Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän kehitys pidemmällä aikavälillä

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 5.2.2013 10:50

Espoon hiippakunnan emerituspiispa Mikko Heikka kirjoittaa otsikolla ”Neljätoistatuhatta ihmistä ei voi olla väärässä” siitä, kuinka kirkkoon liittyneiden määrä on ollut vuosittain ”johdonmukaisessa nousussa”. Viime vuonna kirkkoon liittyikin 14 108 ihmistä, sitä edellisenä vuonna 13 623.

Heikan mielestä kirkkoon liittyminen on tänä päivänä ”aidosti rohkea teko”. Olen samaa mieltä sikäli, että mistään yleisen muodin seuraamisesta tuskin on kysymys: kirkosta erosi nimittäin viime vuonna 41 079 henkeä. Sekin määrä on nousussa. Nyt tekisi mieli nähdä, millainen oikein on kokonaiskuva? Etsiessäni lisätietoa löysin nimimerkin ”Whitewash” aiheesta kokoamia kaavioita.

Suosittelen kaikkia aiheesta kiinnostuneita lukemaan tämän, Suomen Ev.lut kirkon jäsenmäärä vuosina 1920-2010

Huomauttaisin, että sivulla monien kaavioiden pystyakseli ei lähde nollasta, vaan 70 prosentista, se jyrkentää käyrien laskemisen vaikutelmaa. Suunnat ovat kuitenkin selviä. Otan vapauden lainata esityksestä yhden kaavion:

Kirkon jäsenluku vuosina 1970-2010

kirkon jäsenluku 1970-2010

”Kirkko on ilmiselvästi onnistunut jossakin” sanoo emerituspiispa Heikka viitaten 14108 liittyneeseen. Mutta missä? Samalla kirkko on onnistunut menettämään 2,9 kertaa niin monta jäsentä. Jos liittyneet 14108 ”eivät voi olla väärässä”, suuremman joukon siis täytyy olla väärässä. Kaipaisin lisätietoa ajattelun takana olevasta logiikasta.

Tietenkään kirkosta eronneista ja uskonnottomista kaikki eivät ole ateisteja, toisaalta kirkkoon kuuluu ateisteja kuten kirkossa viihtyvä Helsingin Sanomien toimittaja Suvi Ahola. Voi myös kysyä, onko eronneiden tai liittyneiden määrä olennainen määriteltäessä evankelisluterilaiselle kirkolle oikeaa linjaa.

Joka tapauksessa osa suomalaisista on käyttänyt mahdollisuuttaan erota kirkosta siitä lähtien kun se tuli 1923 mahdolliseksi. Eroaminen oli verrattain vähäistä 1970-luvun alkuun saakka, mutta on lisääntynyt siitä lähtien huomattavaa tahtia. Yllättävää minulle oli se, että kirkkoon liittyneiden määrä on ylittänyt eronneiden määrän vain lyhyen aikaa 1960-luvulla.

Uskonnottomien määrä meillä on yli nelinkertaistunut vuoden 1970 jälkeen, ohimenevästä muoti-ilmiöstä en menisi puhumaan.

EDIT 6.2.2013: Kuulin juuri liittymis- ja eroamislukujen samanaikaisesta kasvusta mielenkiintoisen teorian: Tietty osa eronneista palaa aina takaisin. Siis mitä enemmän eronneita, sitä enemmän liittyjiä tietyllä viiveellä. Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon liittyneissä on näitä paluumuuttajia.

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Yhä suurempi osa lapsista jätetään kastamatta. Kirkkohäiden suosio on romahtanut. Kirkko on ilmiselvästi onnistunut jossakin.

