Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Joutuisivatko heterot selittelemään?

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 1.3.2013 10:56

Perussuomalaisten Mika Niikko on ollut aktiivinen tasa-arvoisen avioliittolain vastustaja. Arvostan sitä, että hän vastustaa lakia selkeästi eikä äänestä sitä vastaan esimerkiksi ”oikean marssijärjestyksen” varjolla.

Itse kannatan mies- ja naisparien tasa-arvoista aviollista asemaa. Kantaani on vahvistanut se, että en ole nähnyt lakia vastaan yhtään argumenttia joka ei vetoaisi hämäriin henkimaailman käsitteisiin tai olisi logiikaltaan nyrjähtänyt. Erityishuomiota on ansaitusti saanut Niikon A-studiossa esittämä

”avioliitossa olevat heteroperheet saisivat edelleen kokea sen kun he sanovat että ovat avioliitossa niin kukaan ei tule väärinymmärretyksi kenen kanssa mä oon avioliitossa – jos me muutetaan tän avioliittoinstituution merkitys mun pitäis aina jatkossa selittää kenen kanssa”.

Ajatusta on pidemmälti käsitelty mm. Kestoaurinko-blogissa. Tässä taas näkyy tyypillinen yhteiskunnallisten uudistusten vastustajien taktiikka: vaikka uudistus olisi jo toteutunut ties missä, puhutaan kuin kyseessä olisi hyppy tuntemattomaan ja esitetään vapaasti kaikkia kuviteltavissa olevia vaaroja.

Eduskunnan lakialoitteen mukaan kahden miehen tai kahden naisen on mahdollista avioitua EU-maista nykyään Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa, Portugalissa ja Espanjassa. EU:n ulkopuolella vastaava tasa-arvoinen avioliittolaki on käytössä Norjassa, Islannissa, Argentiinassa, Kanadassa ja Etelä-Afrikassa. Yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevat parit voivat avioitua Connecticutissa, Iowassa, Massachusettsissa, New Hampshiressa, Vermontissa, New Yorkin osavaltiossa sekä Columbian piirikunnassa.

En ole kuullut mistään näistä paikoista ongelmana esitettävän, että vihkisormusta kantava hetero joutuisi joka paikassa selittelemään ettei ole homoseksuaali. Heteroliitot taitavat olla niin ylivoimaisesti yleisempiä, että avioitunutta pidetään oletusarvoisesti heterona.

Kun DTM-gaydisko oli vielä 1990-luvulla Kampissa, tuntemani heteromies seurueineen pyrki sinne sisään. DTM:n ovimiehen tuolloiset sanat haluan nyt suunnata homoepäilyjä pelkääville:

”Ei riitä että näyttää homolta, pitää myös olla homo”

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Juuri tuo blogistin huomioima asia pisti itsellenikin korvaan Niikon a-studiokommentissa. En näe mitenkään todellisena vaaraa, että mikäli homojen avioliitot sallittaisiin, heteromiehet joutuivat jatkossa selittelemään olevansa avioliitossa nimenomaan naisen kanssa.

Tuttavapiirini erilaisissa vakiintuneissa liitoissa elävät heterot ja homot tuntuvat normaalipuheessa käyttävän parisuhteensa toisesta osapuolesta nimitystä puoliso ihan siitä riippumatta, onko kyseessä avio-, avo- vai rekisteröity tai rekisteröimätön parisuhde. Enkä itse näe omia oikeuksiani mitenkään loukkaavan sen, miten muiden ihmisten parisuhteita kutsutaan.

Perhe on yhteisön pienin yksikkö ja tukipilari, suvun jatkamisyksikkö, joka vihitään juhlalliseen käyttöönsä avioliiton muodoin. Lasten kasvatuksessa on tiukkaa isällä ja äidilläkin, joita molempia tarvitaan. Avioliittoa ei saa häpöistä joidenkin vähemmoistöjen oikuttelevilla sukupuolisuuntautumisilla. He saavat rakastaa toisiaan ja muodostaa oman liittonsa, jolle keksiköön oman nimen- Kovasti ovat tyrkyttämöässä erilaisuuttaan joka paikassa, mutta sitten aletaan naukua ns. tasa-arvon nimissä sellaista, mikjä ei heille kuulu. Ehkä oma erilaisuus hävettää jotenkin. Kun on sitä laatua, niin on uskallettava olla erilainen ihan julkisestikin. Edistyksellisinä voisivat kokeilla määräaikaista yhteiselon liittoa esim. 5 vuoden ajalla ja sitten voisi panna kiertoon. Turhaa vouhkaamista, kun voivat perustaa omanlaisensa liiton ja elää siinä ikionnellisesti. Sukupuolisuuntautuneisuun on ykistyisasia eikä siitä trvitse pitää meteliä, ellei itsellä ole psyyken ongelmia.

