Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Journalistit enkelin kimpussa

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 8.7.2012 15:02

Kirjailija Minttu Vettenterän esittelemän koulukiusatun, itsemurhaan 15-vuotiaana päätyneen Elisan tarinan todenperäisyys on kyseenalaistettu. Epäily tuotiin esiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen monisivuisessa artikkelissa, jonka pääkohdat on esitelty Vesa Linja-ahon blogissa.

Osa yleisöstä uskoo Vettenterän huijanneen yleisöä. Ne, joiden mielestä hän on kyyninen huomionkipeä tyrkkykirjailija, hutkivat mielestäni heppoisin tiedoin. Halusiko julkisuutta, ajoiko jaloa missiota, mahdoton tietää. Ehkä molempia. Ihmisten tietoiset ja tiedostamattomat motiivit ovat niin monimutkainen sotku, että niitä on sivullisten mahdoton tuntea.

Reaktiot Helsingin Sanomien toimintaan ovat olleet kiinnostavia. Tässä otteita Facebookista ja keskustelufoorumeilta:

”Siis mitä välii sillä on, onko Enkeli-Elisan tarina totta vai tarua?”

”MITÄ VÄLII?”

Ja siitä, kuinka tapahtumista ei löydy todisteita:

”kun miettii miten paljon menetettävää asianosaisilla on, ymmärtää täysin miksi yhdellekään lehdelle ei halua tietojaan luovuttaa. Surullista on, että tänä päivänä sen enempää media kuin muutkaan eivät halua tällaista päätöstä kunnioittaa.”

Helsingin Sanomien haukkuminenhan on mediakriittisen kansalaisen tärkeä velvollisuus. HS on ”valtamediaa” joka vaikenee salaisuuksista ja levittää propagandaa. Kuinka törkeästi se nyt tässä toimi? Median tehtäviin kuuluu mielestäni mm.:

1) Kirjoittaa yleisön kannalta todella tärkeistä asioista

2) Kirjoittaa yleisöä puhuttavista asioista

3) Pysyä totuudessa ja paljastaa valheita

Koulukiusaaminen on tärkeä ongelma, ja Elisan kohtalo on kiinnostanut erittäin monia. Siitä on paikallaan kirjoittaa. On uskomatonta, että kun Helsingin Sanomat – toisin kuin moni muu lehti – on kiinnostunut myös tarinan totuuspohjasta, sitä pidetään turhana tai suorastaan tuomittavana.

Meinaako joku ihan tosissaan, että jos tulee ilmi kertomus joka nostaa esiin tärkeitä ja todellisia asioita, sen totuuspohjasta ei pidä välittää? Esimerkiksi ”NATO-joukot tuhosivat sairaalan 8.7.” ja ”Savolaismies ei päässyt hoitoon – ampui kahdeksan juhannusaattona” olisivat kunnon uutisointia.

Mutta eikö tuomittavaa ole se, kuinka Helsingin Sanomat ahdistelevat Elisan vanhempia? No jaa. Artikkelissa haluttiin lähinnä tietää, ovatko he ylipäätään olemassa, ei kuvata heitä salaa ikkunoiden läpi. Lehdet kykenevät olemaan julkistamatta tietoja, uskokaa tai älkää. Toimittajalle olisi voinut tarjota todisteita sillä ehdolla, että niitä ei julkisteta artikkelissa. Asiasta olisi ollut helppo tehdä vaikka kirjallinen sopimus (Sanoma Oy tekee niitä mielellään).

Eipä tekisi mieleni olla Hesarin toimittaja. On osalle yleisöä propagandisti ja valehtelija, joka toisaalta ei saa kiinnostua asioiden totuusarvosta.

Onneksi suuri osa yleisöstä on aidosti kiinnostunut Helsingin Sanomien epäilyksistä. Elisan Facebook-ryhmässä on esitetty älykkäitä ja teräviä kysymyksiä mm. siitä, onko valehtelu hyvänkään asian edistämiseksi oikein. Tai kovin kaukonäköistä kiusattujen itsensä kannalta.