Kirkko on selvästi tehnyt jotain oikein, kun se on saanut noin paljon uusia jäseniä, ja minusta olisi omituista ajatella että nämä ihmiset olisivat jotenkin väärässä liittyessään kirkkoon. Vastaavasti minusta olisi omituista ajatella, että kirkosta eronneet olisivat jotenkin väärässä. En myöskään yhtään ymmärrä, miksi näiden määrien suhde itsessään kertoisi mitään siitä, kumpi puoli on enemmän oikeassa. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia valintoja, joita moniarvoisessa, avoimessa ja tieteelliseen ajatteluun nojaavassa yhteiskunnassa pitäisi puolin ja toisin osata kunnioittaa. Vaikka onkin matemaattisia ongelmia, joille on yksikäsitteinen ratkaisu, hengellisissä asioissa riittävän oikeita valintoja voi ehkä olla useampia vaihtoehtoisia, vaikka niitä yhdelle ihmiselle voisikin itselleen olla vain yksi oikea kerrallaan. Jos vapaa-ajattelijat saavat hehkuttaa kirkosta eronneiden määrää, miksi kirkko ei saisi hehkuttaa siihen liittyneiden määriä?

Onkohan käyrässä surutta laitettu kirkkoon kuulumattomat helluntalaiset, ortodoksit, muslimit ym uskonnottomien joukkoon. Uskonnottomien määrä lisättynä evlut kirkkoon kuuluviin kun näyttäisi olevan aika lähellä Suomen väkilukua?

Suomessa eletään yhtenäiskulttuurin purkautumisen vaihetta. Kehitys etenee eri alueilla varsin eritahtisesti. Laajoilla alueilla Pohjois- ja Itä-Suomessa on edelleen tilanne se, että uskontokuntien ulkpuolelle jääminen on jokseenkin marginaalinen ilmiö, mutta pääkaupunkiseudulla on alueita, joilla kirkkoon kuulumattomien väestöosuus lienee jo ylittänyt 40 % rajan. Osa tästä joukosta on toki ei-kristittyjä maahanmuuttajia, paljolti muslimeja, mutta kynnys kirkosta eroamiseen on ainakin nuoremmissa ikäluokissa jo poistunut. Tulevaisuudessa kirkon jäsenyys on toisaalta entistä enemmän tietoisen valinnan osoitus. Kirkon toimintatapoihin ja toimintaresursseihin tämä tietää muutosta, johon ei vielä ole riittävästi varauduttu. Oppia olisi haettava vähemmistöasemassa olevien kirkkojen kokemuksista, jotta voitaisiin löytää toimivia jäsenhankinnan menetelmiä.

Mihinkäs tämä juttu amerikkalaisten aseenkanto-oikeudesta katosi? Faktat olivat hukassa?

Ne kirkonkirjoihin tulleet ovat vastasyntyneitä?…Ainakin huomattavalta osaltaan. Osa on nuoria toisiinsa hullaantuneita joista vähintään jompikumpi on halunnut oikean papin suorittamaan rituaalia. Tässä ole seurattu ”hengen” johdatusta vaan nuorten hormoonit ovat tehneet kirkolle palveluksen.

Vauvat liittyvät vaikka moottoripyöräjengeihin jos mude ja faija päättävät.

Näinhän se menee…

Ohramies, poistin aseenkantoon liittyvän jutun itse. Selvitin asiaa lisää: tulkintani asiasta oli mielestäni niin väärä, että koko kirjoitus kävi turhaksi. Tein virheen kun deletoin tekstin, nythän se jäi kaikkiin hakukoneisiin kummittelemaan.

Eevap on minusta oikeassa, ei kirkon linjauksia voi tehdä suosiolukuja tuijottaen. Asiaa tosin mutkistaa se, jos ajatellaan että kirkon pitäisi edustaa kristittyjä…

Kirkon pitäisi edustaa kristittyjä? Niin kyllä, mutta mitä se tarkoittaa? Perinteisesti kai kirkon tehtävä on ollut kertoa, millä tavalla ihmisen tulee elää ja uskoa ollakseen kristitty, ja tästä näkökulmasta se ei todellakaan voi lähteä populismilla kalastelemaan suosiota. Toisaalta toki käsitys siitä, millainen ihminen ”kelpaa” kristityksi, muuttuu ajan myötä, ja siksi kirkonkin linjausten tulee kehittyä. Nykytilanteessa kristityn ihanne ehkä näyttäytyy lähinnä henkilönä, joka sietää erilaisuutta ja epätäydellisyyttä. Tämän pohjalta onkin ihan mielenkiintoista yrittää vetää linjauksia.

