Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Ironinen kärjistäminen läpällä

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 5.1.2013 11:04

Olen nyt muutaman päivän aikana lukenut useammankin blogimerkinnän, joissa noin kolmannes lauseista kuluu siihen, että selitetään yliherkälle yleisölle: ”tämä oli nyt kärjistys, ironiaa, älkää ymmärtäkö kirjaimellisesti”.

Vinkki: jos viestisi kerta toisensa jälkeen eivät mene ironisten kärjistysten takia perille ja joudut selittelemään niitä idiooteille raastuvanoikeudessa tms, kokeile olla kärjistämättä. Yritä vaihteeksi kirjoittaa mahdollisimman selkeästi, mitä haluat sanoa. Ei se satu, ei voi olla niin hiton vaikeaa.

Luulisi, että lehtikolumnien ja blogien kirjoittamisessa kärjistämisen kaltaiset tehokeinot palvelevat viestin perillemenoa, mutta ilmeisesti olennaista onkin kärjistämisen taide. Jos yleisö jatkuvasti ymmärtää väärin, yleisön on muututtava. Jos läpät väärinymmärretään laittomaksi kunnianloukkaukseksi tai vihapuheeksi, lakien on muututtava.

Väitän että aikana, jolloin ihmiset lukevat artikkeli- ja blogitulvaa yhä nopeammin ja pintapuolisemmin, on yhä huonompi idea kirjoittaa löysästi ja epäselvästi. Säästäkää itseänne ja lukijoita edes kerran, kokeilkaa kirjoittaa mitä oikeasti ajattelette perkele.

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Kioskimurron laatuun ja tuloksiin ei tekijän mahdollinen hymy vaikuta. Mutta ironia on sanojen käsittelyä, joten se vaikuttaa kunnianloukkauksessa ja vihapuheessa, jotka ovat nimenomaan sanoja.

Esimerkiksi jos joku täällä sanoisi näistä minun kommenteistani, että ne ovat suorastaan loistokkaita, niin kaikki ja minä itsekin ymmärtäisimme ilmiselvästä liioittelusta, että siinä tarkoitetaan päinvastaista. Voisinko minä nostaa siitä loukkauksesta meteliä? Ikävä kyllä en tähän hätään keksi suoranaisesti laitonta vastinetta esimerkkiini, mutta asia tullee selväksi.

Ei yhtään yllätä, että vihreät joukolla kannattavat mielipidevainoja. Suomessakin on jo nähty, kuinka mistä puheesta hyvänsä voidaan tuomita millä tahansa verukkeella. Kukaan ei uskalla kohta puhua mitään ja joka asiassa on ihmeelliset säännöt. Koko ajan hullummaksi menee. Magneettimediaa vaadittiin poliisitutkitaan syyttäjien määräyksellä, vaikka sen artikkelissa vain todettiin juutalainen mediavalta Salolaisen tapaan sekä sionistien pyrkimys valtaan.

Huominen lööppi:”Natsiaiheisista sarjakuvistaan tunnettu Pertti Jarla antaa äärioikeistolle pr-neuvoja.”

kauhia(nkomia)mies,

Kuka on vaatinut mielipidevainoja?
Ainoa mitä on varovaisesti edellytetty myös herkkäpersuilta, on Suomen lain noudattaminen. Onko se liikaa pyydetty?

hra K

Kunnianloukkaus tai vihapuhe on rikosena aina tulkinnanvarainen. Oikeusvaltiossa tätä tulkintaa ei tee epäilty, syytetty tai sivulliset, vaan riippumaton oikeuslaitos.
Persuilla vain on jostain syntynyt sellainen käsitys, että naamioimalla kirjoitus jollain tyylilajilla, voidaan rikos häivyttää oikeusjärjestelmän näkökentästä. Käytännössä temppu voi joskus onnistuakin, mutta se edellyttää että kirjoitus kirjoitetaan alunperin valitussa tyylilajissa.
Persujen kohdalla naamiointia ryhdytään poikkeuksetta väsäämään vasta kun käry on jo käynyt. Vähän niin kuin kioskimurtaja selittäisi rysänpäältä kiinni jäätyään aikoneensa vain ulkoilutta mäyräkoiria.

@ Pekka Raukko ###

Oletko niin vanha, että olet tullut kokeneeksi sen, mitä kaikkea ”lain noudattaminen” voi merkitä maassa, jossa yksilö – ei edes toimittaja – ei todella voi haastaa ns. korkeimpia poliittisia ja hallinnollsia instansseja, kuten maan Presidenttiä tai Oikeuskansleria?