Timo Airaksinen sanoo Aamulehdessä ”Turha tässäkään tapauksessa on raivostua, jos on tullut höynäytetyksi. Sitä pitäisi ennemminkin hävetä”. Totta, tosin oikein tiedä siitä häpeämisestäkään.

Siis, onhan kriittinen mielenlaatu ja jonkinlainen huuhaatutka aiheellista kehittää, mutta joidenkin tarinoiden taustoja ei oikein voi eikä ehdi kuka tahansa alkaa selvittelemään. Sitä varten on ammattilaisia, ja tässä tapauksessa Kuukausiliitteen toimitus on tehnyt työnsä kunnolla. Toivotaan että suhtautuisivat yhtä kriittisesti isompien toimijoiden kuin yksittäisten kirjailijoiden tarinoihin.

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Vanhin ”fiktiiviseksi epäily”, jonka onnistuin löytämään, on viime joulukuulta rikosharrastajien foorumilta

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=12090#p452516

jossa nimimerkki ABC kirjoittaa torstaina 22. joulukuuta 2011:

”Ymmärsin, että koko juttu on fiktiivinen kertomus, jonka kautta kirjoittaja purkaa omaa koulukiusaustraumaansa.

Mikäli näin on, se pitäisi hieman selkeämmin sivuilla sanoa. Enemmän hyötyä kiusatuille on todellisten tarinoiden kertomisesta, sillä niitähän riittää!”

Heitän yhden teorian muiden joukkoon: blogi oli aluksi tarkoitettu ihan fiktiiviseksi, mutta sitten kun rupesi tulemaan haastattelupyyntöjä – ihan televisioon asti – niin kirjailija päätti ottaa ilon irti koko rumbasta :-).

Tämä ”mitä välii?” -asenne on kyllä mielenkiintoinen. Jotkut ihmiset tuntuvat selkeästi HALUAVAN uskoa vapaaehtoisesti höynäytykseen kuolleesta ja uhrin antaneesta enkelistä. Ja sitten he pahastuvat, jos ikävästi totuuksia selvittelevä toimittaja tulee kyseenalaistamaan heidän uskoaan valheeseen. Tästähän voisi joku vedellä mielenkiintoisia yhtymäkohtia länsimaisen uskonnon perusteisiin, joka pohjautuu myös kertomukseen kuolleesta kaikkivoipaisen hyvästä ihmisestä ja johon moni on päättänyt uskoa.

Suuret tarinat eivät kuole koskaan. Ne vain muuttavat muotoaan. Vettenterä on aikamme suuri kertoja.

Entisaikaan oli myös yhteisöllisyyttä, vaikkain ilman nettiyhtyksiä. Yhteisöllisyys lienee ollut jopa paljon voimakkaampaa kuin nykyään, ja yhteisössä kulkeneet tarinat ovat saaneet helpommin ”toden statuksen”, niitä ei ole kritisoitu, vaan ne on otettu totena. Olkoot ne sitten olleet kuinka mielikuvituksellisia tahansa.

Kuinka Raamattu syntyikään, ja kuinka sen kertomukset säilyivät elossa, ennen kuin niistä tuli kirjallista materiaalia, ja kuinka ne kertomukset ovat vielä kirjallisen muodon saamisen jälkeenkin eläneet? Yhtä luotettavia kuin Enkeli-Elisan tarina?

Professori Airaksinen sanoi Aamulehden mukaan ”…Jos halutaan toimia oikein, asioiden täytyy perustua tosiasioihin. Muuten kyse on harhaanjohtamisesta…”. Herättääkö ajatuksia?

Mikäli Enkeli-Elisa on fiktiivinen hahmo, sen ehkä kylläkin hyvää tarkoittavat luojat eivät ole ottaneet huomioon sitä, että tällainen huijaus paljastuessaan heikentää kaikkien, myös tosipohjaisten, kiusaamiskertomusten uskottavuutta. Tämä on hyvin valitettavaa erityisesti siksi, että todellinen avun tarve voi joutua vähättelyn kohteeksi, millä puolestaan voi olla todella traagisia seuraamuksia. Todellakaan ei tarkoitus pyhitä keinoja tällaisessakaan asiassa. Jos taas Elisan tarina on tosipohjainen, olisi nyt näin vakavien epäilyjen herättyä esitettävä pitävät todisteet, ei välttämättä julkisuuteen, mutta niin, että epäilyjen esittäjät vakuuttuisivat erehtyneensä ja oikaisisivat väitteensä.

