhaastattelulle ominainen, ei kukaan kuvittele sinun sanoneesi niin, varsinkaan kun otsikossa ei ollut lainausmerkkejä.

Sinulla on nyt tässä blogissa kyllä aika paljon paremmat mahdollisuudet sanoa jotain ylimielisen itsetyytyväistä, ilman toimittajan apua ;-) Vaan eipä haittaa, kaikesta voi ottaa opiksi…

Useimmat ihmiset vain ovat liian tylsiä sellaisenaan lööppikamaksi. Kaupalliset syyt vaativat jonkinmoista maustamista ja mielikuvituksen käyttöä.

En nyt ole aivan varma, ovatko kaikki kommentoijat täysin tajunneet mitä ajoin tällä kirjoituksella takaa (oma syyni!?). Minua EI siis häiritse Apu-lehden otsikointi enää ollenkaan, kun olen oppinut tajuamaan vähän paremmin mitä tuollainen haastattelu on. Se otsikko oli toimittajan mielestä paras kiteytys sen perusteella, mitä olimme puhuneet.

Sekä haastateltavat puhujina että toimittajat tulkitsijoina ovat epätäydellisiä, mutta väittäisin että kaikki haastateltavat eivät välttämättä tajua omaa rooliaan ”vääränlaisen” jutun syntymisessä. Toimittajien mokistahan on jo melkolailla puhuttu.

”Usein näkee poliitikkojen kauhistelevan toimittajien heistä ”maalaamaa” kuvaa.”
Hyvä tiivistelmä. ”Unohdin takkini”. Tahallaan laitettu uutisiin tuokin nolo tilanne.

”En ollut takuulla sanonut mitään noin ylimielisen itsetyytyväistä.”

Nii-in. Mutta uskooko sinua kukaan? Sama ongelma on myös poliitikolla.

Pentti Jarla on suomalaisten, eritoten maksullisten, blogistien eliittiä. Dialogi lukijoiden kanssa on blogin tarkoitus. Aika harva moiseen alentuu. En tarkoita, että jokaiseen viestiin pitäisi vastata mutta vain vastaamalla voi osoittaa lukevansa kommentteja.

”Toimittajan tehtävä ei siis olekaan kuvata täsmällisesti haastateltavan päänsisäisiä ajatuksia, vaan kohtaamista hänen kanssaan. Toimittaja raportoi kuvauksellaan ja tavallaan siteerata puheitani sen kuvan, jonka annan ulospäin.”

Melko optimistinen näkemys toimittajien ammattitaidosta ja -ylpeydestä.Toimittajan ennakkokäsitykset ja kiinnostuksen puute juttua kohtaan värittävät valitettavan usein artikkeleita, joskus jopa uutisia.

Mikä on blogistin ja toimittajan ero?
Toimittaja kuuluu ”perheeseen”, joka maksaa hänelle.
Blogisti ei ikuulu.

Michael kirjoitti:
”Itseäni vaan risoo, kun toimittajat laittavat lainausmerkkeihin asioita, joita kukaan ei ole missään vaiheessa sanonut. Joskus opetettiin koulussa, että se on kiellettyä.”

Opiskellessani journalismia meille oppilaille painotettiin, että lainausmerkkejä käytetään vain, kun haastateltavan sanoma kirjoitetaan sanasta sanaan. Ajatusviivan perään taas on lupa muokata haastateltavan puheesta tiiviimpi, paremmin palstatilaan mahtuva versio. Kiireessä tai muusta syystä tiivistiely voi tosiaan ikävä vain muuttaa sanotun sisältöä oleellisesti. Jos haastateltava haluaa olla aivan varma siitä, että hänen asiansa ydin tulee jutussa oikein esitetyksi, hänen totta kai pitäisi tarkistaa teksti ennen sen julkaisua.

Olipa yllättävä kirjoitus. Selvästikään suuri osa kommentoijista ei ole ymmärtänyt mitä ajoit takaa (toimittajan näkemys ei ole automaattisesti ”väärä”, vaikka olisikin erilainen haastateltavan itsekuvan kanssa). Itsekin lähdin tosiaan lukemaan artikkeliasi siinä tyypillisessä ”toimittajat eivät ymmärrä minua” -kontekstissa, mutta puolivälin hämmennyksen jälkeen sanomasi asia osoittautuikin varsin erilaiseksi. Virkistävää yllättyä tuolla tavoin, kiitokset! Pointtisikin on varsin mainio.

Näitä luetaan juuri nyt