Eikö tosiaan ole Suomella varaa solidaarisuuteen?

Nyt kun verotus puhututtaa, on putkahtanut esiin Niklas Herlinin ns. solidaarisuusveroa jo viime marraskuussa kritisoinut blogitus. Otsikoltaan se on ”Suomessa ei ole varaa solidaarisuuteen”, eikä sanamuotoa ole tarkoitettu ironiseksi. Herlin laskee pitävän tuntuisesti, että minkään palkansaajaryhmän verotuksen kiristäminen ei enää ole mahdollista tai hyödyllistä. Ainoa vaihtoehto on valtion menojen karsiminen.

Nyt on todettava, että Niklas Herlin on mainio ajattelija ja ajatustensa tiivistäjä, suosikkiblogittajiani. Verotukseen en todellakaan ole hänen laillaan perehtynyt. Yksi tyhmä, kalvava kysymys esityksestä kuitenkin jää: ovatko suomalaiset ihan oikeasti kiristäneet vyötään loppuun saakka, eikö veroihin tosiaan liikene hyvätuloisiltakaan yhtään enempää?

Katsotaan lähemmin Herlinin argumentteja: 3000 euroa kuussa ansaitsevilta hän ei kiristäisi enempää nykyisillä elämisen hinnoilla. Ymmärrän, etenkin kun itse asun Helsingissä vuokralla. 10 000 euroa ja yli kuukaudessa tienaavia taas on niin vähän, ettei heidän rokottamisestaan koituisi mainittavia tuloja. Uskotaan.

Entä 5000 euroa kuussa ansaitsevat? Siteeraan Herliniä:
”Nythän he maksavat tuloistaan veroja ”vain” 40 prosenttia. Kyllä kai nämä voivat uhrata Thaimaan-viikkonsa ja Sveitsin laskettelunsa solidaarisuuteen? No eivät muuten voi, emmekä voi vaatia heiltä lisää solidaarisuutta.”

Eli tässä tärkeässä kohdassa argumentti kuuluu, että ei vaan voi. Tarkempia perusteluja kaipaisin. Herlin toteaa vielä, että tältä ryhmältä ”viedään jo nyt riittävästi”. Tässä tarkoitetaan varmaankin, että jonkinlaiselle kipurajalle saakka. Herlin toteaakin, että tästä ryhmästä moni voisi mennä töihin matalamman verotuksen maahan ”esimerkiksi huomenna”. Enpä usko että kovin moni voisi, huomenna. Mutta toki vaikka vuoden sisään.

Siis taas kerran päästään tähän, missä vaiheessa verotukseen suivaantuva suomalainen lähtee karkuun? Ja tässä kohtaa alan tajuta, mikä minusta mättää Herlinin ja monien muiden laskuissa. Veronkorotusten vastustajat tuntuvat mielellään esittävän verojen maksun puhtaana menetyksenä.

Eli ihmisellä on tietty elintaso, ja kun valtio ottaa siitä tarpeeksi veroa, elintaso huononee niin että on pakko viedä itsensä ja perhe ulkomaille turvaan. Tässä unohdetaan se, että valtio antaa veroista vastikkeeksi palveluita, siis parannusta elintasoon. Kelakorvaukset, maksuton perusopetus, infrastruktuurin kunnossapito, näitä juttuja.

Jos palkansaajasta ei siltä tunnu, eli äskeiset lauseeni naurattavat paskaisesti, ongelma ei ole liian korkeassa verotuksessa, vaan palvelujen saatavuudessa ja laadussa. Tänä päivänä junat kulkevat miten sattuu eikä liputkaan tunnu järin edullisilta. Julkisella puolella saa hammastarkastuksen jonnekin vuoden päähän. Tällainen syönee veronmaksumotivaatiota.  Arvatkaapa vain, mitä hallituksen juuri päättämät 1,2 miljardin euron menoleikkaukset tekevät näiden palvelujen laadulle? Jos uskotte, että parantavat, on minun vuoroni nauraa paskaisesti.

Eli, kun veroista puhutaan, soisin että Herlin ja kumppanit ottaisivat laskuihinsa mukaan myös niistä saatavat hyödyt. Verojen maksaminen ei ole pelkkää solidaarisuutta köyhille. Verotuksen koettu mielekkyys ei riipu pelkästään maksettavasta prosentista, vaan siitä tuntuuko se kohtuulliselta suhteessa valtiolta saataviin etuihin.

Hyvinvointivaltion kannattajien taas kannattaisi muistaa, että erityisesti paljon veroa maksavien on koettava touhu mielekkääksi. He eivät saa tuntea olevansa pelkkiä porvariudestaan rangaistavia maksumiehiä. Siksi kannattaisin ainakin joidenkin lapsilisän kaltaisten etujen pitämistä kaikille yhteisinä.