Aivan vastaavasti käsitettä ”laillinen yhteiskunta” ja sen kunnioitus voidan käyttää ja on käytetty tosi törkeästi väärin juuri Suomessa. Itse olen uhannut sen ”turvallisuutta” sekä vasemmisto- että oikeistokonspiraatioina, jossa ei ollut pohjaa eikä tolkkua. Uhka olivat tietoni.

Ja tämä oli – on ehkä yhä – mahdollista, koska maassa ei ole Perustuslakituomioistuinta, jossa mm. Presidentin tai Oikeuskanslerin päätösten laillisuuden voi todella tutkia. Tai: mistähän syystä yksikään puolue ei ole Suomessa esittänyt sellaisen perustamista vaalitemanaan? Onko muita syitä kuin se, että GE:n Perustuslailliset aikoinaan leimattiin ”äärioikeistolaisiksi?”

Erilaiset herneen nenäänsä vetäneet toisten puolesta loukkaantuneet mahtavat olla kotoisin muualta kuin Itä-Suomesta, missä puheilla venkoillaa ja kujeillaan kenenkään suuttumatta. Persun kannatus on idässä suurta ja kieli rikasta rahvaankieltä, jossa neekeri on neekeri kun eihän se muuta voi olla, mutta sivistyksen myötä jo osataan erottaa, ettei somali ole neekeri.

Suomen laki antaa mielivaltaisen harkintavallan syyttäjille, jotka toimivat vapaamuurarien komennuksessa. Suomen oikeuslaitos ei ole riippumaton, vaan koko maa on kaapattu. Persut eivät ole kuin kulissi. Ensimmäinen eliminoitava kohde on revisionismi ja todellinen oppositio. Persut ovat äänekäs valeoppositio. Myös P Raukko pelkää enemmän ihan muita tahoja kuin persupellejä ja siksi puhuu vain heistä

P. Jarla kirjoitti:
”…Vinkki: jos viestisi kerta toisensa jälkeen eivät mene ironisten kärjistysten takia perille ja joudut selittelemään niitä idiooteille raastuvanoikeudessa tms, kokeile olla kärjistämättä. Yritä vaihteeksi kirjoittaa mahdollisimman selkeästi, mitä haluat sanoa. Ei se satu, ei voi olla niin hiton vaikeaa…”.

Mikseivät kirjoittajat ymmärrä sitä, että jos haluaa viestiä jotain, ja jos siihen viestiin jo täytyy sisällyttää lukuohjeet sen viestin ymmärtämiseksi, niin silloin on menty metsän ja rankasti heti alusta alkaen.

Ei viestintä ole mitään helppoa sanojen ja lauseiden paperille kirjoittamista, jonka osaa jokainen joka osaa kirjoittaa. Varsinkin sanallisessa viestissä täytyy muistaa se, että kaikki muut elementit viestinnästä jäävät pois, paitsi se mitä kirjoittaa. Yksikään sanaton ilmaisu tai viesti, joita koko ajan liikkuu kasvotusten viestittäessä, ei välity pelkän tekstin välityksellä. Ei ainakaan aloittelvalta viestijältä.

Valitettavasti Savolainen sananlasku ei pidä paikkaansa kirjallisessa viestinnässä. Vastuu kirjallisesta viestinnästä on viestijällä eli kirjoittajalla. Lukijalla eli viestin vastaanottajalla on oikeus tulkita viesti oman mielensä mukaan. Jos nämä kaksi eivät kohtaa, eli lukija tulkitsee viestin eri tavalla kuin kirjoittaja on sen tarkoitttanut, niin syy viestinnän epäonnistumiseen on viestijässä, eli kirjoittajassa.

”Jos nämä kaksi eivät kohtaa, eli lukija tulkitsee viestin eri tavalla kuin kirjoittaja on sen tarkoitttanut, niin syy viestinnän epäonnistumiseen on viestijässä, eli kirjoittajassa.”

Tuohan on kohtuuton vaatimus. Kuulijan/lukijan ymmärryksen mahdollinen heikkous tai satunnainen väärinkäsitys ei voi olla puhujan/kirjoittajan vastuulla. Jälkimmäisellä taas on oikeus tuottaa omanlaatuistaan ja -tasoistaan jälkeä esimerkiksi näillä nettipalstoilla. Tietysti annetaan usein tehtäviä, joissa edellytetään kohderyhmän huomioimista.
Ja joka tapauksessa ihmisten ajatus- ja kokemusmaailmojen erilaisuudet aiheuttavat jonkinlaisia kohtaamisvaikeuksia viestinnässä. Sanoma muuttuu aina matkalla, milloin enemmän, milloin vähemmän.

