Blogit

Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Kirkon ja tieteen työnjako mättää

Blogit Tähän on tultu 21.5.2013 09:11
Pertti Jarla
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Katseeni on viime aikoina herkistynyt kirkon suunnalta tuleville puheenvuoroille, joissa muistutetaan tiukasta työnjaosta tieteen ja uskonnon välillä. Mikkelin piispa Eero Häkkinen muotoilee tiiviisti: ”Tiede tutkii sitä, mitä on olemassa, uskonto etsii vastausta siihen, miksi kaikki on.”

Työnjakoajatuksen on esittänyt mm. amerikkalainen ateisti, paleontologi ja tieteen historioitsija Stephen Jay Gould:

”the magisterium of science covers the empirical realm: what the Universe is made of (fact) and why does it work in this way (theory). The magisterium of religion extends over questions of ultimate meaning and moral value. These two magisteria do not overlap”

Ajatus löytyy kuitenkin jo vanhemmista teksteistä, kuten maamme piispojen teeseistä vuodelta 1972:

Raamattua ei ole pidettävä luonnontieteellisenä oppikirjana, mutta myöskään luonnontiede ei saa ylittää rajojaan Jumalan olemassaoloa ja vaikutusmahdollisuuksia koskevilla väitteillä.” Huomatkaa,”ei saa”.

Työnjako on monella tapaa kätevä. Vältytään amerikkalaistyyppisiltä uskonto vs. tiede -oikeusdraamoilta. Opetusministeri Jukka Gustafsson saattoi torjua kansanedustaja Mika Niikon aloitteen ”vaihtoehtoisten luomisteorioiden” opettamisesta kouluissa evoluution ohella ilman että kirkon tarvitsi loukkaantua ollenkaan.

Työnjako mahdollistaa myös työrauhan eri maailmankatsomuksia edustavien tieteentekijöiden välillä. Tosin olen ymmärtänyt, että he eivät muutenkaan kauheasti keskustele Jumalan olemassaolosta tutkiessaan jonkun säteilykentän alueellisia vaihteluja ja mitä lie.

Työnjaon tarkat kuvaukset vaihtelevat:

Eero Häkkinen: ”Tiede tutkii sitä, mitä on olemassa, uskonto etsii vastausta siihen, miksi kaikki on.”

Häkkinen osuu naulan kantaan siinä, että tiede tutkii sitä mitä on olemassa, tai minkä olemassaoloa voisi olla hedelmällistä tutkia. Tämän takia biologit eivät kauheasti keskustele yksisarvisista, tai ihmisen sielusta. On virhe väittää että tiede ”ei voi” sanoa mitään sielusta. Kysyttäessä biologi sanoo, että sielua ei nyt näyttäisi olevan. Sen etsiskely vaikuttaa tällä hetkellä turhalta touhulta. Tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa, ja sielujahti alkaa.

Ajatusta ”sielu ei ole aistiemme tavoitettavissa eikä tieteen tutkittavissa” ei tietääkseni ollenkaan löydy Raamatusta. ”Tiede ei näe erillistä sielua” on kuvaus nykytilanteesta. En ymmärrä, millä logiikalla siitä voi johtaa säännön ”tiede ei saa puhua sielusta”. Sama pätee Jumalaan, jota ei tällä hetkellä näy. (Ajatusleikki: jos jossain asiallisesti järjestetyssä tieteellisessä kokeessa nähtäisiin kiistattomia merkkejä Jumalalle osoitetun rukouksen voimasta, älähtäisivätkö piispat: ”tiede ei voi puhua Jumalasta”! Tuskin.)

Mitä uskontoon tulee, pitäisi minusta sanoa tarkemmin: ”uskonto etsii oman oppinsa puitteissa vastausta siihen, miksi kaikki on”. Luterilaisessa kirkossa ei kahlata läpi Talmudia, Urantia-kirjaa, scifiä, Jorma Elovaaran ”Vesimiehen aikaa” suurten kysymysten selvittämiseksi. Raamatusta ja siihen pohjautuvasta teologisesta ajattelusta ammennetaan. Moni yksittäinen kristitty varmasti harjoittaa laajaakin maailmanselitysten tutkimusta, ja hyvä niin.