”Kaipaisin lisätietoa ajattelun takana olevasta logiikasta.”

Usko ja logiikka sopivat vähän kehnosti yhteen. Jos asiat voisi perustella logiikalla, mitä tekoa uskolle enää jäisi?

””Kirkko on ilmiselvästi onnistunut jossakin” sanoo emerituspiispa Heikka viitaten 14108 liittyneeseen. Mutta missä? Samalla kirkko on onnistunut menettämään 2,9 kertaa niin monta jäsentä. Jos liittyneet 14108 ”eivät voi olla väärässä”, suuremman joukon siis täytyy olla väärässä. Kaipaisin lisätietoa ajattelun takana olevasta logiikasta.” (Pertti Jarla)

On se useinkin niin, että kukaan ei ole väärässä. Vastakkaisetkin ratkaisut voivat olla kaikki jopa oikeita, tai ainakaan niistä ei voi mitään todistaa vääräksi. Kirkon jäsenyysasia kuuluu mielestäni niihin kysymyksiin, joissa asiallisetkin perusteet on sovellettava eroavaan/liittyvään ihmiseen itseensä, eli kukaan sivullinen ei voi objektivisesti sanoa, että olet oikeassa/väärässä. Voihan ratkaisu olla moraalisesti, yhteiskunnallisesti tai älyllisesti neutraalikin. Kirkon jäsenyyskysymyksen ajattelen muuten olevan etupäässä älyllisen ongelman, eli kannattaako henkilökohtaisesti olla kirkon jäsen.

Otsikothan ovat vain otsikkoja, ne voivat kärjistää ja provosoida, koska otsikon päätarkoituksena voi olla mielenkiinnon herättäminen tai asenteensa selväksi tekeminen, henkisen yliotteen tavoittelu.
Emerituspiispa Heikan luulen tässä yleensäkin pyrkivän jonkinlaiseen vastaiskuun kirkon puolesta. Se on ymmärrettävää luterilaisen kirkon nykyisessä ahdistetussa ja arveluttavassa tilanteessa.

Nimimerkille ”Nipotan” muutamia täsmennyksiä kirkkoon liittymisestä ja kirkollisen avioliiton edellytyksistä. Kirkkoon liittyminen vain ilmoitusasiana on mahdollista vain niille, jotka on aiemmin (tavallisesti jo pienenä lapsena) kastettu. Kastamattoman on kirkkoon liittyäkseen läpikäytävä rippikoulun tiivistetty oppimäärä, jonka jälkeen vasta hänet voidaan kastaa kirkon jäseneksi. Kirkolliseen avioliittoon voidaan vihkiä vain pariskuntia, joissa molemmat ovat rippikoulun käyneitä ev.lut.kirkon jäseniä, tai toinen puolisoista täyttää em. ehdon ja toinen on jonkin muun kirkkokunnan täysivaltainen jäsen. Aivan niin kevyesti ei siis avioiaikeeseen perustuva liittyminen käy kuin nimimerkki tuntuu olettavan. Totta toki on, että kirkkohäiden saaminen voi olla motiivina kirkkoon liittymiselle. On kuitenkin vielä todettava, että jos vain toinen puolisoista täyttää kirkollisen avioliiton edellytykset, voidaan siviilivihkiminen täydentää avioliiton kirkollisella siunauksella, joka voi olla aivan yhtä juhlava tilaisuus kuin varsinainen vihkiminenkin.

Kiitos ”ysa” tiedoista, en tarvitse niitä omaan käyttööni, kunhan tyhmänä repostelin.

Minulle tämän pyörivän pallon kaikki sadat tai tuhannet jumalat ovat ”herra olemattomia”. En ole koskaan kuulunut muhinkään henkimaailman yhteisöön enkä siis tiedä paljon mitään kirkostakaan (eikös niistä tulisi vaikka komeita kaljabubeja, sekään ei meikää koske kun en dokaa).

Eivät taida enää kaikki papit ja piispatkaan jumaliinsa uskoa.

Näitä luetaan juuri nyt