Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä pähkäilee maailmaa vitsien takana.

Änkyrätieteellisyys ja uuden tiedon vastustaminen

Pertti Jarla
Blogit Tähän on tultu 29.8.2011 17:41

Edellinen kirjoitukseni vaihtoehtohoidoista ja hienovaraisuuden viehätyksestä poiki mukavasti kommentteja. Nimimerkki RS esitti niin tärkeän kysymyksen, että se kannattaa käydä läpi kunnolla:

”Jarla on luonnehtinut maailmankuvaansa ”änkyrätieteelliseksi”. Miten tiede ja änkyröinti sopivat yhteen? Eikö tieteessä pitäisi löytää ja oppia uutta, mutta änkyröinti estää sen hyvin tehokkaasti? Mutta siinähän se on: pseudoskeptikon maailmankuva pähkinänkuoressa.”

Olen itseasiassa käyttänyt sanaa ”änkyrä” tarkoittaen suunnilleen samaa kuin etuliitettä ”umpi-”. En siis mielestäni vastusta uutta, sellainen asennehan tekisi alati edistyvän tieteen seuraamisen mahdottomaksi tai ainakin turhauttavaksi. Mutta RS:n esittämä kuva on yleinen: skeptikko nielee tieteen pyhät opit ehdoitta eikä hyväksy mitään sen ulkopuolelta, ei siis ole oikea epäilijä vaan pseudoskeptikko.

Itse uskoisin, että valtaosa niinsanotuista skeptikoista ymmärtää, miten nykyaikainen tiede toimii. Siinä ei ole mitään kiveenhakattuja totuuksia. Teoriat ovat tilapäisluontoisia työkaluja, jotka voi ja pitää korvata paremmillla jos se on aiheellista. Skeptikko yksinkertaisesti haluaa kunnon perusteet ennenkuin uskoo johonkin.

Miksi nimimerkki RS pitää minua ja muita (pseudo)skeptikoita haluttomina ”löytämään ja oppimaan uutta”? Asiayhteydestä päättelen, että se johtuu epäilevästä suhtautumisesta mm. mainitsemiini terapiamagneetteihin ja homeopatiaan. Olen eri mieltä kahdesta syystä:

1. Mielestäni magneettihoidoissa ja homeopatiassa ei näyttäisi olevan mitään löytämisen tai oppimisen arvoista. Uskon siis mm. Lancet-lehden suureen metatutkimukseen, jonka mukaan homeopatian teho ei ole lumevaikutusta kummempi. Tiedän että on muitakin tutkimuksia, joiden perusteella joku voi olla eri mieltä. Olennaista on, että epäuskolleni on täysin järjelliset perusteet, se ei perustu lähtökohtaiseen uuden vastustamiseen.

2. Magneettiterapiat ja homeopatia eivät ole mitään ”uutta”. Franz Mesmer antoi magneettihoitoja 1770-luvulla. Homeopatia syntyi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Molempien perusväitteet eivät ole juuri muuttuneet pariin sataan vuoteen.

Tänä aikana on opittu aineen rakenteesta ja muusta sellaista, joka saa molempien terapioiden väitetyt mekanismit vaikuttamaan mahdottomilta. Tähän on vastattu kehittämällä aputeorioita: jos lääkkeessä ei ole laimentamisen jälkeen jäljellä yhtään vaikuttavaa molekyyliä, vedellä täytyy olla siis ”muisti”. Hoitovasteen tutkimuksetkaan eivät anna rohkaisevaa kokonaiskuvaa. Epäilyksiä herättävät tutkimukset kuitenkin lytätään ja positiivisemmat nostetaan esiin.

Voidaan kysyä, kuka on kykenemätön tarkistamaan mielipiteitään ja oppimaan uutta?

Pertti Jarla

Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Keskustelu

Minulle ei täysin auennut ensimmäisessä kolumnissasi mainitsemasi sarjakuvastrippi, kuin vasta näiden molempien kolumniesi myötä.