Piispa Jari Jolkkonen: ”Tiede on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi hankkia tietoa, mutta sillä on myös rajansa. Elämän alkuperää, tarkoitusta, oikeaa, väärää ja päämäärää koskevat perimmäiset kysymykset ovat järkeviä, mutta mikroskooppi ja kaukoputki eivät anna niihin mitään vastausta.”

Kunpa joku olisi editoinut pois tuon ”elämän alkuperää”, lause olisi muuten kiinnostava. Elämän ja maailmankaikkeuden synnyn tutkimushan ovat luonnontieteiden mediaseksikkäimpiin kuuluvia osa-alueita. Niistä on kirjoitettu jopa kansantajuisia tiedekirjoja enemmän kuin käytännössä jaksaa lukea.

Elämän tarkoitusta taas ei välttämättä ole mielekästä hakea erillään sen synnyn mekanismista. Yritän kaunista analogiaa: jossain kaatuu puu, kysytään ”miksi puu kaatui”. Luonnontieteilijä voisi nyt tehdä perinpohjaisen kuvauksen myrskytuulen voimasta, maaperän tilasta ja puun juuristosta, joka kertoisi mikä aiheutti puun kaatumisen. Tässä kohdassa olisi turhanaikaista kysyä ”niin niin mutta MIKSI puu kaatui”?

Samalla tavoin elämän synty saattaa olla kuvattavissa kemiallisina reaktioina, näin voidaan selittää elämän olemassaolo ilman tarvetta ”MIKSI” -jatkopähkäilyyn.

”Oikea ja väärä” ovat termejä jotka liittyvät ihmisten ja eläinten vuorovaikutukseen itsensä ja muun maailman kanssa. Siitä taas on rutkasti sanottavaa esimerkiksi evoluutiopsykologeilla, psykologeilla ja aivotutkijoilla.

Työnjaon ajatus kahlitsee turhanpäiväisesti myös kirkkoa. Piispa Eero Huovinen on kirjoittanut ns. uusateismin haasteesta. Tekstistä huomaa, että hän on viitsinyt lukea Dawkinsinsa ns. ajatuksen kanssa. Huovinenkin toteaa: ”uskonto ja tiede toimivat omilla tonteillaan”. Mutta, samassa tekstissä:

Dawkins ajattelee, että suunnittelijan tulee olla monimutkaisempi kuin suunnittelun kohde. Koska universumi kaikkinensa on huimaavan monimutkainen, tulisi Jumalan olla vielä monta vertaa monimutkaisempi.(…) Voidaan asettaa vastakysymys: toimivatko havaittavan todellisuuden lainalaisuudet puhuttaessa tuonpuoleisesta Jumalasta?

Minusta tämä on aika terävästi heitetty. Mutta: Huovisen argumentti osuu teologian ja luonnontieteen alalle. Fysiikassa keskustelu maailmankaikkeutemme ulkopuolisista ulottuvuuksista on täysin mahdollista ja jopa suosittua. Huovisen ajatus voidaan ehkä osoittaa vääräksi, mutta se ei johdu siitä että piispa ei jotenkin voisi tai saisi puhua fysiikasta.

Sama pätee edellä mainittuihin tieteenaloihin, jotka tutkivat olioiden käyttäytymistä. Ei ole mitään syytä, miksi pappi ei voisi hakea sisältöä ”oikea ja väärä” -saarnaansa vaikka simpanssien käyttäytymisen tutkimuksesta, ja jopa kommentoida sitä tutkimusta.

Uskovan ihmisen oman kokemuksen kuvauksena tämä työnjakomalli on järkevä: jos ihmisellä on vakaumus Jumalan olemassaolosta, hyvästä ja pahasta henkivoimina ja elämän syvemmästä merkityksestä, uskonnot puhuvat niistä ja tiede harmillisesti ei.

Universaalina lakina uskonnon ja tieteen tiukka työnjako on turha malli, jonka voisi mielestäni heittää Jordaniin.


Arktinen Banaani