Edellisen kommentoijan sanomaan liittyen, muistammehan vielä lähihistoriasta useammankin ”eri syistä ahdinkoon joutuneiden tuki ry:n”, joiden agenda oli vain päällisin puolin ja nimellisesti hyvä ja kannatettava. Käytännössä kyse oli muusta. Onko niin tässä nimenomaisessa tapauksessa, jossa on kuitenkin ainakin joitakin kaupallisuuteen viittaavia elementtejä? En tiedä, mutta sitä suuremmalla syyllä totuus tulisi selvittää perinpohjaisesti.

HS:n kuukausiliitteen Seiska toimii tässä kokolailla samalla tavalla kuin julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen. Uimonenhan taannoin vaati lottovoittajasta löperösti taustoja tarkistelleen median sijasta vastuuseen median kanssa jutustelleita, Uimosen mielestä heidät olisi pitänyt haastaa käräjille.

Ennen vanhaan kuulemma oli tapana, että toimittajan tehtävä oli tarkistaa eri lähteistä juttujensa luotettavuus, ja tästä muistona on kyseinen pykälä vielä kirjattu Journalistin ohjeisiin. Nykymeininki on arvostetun journalistin ja asiantuntijan, julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Riston Uimosen ja jutuista päätellen monen toimittajankin mielestä, että mikäli toimittaja ei ole tarkistanut, on vain oikeus ja kohtuus teilata tietolähde. Mitään pelkoa Julkisen sanan neuvoston rapsuista ei tällaisen JSN:n puheenjohtajan toimikaudella tietenkään tarkistamatta jättäjillä ole.

Seiskassa ilmestynyt Hanna Nikkasen & Anu Silfverbergin juttuhan on sinänsä nykyajan ”journalismin” kriteerien mukaan laadukkaasti kirjoitettu, ja saattaa saada vaikka palkintoja, kun tuo esille uutta näkökulmaa mm. pohtimalla millä tavalla itsemurhaa olisi korrektia julkisuudessa käsitellä.

HS:n Seiska -kylkiäisen juttu teilaa yhden ihmisen, joka leimataan paitsi petollisena perättömien juttujen levittänä, myös hulluna (Münchhausen). Maineikkaille ja arvostetuille vauva -palstaa tutkiville journalisteille ovat epäilemättä selvinneet myös palstalla esitetyt teilauksen kohteen vakautta kohtaan jo aiemmin esitetyt epäilyt, mutta tämä ei heitä vaivaa. Jutun otsikon alapuolelta: ”Vain yksi asia vaivaa: onko Elisaa ollut olemassa?”

Näinhän tuo näyttää olevan, HS:n jutusta on luettavissa että juuri lainkaan ei vaivaa esim:

* se, että lukuisat juttua levittäneet toimittajat, joita HS:n toimittajat ovat haastatelleet, eivät ole tarkistaneet jutun taustoja juttua levittäessään

* se, että juttua levittäneet toimittajat jäävät nimettömiksi, eikä se, mitä perusteita näillä toimittajilla on ollut jättää taustat tarkistamatta

* se, mitä jutusta mahdollisesti seuraa kirjoittajan mielenterveydelle ja ihmissuhteille, jos Vauva -lehden palstoilla kerrotuissa epäilyissä on perää

* se, olisivatko tiedotusvälineet mahdollisesti voineet toimia jotenkin sillä tavalla, että jutussa haastateltavien neuvomia itsemurhan käsittelytapoja olisi noudatettu

Tällainen henkilöön käyvä käsittelytapa toki on nykyajan suomalaisessa mediassa hyvin tavallista, voi hyvinkin olla että jutun kirjoittajilla tuskin eivät tällaiset asiat ole käyneet mielessäkään.