Homoliittokysymys on selvästi noussut merkitystään valtavasti suurempaan arvoon. Hassua, ettei maasta löydy vakavampia ongelmia? Taidan silti olla itsekin taipuvainen hyväksymään homoliitot (tosin ilman adoptio- ja keinohedelmöityksiä. Perhekysymyksissä kannatan isä-äiti -perheitä, koska maailma on hetero), jos asia on aktiivien mielestä niin tärkeä, tasa-arvokysymyshän se on. Kristillistä avioliittoa silti mieluummin arvostaisin siinä perinteisessä muodossa, mutta kirkko päättäköön. En vastusta enkä tue, jos homoliitot siunaavat. Mukavinta olisi päästä eroon koko keskustelusta.

DuPont puhui jälleen täyttä asiaa. Meillä on tosii isot ongelmat taloudessa miljardien velkoineen ja varastamisineen nuorilta sukupolvilta, jotka pääsevät eläkkeele hädintuskin seitenvitosina. Media vaahtoaa siitä kuka saa seksuaalista tyydytystä minkälaisesta reijästä. Sk arvokkaana mediana voisi lyödä tulpan näille viettiasioille ja keskittyä kansakunnan tulevaisuuden kannalta elintärkeisiin kysymyksiin. Naikoon siis kukin mitä haluaa ja olkoon missäkin unionissa ja jos joku pappi halua siunata eli toivottaa onnea ja menesttystä, niin sou vot. Keskitytään olennaiseen ja jätetään häksääminen alapään erikooisuuksilla sikseen. Antaa enemmistön käyttää valtaa.

DuPont totesi, aivan oikein, että tämä sukupuolineutraali avioliitto on saanut valtavasti enemmän huomiota, kun asiaperusteista voisi kuivitella. Näyttää siltä, kun olisi kokonaan unohdettu, että samaa sukupuolta olevat voivat rekisteröidä parisuhteensa ja näin on ollut jo vuosikausia. Parisuhteen rekisteröinnillä on samat oikeudelliset vaikutukset kuin avioliiton solmimisella. Poikkeuksena on yhdessä suoritettava adoptio.Perheen sisäinen adoptiokin on mahdollinen. Todellisen tasa-arvokysymyksen tästä saa vain hyvällä mielikuvituksella.

Asian mittasuhdetta kuvaa se, että avioliittoja on viime vuosina solmittu keskimäärin 30 000 kappaletta vuodessa. Vastaavana aikana parisuhteita on rekisteröity hiukan vajaat 300 vuodessa.

Sopii todella kysyä, missä on niiden kansanedustajien suhteellisuudentaju, jotka haluavat nostaa tämän asian eduskunnan kiireellisimpien asioiden joukkoon ohi 20 % tasolla olevan nuorisotyöttömyyden, ohi 9 miljardin vuosittaisen velankasvun, ohi negatiiviseksi kääntyvän vaihtotaseen, ohi terveydenhuollon ongelmien, ohi tuotannollisten työpaikkojen kadon. Vai onko sittenkin niin, että he nimenomaan haluavat ohjata huomion pois näistä todellisista ratkaisua vaativista asioista.

Nytpähän näet. Lue Judith Butleria: ”For a progressive sexual movement, even one that may want to produce marriage as an option for nonheterosexuals, the proposition that marriage should become the only way to sanction or legitimate sexuality is unacceptably conservative.” (Is Kinship Always Already Heterosexual? d–i–f–f–e–r –e–n–c–e– s : A Journal of Feminist Cultural Studies 13.1 (2002) http://www.hartza.com/butler2.pdf

Maine, Maryland ja Washington sallivat myös samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Ei joudu, jos järki voittaa. Ja uskon, että voittaa. Avioliitto on ja pysyy. Miesten tai naisten liitto on aivan jotain muuta. Se on liitto joka on mahdollinen ja sallittava, mutta ei avioliitto. Kun homoliitot haluavat ns. oikeuksia, niin suotakoon se heille, mutta ei mitään avioliiton kautta!

Tasa-arvoinen avioliittolaki on juuri tällä hetkellä huomion kohteena mediassa, koska kyseessä on ajankohtainen asia. Siksi joidenkin mielestä saattaa vaikuttaa siltä, ettei muusta puhutakaan, vaikka kyseessä oli Arkadianmäellä vain yksi työasia muiden joukossa.

