Kaupunginvaltuuston äänestystulokset Helsinki-kanavalla

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Jaksoin katsoa tämän syksyn ensimmäistä kuntavaaliväittelyä noin vartin verran. Tuntui vähän turhalta, kun kaikki ehdokkaat ovat yhtä mieltä siitä että terveydenhuolto on pidettävä korkeatasoisena ym hym. Jotkut kuitenkin ovat vastuussa siitä, että politiikkaa on viety ja viedään tiettyihin suuntiin.

Eduskunnan ja kaupunginvaltuuston äänestyspöytäkirjat kyllä löytyvät netistä, mutta suoraan sanoen en jaksa etsiä enkä selailla niitä. Laiskaa juu, mutta tuskin olen ainoa. Olen alkanut haaveilla sivustosta, josta löytyisivät käsitellyt asiat ja äänestystulokset mahdollisimman selkeässä, helposti selattavassa muodossa.

Tänään näin tällaisen, Helsinkikanavan sivuilta.

Kaupunginvaltuuston äänestystulos

(Editoin kuvaa jotta se mahtuisi tähän luettavassa muodossa)

Äänestystulos on toki mitä kiinnostavin, mutta ennenkaikkea olen innostunut tästä informoinnin muodosta. Voi olla että tällaisia on netti väärällään, mutta eipä ole osunut silmään. Tällainen äänestystulosten selkeä jakaminen olisi miljoona kertaa tärkeämpää toimivan demokratian kannalta kuin julkiset vaaliväittelyt.

Ylistykseni Helsinkikanavalle. Kaikkien kaupunkilaisten olisi hyvä seurata näitä äänestyksiä. Mutta valitettavaakin löytyy: pitäisi nimittäin hyväksyä, että moni selailija on yhtä kärsimätön ja lyhytjänteinen kuin minä.

Äänestyksen aiheesta voisi olla tuossa samassa näkymässä vähän pidempi esittely. Ennenkaikkea äänestyskaavioiden löytäminen on hankalaa: www.helsinkikanava.fi etusivulta linkeistä kaupunginvaltuusto, sieltä valitaan video, joka aukeaa omaan ikkunaansa. Videon vierestä välilehti käsittely, kelaamalla sitä alaspäin löytyy käsitellyt asiat ja thumbnailit äänestystuloksista.

Pääosassa sivustolla ovat videot. On hienoa että ne ovat tarjolla, mutta kolmi-viisituntinen video ei ole paras tapa esitellä kokousten tuloksia. Etenkin kun videoiden sisältöä ei ole jaoteltu mitenkään.

Ylläolevan kaltaiset kaaviot ovat niin loistavia, että niihin pitäisi päästä suoraan Helsinkikanavan etusivulta, otsikoituina käsiteltyjen aiheiden mukaan. Tapahtui näin tai ei, alan seuraamaan näitä ja suosittelen samaa kaikille.