Minttu Vettenterä ei ole tässä jupakassa mikään viaton sivullinen, jota HS kiusaa kiusaamisen takia. Hän on itse hakeutunut julkisuuteen määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti tuomaan esille omaa agendaansa, ja hän on tehnyt sen keinoilla, jotka herättävät krittiisiä kysymyksiä ja ovat moraalisesti arvelluttavia. Nyt puhutaan kuolemasta ja itsemurhista, sekä niiden ehkäisyistä tai niihin mahdollisesti johtavista hurmoskampanjoista. Vakavaa kamaa. Siksi on ihan oikein, että asiaa selvitetään ja ne tuodaan julkisuuteen ja päivänvaloon.

Minttu Vettenterä voi ihan milloin tahansa kumota itseensä kohdistuvat epäilyt ja tuoda esiin oikea Elisa enkeli-Elisan takaa. On myös mahdollista, että hän valitsee ns. Halla-aho -taktiikan ja sulkeutuu omaan blogimaailmaansa seurakuntansa paijattavaksi, ja marisee sieltä käsin Hesaria ja muita koulukiusaamisen kannattajia vastaan koko loppuelämänsä.

Hesarin Seiska -numeron jutussa haastatellun asiantuntijan mukaan yksi keskeinen ongelma on, että media esittää itsemurhaa koskevia asioita romantisoivasti, väärällä tavalla. Tämä voi aiheuttaa lisää itsemurhia.

Seiska -liitteen tapa käsitellä asiaa on esittää tutkivien journalistien tutkiman vauva-palstan blogilinkkien perusteella mahdollisesti vaikeassa henkilökohtaisessa tilanteessa oleva, median kertomaan mukaan vaikeasti koulukiusattu väkivallan kohde hyvin kielteisessä valossa. Juttu jättää kokolailla täysin huomiotta sen, miten media on tuonut itsemurhaa esille.

TuomasH, miten mainitun vakavan asian henkilöinti mainittuun henkilöön auttaa ratkaisemaan ongelmaa?

Toimittajat totta kai tiputtivat tässä tapauksessa pallon. Ei se poista vastuuta Vettenperältä. Vai mitä Kuoppala ajaa takaa?

”TuomasH, miten mainitun vakavan asian henkilöinti mainittuun henkilöön auttaa ratkaisemaan ongelmaa?”

Se, että Veitenterä on henkilöinyt itse itsensä tämän vakavan asian suurmestariksi ja tekee sitä edelleen, ei todellakaan auta ratkaisemaan mitään ongelmia. Siksi tämä vaarallinen mediapelleily olisi syytä lopettaa ja pian.

Kannattaa aina muistaa, kuka ja missä intressisä on tehnyt jutun ja mitä rahaa ja keneltä on saanut mahdollisesti. Rooman kirkossakin on hurskaat petokset- nimikkeen alla sallittuja vaikka mitä huijausta.

nelmi, tässä mielessä aiemmin viittaamani STT-jutun ruotsinkielinen laitos erottuu edukseen, jutun lopussa nimittäin todetaan, että kaikki jutussa käsitellyt tiedotusvälineet YLEä lukuunottamatta ovat STT:n asiakkaita:

”Med undantag för Yle är alla medier som nämns i artikeln kunder till Finska Notisbyrån.”

http://hbl.fi/nyheter/2012-07-10/det-hade-behovts-mer-gravande-om-enkeli-elisa

Linkkaanpa tänne myös Elisa -asiaa käsittelevän Johanna Vehkoon blogikirjoituksen ”Mitä toimittajien tulisi oppia Elisagatesta”. Nelmin esille nostamaan ajatukseen liittyen, Johanna Vehkoon blogista selviää myös se, että HS-kuukausiliitteen jutun toinen kirjoittaja Hanna Nikkanen on perinteisen median kanssa pääkirjoitussektorilla kilpailevan laitos.fi :n päätoimittaja.

http://vehkoo.wordpress.com/2012/07/11/mita-toimittajien-tulisi-oppia-elisagatesta/

Näitä luetaan juuri nyt