P. Jarla: ”Luulisi, että lehtikolumnien ja blogien kirjoittamisessa kärjistämisen kaltaiset tehokeinot palvelevat viestin perillemenoa, mutta ilmeisesti olennaista onkin kärjistämisen taide. Jos yleisö jatkuvasti ymmärtää väärin, yleisön on muututtava. Jos läpät väärinymmärretään laittomaksi kunnianloukkaukseksi tai vihapuheeksi, lakien on muututtava.”
Kun Halla-aho kärjisti, tuloksena oli tuomio. ;(

Kärjistys kuuluu mielipiteenilmaisuun, koska lukijallekin tulee antaa vapautta ajatella, mitä se kirjoittaja oikeasti hakee. Blogien tai kolumnien ei tule olla abc-ihmisille luetunymmärtämiseksi tarkoitettuja, vaan ajatuksia herättäviä, ideologioita kyseenalaistavia ja ajatusmalleja uhmaavia näkemyksiä. Haastavista mielipiteistä sitä keskustelua syntyy…

@DuPont kirjoitti: Haastavista mielipiteistä sitä keskustelua syntyy…###
@Pentti Jarla kirjoitti: Vinkki: jos viestisi kerta toisensa jälkeen eivät mene ironisten kärjistysten takia perille ja joudut selittelemään niitä idiooteille, kokeile olla kärjistämättä. ###
Pentti hyvä, et ole tainnut oivaltaa printtimedian nettisivustojen keskustelu- ja kommenttipalstojen perimmäistä tarkoitusta. Niiden tarkoitushan on täysin selkeästi ainoastaan kartuttaa printtimedian mainostuloja. Jokainen sivustolla käynti lasketaan, mutta sivustojen ylläpitäjien kannalta on täysin merkityksetöntä mitä keskustelijat ja kommentoivat kirjoittavat kunhan kirjoittavat mahdollisimman lyhyesti ja saavat aikaiseksi yhä lisää kommentteja. Asian ymmärtää hyvin helposti vilkaisemalla vaikkapa Metro-lehden keskustelupalstoja, pelkkää idioottien pälätystä. Tai selaamalla Hesarin uusia nettisivuja, joilla mainokset tunkevat silmille jokaisella klikkauksella ja taustallahan pyörii käyttäjältä huomaamattomana mainoslaskuriohjelmisto, jonka perusteella Hesari saa mainostuloja sivujen käytön mukaan.
Turhanpäisiä kommentoijia ja ”keskustelijoita” tulvii sitä enemmän mitä ironisempia tai kärjistetympiä nettisivujen jutut ja uutiset ovat. Kyse on siis vain varsin tyypillisestä kasvu- ja kehityshakuisen nykypäivän ilmiöstä

Olen samaa mieltä siitä, että jos aikoo olla ironinen tai varsinkaan sarkastinen, sitä ei voi jatkuvasti toitottaa itse tekstissä pilaamatta koko ideaa. On kuitenkin jossain määrin erikoista, että ironia, joka muualla maailmassa on enemmän hipsterityyppien ja yliopistoväen huumoria, onkin Suomessa merkki perussuomalaisuudesta.

Rasismi ei tietysti muutu vitsiksi sanomalla että se oli ironiaa (Amon Rautiainen). Normaalilla älyllä varustettu peruskoulun käynyt ihminen kyllä tunnistaa niiden kahden eron, jos haluaa.

”Tutkimusten mukaan sarkasmin käyttö liittyy luovaan ongelmanratkaisuun ja jo 4- tai 5-vuotiaat lapset kykenevät tunnistamaan sarkasmia. Toisaalta kyvyttömyys tunnistaa sarkasmia voi olla aikainen varoitusmerkki dementiasta, autismista, pään sisäisistä ruhjeista tai skitsofreniasta. ”

http://kallepahajoki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92043-sarkasmi-kunniaan-toimittajilla-kollektiivinen-aivovamma

Ironian ja sarkasmin tunnistaminen on kirjoitetussa tekstissä monesti epävarmaa, ellei em. ”vinoa hymyä” ja äänensävyä jäljitellä sopivalla hymiöllä tai sitten lähinnä luonnottomalla liioittelulla. Onhan viestin oletusarvo asiayhteyksissä sananmukainen, joten ironiatarkoituksen täytyy tulla selvästi ilmi. Arvuuttelun varaan jättäminen rämettää osaltaan viestinnän perusteita. Tietysti esitys voidaan jo lähtökohtaisesti määrittää ironiaksi, jolloin vastaanottajat osaavat suhtautua siihen oikein.