En ole varma oliko kolumnien punainen lanka kyseisessä stripissäsi, homeopatiassa vai tästä ’änkyrätieteellisyydessä’.

Jos tätä pseudoskeptisyyttä vielä viedään piirun verran pidemmälle ja uskotaan siihen, että tieteellä voidaan selittää kaikki. Tieteellinen mieli pystyy varmasti sen käsittämään, että tällä hetkellä tiede ei pysty läheskään kaikkea tapahtuvaa tässä maailmassa selvittämään. Tuleeko se koskaan siihen pystymäänkään ja minkälaisia moraalifilosofisia kysymyksiä tulee vastaan?

Jos ajatellaan vaikkapa psykosomaattisia oireita, vaikkapa psykosomaattista kipua, pystytäänkö koskaan psyykeen ja aivokemian yhteistoimintaa aukottomasti tulkitsemaan lääketieteen laatuvaatimusten tarkkuudella? Ja jos voidaan, onko kyseessä jo arveluttava tieteenhaara, jolla voitaisiin teoriassa jalostaa ihmismielen ja psyyken toimintaa (esimerkiksi) yhteisölle edullisemmaksi? Tämän kaltaisten kysymysten parissahan jo pohdiskellaan geenitutkimuksen yhteydessä ja sieltäkin löytyy vaikkapa väkivallalle altistava geeni ja sen suhde psyykeen, eli elämässä opittuun toimintamalliin.

Mitä tällä sitten on tekemistä homeopatian ja ankyrätieteellisyyden kanssa? Omasta mielestäni se, että jos ankyrätieteellinen yksilö ei hyväksy henkiparantamista tai uskoparantamista (jotka viittaavat tässä yhteydessä homeopatiaan, kyse voi olla myös vaikkapa akupunktio, tai mikä tahansa muu ’tieteellisesti’ todistamaton hoitomuoto) vaikkapa psykosomaattisten oireiden helpottajana ei ole ankyrätieteellinen vaan dogmaatikko suhteessa omaan käsitykseensä tieteen kaikkivoipuudesta ja vieläpä varsin ylimielinen sellainen.

Jos esitetään kysymys, miksi kolmetoista vuotias kärsii selittämättömistä vatsakivuista koulussa, helppo vastaus siihen on, että koska häntä kenties kiusataan koulussa. Miksi siten joku toinen vastaavassa tilanteessa oleva ei kärsi mistään oireista ja joku toinen taas päänsärystä? En usko, että löytyy tiedettä, joka pystyy purkamaan koko kolmetoistavuotiaan elämänkokemukset, geeniperimän, ruokavaliosta ja muista elintavoista johtuvan aivokemiallisen tasapainon ja kenties vielä meille tuntemattomat asiaan vaikuttavat seikat yksiselitteiseksi tieteellisesti päteväksi sairaskertomukseksi.

Erään toisen tämän sivuston kolumnistin ideaa kopioidakseni, julkaisen tämän mielipidekommentin soundtrackiksi Marcus Miller: ”Power of soul”

Sillä änkyräskeptisyydellä saatetaan viitata sellaiseenkin tieteellisten todistuskappaleiden vaatimusvimmaan, jota tapaamme esim. ilmastonmuutoskeskustelussa. ”En usko, ennen kuin näen, tai ennen kuin minulle on aukottomasti osoitettu, siihen asti otan vastaan valikoiden vain tiedon, joka tukee nykyistä maailmankuvaani, tai selitän vastaisen tiedon puutteelliseksi jne.”

Tieteessä ”uusien” asoiden omaksumisen vaikeus voi johtua joskus ”paradigman” vaihtamisen vaikeudesta, eli johdonmukainen tieteellinen ajattelu ei sinällään välttämättä johda uuden tiedon omaksumiseen, vaan se saattaa edellyttää uusien perusolettamusten hyväksymistä ennen kuin tulee saavuttaneeksi tiedon statuksen.