Loppujen lopuksi on aikamoinen kehäpäätelmä väittää, että tämä asia ei olisi oikeasti tärkeä, vaikka siitä puhutaan paljon, sillä eikö juuri tämä suuri huomio asian ympärillä ole osoitus siitä, että se nimenomaan ON tärkeä asia?
Ja millä perusteella juuri TE muuten määrittelette mitkä asiat tässä yhteiskunnassa ovat tärkeitä? Mistä kulmasta se määritellään: rahassa mitattuna? Ihmisoikeusnäkökulmasta? Tasa-arvomittarilla? Ja sitäpaitsi hallitus ja valiokunta juuri osoittivat päätöksellään, että asia ei ole heidän mielestään erityisen tärkeä, joten voitte kuivata kyyneleenne.

Tuntuu nimittäin vähän hassulta, että jos hallituksen ja eduskunnan päätettävänä on nyt esim. nuo miljardikysymykset, niin pitääkö sitten KAIKKI muut asiat jättää käsittelemättä ja keskittyä täysillä vain yhteen asiaan kerrallaan. Silloinhan nimittäin jäisi kaikki muutkin tärkeät asiat hoitamatta ja valtakunta olisi täysin jumissa. Mutta siksi meillä onkin eri ministeriöitä ja valiokuntia, jotka keskittyvät oman tontin hoitamiseen.

Nimimerkin DuPont kommentti asiaan ei ole yllätys, sillä se on leikkaa-liimaa -toistoa hänen aikaisemmista kirjoituksistaan. Sillä aina – oikeasti AINA – kun asiasta kirjoitetaan SK:n blogeissa ihan mistä tahansa näkökulmasta, DuPont pahoittaa mielensä ja kirjoittaa heti perään kuinka hänen mielestään homoasioita on ihan liikaa kaikkialla. Eikä siinä mitään, mielipiteitä on meillä kaikilla, mutta kannattaisiko silloin jättää nämä homojutut lukematta, jos niistä tulee vain paha mieli. Jos nimittäin aihe ei kosketa DuPontia henkilökohtaisesti tai näy hänen elämässään ja arjessaan. Monia muita ihmisiä tämä aihe nimittäin koskettaa ja paljon, joten jatkuva räksyttäminen toisille ihmisille tärkeistä asioista on vähän epäkohteliasta.

Mutta tämä änkyröinti ei kyllä liity Jarlan blogin varsinaiseen aiheeseen eli uudistusten vastustajien epäjohdonmukaisiin (ja epätoivoisiin) argumentteihin. Joten jospa palataan takaisin aiheeseen.

Tasa-arvoinen avioliitto tulee ennen pitkään. Se on vain ajan kysymys, ja riippuu pitkälti eduskunnan poliittisista voimasuhteista ja konservatiivien viivytystaistelusta. Ja koska jytkyn jälkeinen kokoonpano on arvomaailmaltaan vanhoillinen ja uudistusvastainen, on todennäköistä että aikuisten suomalaisten avioliitto ei ole tasa-arvoinen vielä tämänkään vaalikauden jälkeen.

Kaikki vasta-argumentit ovat vuosien ja vuosikymmenten saatossa kaatuneet yksi kerrallaan. Nytkin esim. Mika Niikko ei enää pysty esittämään järjellisiä tai loogisia perusteita lakimuutosta vastaan, vaan myöntää jo itsekin, että homoillakin on oikeus lailliseen liittoon ja että he voivat olla yhtä hyviä vanhempia kuin heterot. Hänen täytyy myöntää se, koska ei voi muutakaan. Siksi hänen vasta-argumentit ovat lopulta fiilispohjaisia ”en vaan tykkää ja halua” -vastustuksia, kuten tuo Kestoaurinko-blogi osoittaa.

Loppujen lopuksi tällä hetkellä ainoa konkreettinen asia, jota voidaan vastustaa on sana: avioliitto. Menkää vaan naimisiin ja perustakaa perheitä, mutta älkää sanoko sitä AVIOliitoksi.

Niin. Neljä pientä kirjainta on ainoa asia mikä vastustajilla on.

Ja jos asia on enää niin pienestä kiinni, niin mikä ettei. Voi siihen jonkun toisen sanan keksiä, mutta onko siitäkään mitään hyötyä? Jos tasa-arvoiseen avioliittolakiin kirjataan vaikka Kestoauringon ehdottama pariliitto, jonka jälkeen uskonnolliset piirit voivat käyttää omia nimityksiä. Mutta käyttävätkö kansalaiset niitä? Mitä sitten jos mies- tai naispari päättääkin kutsua arjessa itseään ja toisiaan aviopuolisoiksi? Pitääkö tähän määrätä joku sanktio? Pitääkö tällaiset ihmiset ilmiantaa?

Millä orwelmaisilla keinoilla voidaan 2010-luvulla määrätä, miten ihmiset itseään kutsuvat?

Näitä luetaan juuri nyt