Minusta ei siis sovi edetä siihen suuntaan, että viestinnän oletusarvoksi tulisi ironia, ja tosipuhe olisi poikkeusta. Mitä virkaa ironialla oikeastaan on muussa kuin sanataiteessa, sillä kyllä pitäisi asiat voida sanoa suoraankin – tarvittaessa hienovaraisesti – eikä mutkan kautta. Sitä paitsi ironia on ymmärtääkseni aina kohdetta tai asiaa vähättelevää, jopa loukkaavaa. No, siinä on sille varsinainen tarkoituskin ja käytön oikeutus…

Voiko ironiaa käytännössä edes soveltaa myönteisessä tarkoituksessa? No niin, yritetään. Kaverini on esiintynyt edukseen ja minä haluan kehaista häntä. Sanon siis: ”Tuopa oli tyhmästi tehty…” Vinosta hymystäni kaveri tajuaa, että tarkoitan päinvastaista: ”kiitos, kiitos…”

Ironian ja sarkasmin tunnistaminen on kirjoitetussa tekstissä monesti epävarmaa, ellei em. ”vinoa hymyä” ja äänensävyä jäljitellä sopivalla hymiöllä tai sitten lähinnä luonnottomalla liioittelulla. Onhan viestin oletusarvo asiayhteyksissä sananmukainen, joten ironiatarkoituksen täytyy tulla selvästi ilmi. Arvuuttelun varaan jättäminen rämettää osaltaan viestinnän perusteita. Tietysti esitys voidaan jo lähtökohtaisesti määrittää ironiaksi, jolloin vastaanottajat osaavat suhtautua siihen oikein.

Minusta ei siis sovi edetä siihen suuntaan, että viestinnän oletusarvoksi tulisi ironia, ja tosipuhe olisi poikkeusta. Mitä virkaa ironialla oikeastaan on muussa kuin sanataiteessa, sillä kyllä pitäisi asiat voida sanoa suoraankin – tarvittaessa hienovaraisesti – eikä mutkan kautta. Sitä paitsi ironia on ymmärtääkseni aina kohdetta tai asiaa vähättelevää, jopa loukkaavaa. No, siinä on sille varsinainen tarkoituskin ja käytön oikeutus…

Voiko ironiaa käytännössä edes soveltaa myönteisessä tarkoituksessa? No niin, yritetään. Kaverini on esiintynyt edukseen ja minä haluan kehaista häntä. Sanon siis: ”Tuopa oli tyhmästi tehty…” Vinosta hymystäni kaveri tajuaa, että tarkoitan päinvastaista: ”kiitos, kiitos…”

—— Edellä tapahtui tahaton kaksoisklikkaus. Ohjelma voiis varmistaa, ettei täsmälleen samankaltaisia viestejä tule peräkkäin. Mutta tämä SK:n kommenttijärjestely on muutenkin vaatimatonta laatua.

Joo, ironia on vaikea laji ja lisäksi Suomessa tyylilajina niin nuori, että paremminkin kirjoitettua ironiaa saa selitellä. Mutta toki huonosti kirjoitettu on huonosti kirjoitettua.

Suomalainen kulttuuri perustuu yksitasoiseen kommunikointiin toisin kuin vanhojen sivistysmaiden tai vaikkapa ex-Neuvostoliiton viestintä. Näissä maissa ovat rivien lisäksi myös niiden välit merkittäviä, totalitarismeissa jopa ainoat merkittävät tekijät – puhutaan mistä viestintätavasta tahansa.

Mutta kyllä suomalaisia soisi hiukan valistettavan näissä asioissa. Eläköön siis satiiri, parodia ja ironia!

Ymmärtääkseni sarkasmi on nimenomaan purevaa, henkilöön kohdistuvaa ironiaa. Ironia voisi mielestäni olla hyvinkin myös itseäänalentavaa (self deprecating, mikä tämä on suomeksi). Ironian ja laajemmin satiirista tyylilajia voidaan käyttää eräänlaisena kritiikin tyylilajina, tai jopa sokraattisen menetelmän sovelluksena, jossa esittämällä näennäisen epäsovinnaisia väitteitä lukija haastetaan pohtimaan asiaa monelta kantilta.

Persuna itse en kovasti innostu siitä, että taiteisiin (edes veronmaksajien rahoittamiin apurahoihin) otetaan kantaa sen suuremmin. Tuolloin kuitenkin vaaditaan vain oikeutta päättää omien verorahojen käyttötarkoitusta (joka sekin on suomessa toki lähes majesteettirikos, lähtökohtaisestihan Suomessa veroprosentti on sata ja kaikki alle sen on valtion suopeutta antaa kansalaisten käyttää omia rahojaan). Siihen verrattuna tämä vaino, joka kohdistuu erääeen perinteikkääseen ja kunniakkaaseen tekstilajiin sen vaatiessa lukijaltaan hieman hoksottimia, on kuitenkin jotain aivan uskomatonta.

Sivistyneet ihmiset tulevat ihan pokkana esittämään, että minä en ymmärrä tietyntyyppistä huumoria, älkää harrastako sitä tai meillä on oikeus levittää tietotoimistojen kautta maailmalle valheita siitä, mitä sinä itse asiassa sanoit.

On selvää, että hienovarainen satiiri on vaikea tunnistaa. Kyllä voidaan kuitenkin olettaa ihmisten ymmärtävän, että J. Swift ei kannattanut lasten syöntiä tapana ratkaista köyhien ongelmat 1700-luvun Irlannissa tai Helena Eronen ei halunnut merkitä Yhdysvaltain kansalaisia hampurilaisella.

http://www.smithsonianmag.com/science-nature/The-Science-of-Sarcasm-Yeah-Right.html?c=y&page=1

Hra K: ”Minusta ei siis sovi edetä siihen suuntaan, että viestinnän oletusarvoksi tulisi ironia, ja tosipuhe olisi poikkeusta. Mitä virkaa ironialla oikeastaan on muussa kuin sanataiteessa, sillä kyllä pitäisi asiat voida sanoa suoraankin – tarvittaessa hienovaraisesti – eikä mutkan kautta.”
Mediaa on monenlaista. Huumorin eri lajit ovat kuitenkin aina olleet kiertoilmaisun tapoja, kun halutaan sanoa sellaista, mitä ei saisi sanoa (=mitä yhteiskunta ei halua sanottavan ääneen). Diktatuurien sananvapausrajoitteita usein kierretään taiteiden, runouden tai huumorin keinoin, nähtävästi tätä tehdään Suomenkin kaltaisissa valtioissa, joissa on tabuja. Ja miksi ei? Ei se Kari Suomalainenkaan aina sanonut suoraan mitä ajatteli, vaan pakotti ihmiset miettimään.

Kallepahajoki: ”On selvää, että hienovarainen satiiri on vaikea tunnistaa. Kyllä voidaan kuitenkin olettaa ihmisten ymmärtävän, että J. Swift ei kannattanut lasten syöntiä tapana ratkaista köyhien ongelmat 1700-luvun Irlannissa tai Helena Eronen ei halunnut merkitä Yhdysvaltain kansalaisia hampurilaisella.”
Tuskinpa tuota Erosta kukaan oikeasti ymmärsikään väärin, tyhmähän sellainen ihminen olisi luettuaan hampurilaishihamerkeistä. Kirjoitus haluttiin tarkoituksella ymmärtää väärin, koska sillä haluttiin leimata vastustajia. No, ironia ja satiiri ovat vaikeita lajeja. On paljon ihmisiä, jotka eivät niitä ymmärrä. On paljon sellaisiakin, jotka eivät suostu ymmärtämään.

Jos ironia ei ole tarkoitettu sisäpiirin salakieleksi, niin silloinhan on periaatteessa sama, sanotaanko asia suoraan vai väärään. Kaikki siis ilmeisesti tiesivät, mitä mieltä Kari Suomalainen oli.
Miksi hän siis käytti ironiaa? Oliko se isänmaallisuutta toivossa, että esimerkiksi itänaapurissa ei olisi osattu panna pahakseen? Ei toiminut, sillä täällä riitti viestinviejiä.

Asiallisesti ottaen ironia ei siis suojaa, paitsi ilmeisesti oikeudellisessa suhteessa, jossa otetaan sanan kirjaimesta kiinni.

Eiköhän kysymys ole yleensä siitä, että sosiaalisessamielessä on merkitystä sillä, miten asia sanotaan. Ironia ja vinoilu yleensä on siis opittu ja vanhastaan hyväksytty tapa viestittää ikäviä asioita ilman, että leimautuu rähjääjäksi ja törkeilijäksi.

Näitä luetaan juuri nyt