Varmuuksia etsivän on tunnetusti vaikeaa olla avoin, se pätee yhtä hyvin tiukan tieteelliseen kuin uskossaan sokeaan ihmiseen. Mutta ironisesti, myös skeptikkoon, skeptimismistäkin voi muodostua rajoite, välineestä päämäärä, epäilystä uskonto.

Hyvä kun kaikkien ääni kuuluu, jos kohta siinä on sitten ainakin yksilön kohdalla se vaara, että alkaa todella kuulla ääniä. Tieto ja tuska, usko ja autuus, ei se tasapainoilu ole kovin helppoa.

Olen samaa mieltä etikan kanssa. Toisaalta olen samaa mieltä Jarlan kanssa. Näkemyksiänne yhdistävä tekijä on se, ettemme hallitse tiede- emmekä tunnetasolla ihmismielen voimavaroja, ainakaan vielä. Sieltä ”syvältä” ehkä löytyvät jumaluudet ja henget ynnä muu tarpeellinen. Mistä ja miten on sinne ovat joutuneet on ainakin tämän hetkisen tieteellisen tapahtumahorisontin ulkopuolella. Asiasta kolmanteen: voisimmeko pohtia käsitteitä sielu, mieli ja minuus!

Kumpi on uuden tiedon omaksumisen kannalta suurempi rasite, änkyrä vai umpi? Molemmat kuvaavat joka tapauksessa asennetta tai emootiota, jonkinlaista kiihkoa ja vastakkainasettelua. Ehkä noista etuliitteistä voisi lähteä liikkeelle, kun pohdit otsikon esittämää kysymyksenasettelua. Miksei ”vain” tieteellinen?

Asiaan jotenkin liittyen: David Attenborough on joskus todennut jotain sensuuntaista, että monille jumala on vastaus maailmankaikkeuden peruskysymyksiin, mutta että jumala ei oikeastaan vastaa itse kysymyksiin ollenkaan. Eli kannattaa ehkä kysyä, minkälaisiin kysymyksiin tieteestä etsii ensisijaisesti vastauksia, uskonnollisiin vai maailmaa koskeviin? Tarve uskoa, mutta tieteellisin todistuskappalein, vai halu tietää, oppia uutta, loputon uteliaisuus, lakkaamaton kyky ihmetellä.

Tämä on jonkinlaista informaatiosotaa. Tieteellinen maailmankuva on tehty hömppäpiireissä änkyröimällä jotenkin kyseenalaiseksi, jolloin siihen aletaan tarvita jotain tuollaisia umpi-etuliitteitä.

Se on jotenkin tämän ajan kuva. Erilaiset hömppä- ja salaliittouskovaiset pääsevät internetissä metelöimään niin suurella äänellä, että todellisuus uhkaa hämärtyä tavalliselta tallaajalta. Ja kun aina joskus jossain väitteesä voi olla jotain perääkin, sitä pidetään todisteena kaikkien muiden hömppäväitteiden puolesta. Esim. kun Tonkinin lahti on lavastus, niin se todistaa kuinka kaikki muutkin lavastusväitteet pitävät paikkansa.

Lauri T kirjoitti: ”Tämä on jonkinlaista informaatiosotaa. Tieteellinen maailmankuva on tehty hömppäpiireissä änkyröimällä jotenkin kyseenalaiseksi, jolloin siihen aletaan tarvita jotain tuollaisia umpi-etuliitteitä.”

Antagonismi on tietysti filosofisesti vääjäämätöntä, mutta paras lääke hömpän vastustamiseen on kuitenkin tiedon jakaminen ja perustellut selitykset, ja koko ilmiön sivuuttaminen. Mutta tällaisissa blogeissa kriittisyyttä voi vallan mainiosti pitää yllä myös kärjistämällä ja käymällä suoraan vastustajien kimppuun. On siitä ainakin se hyöty, että julkisuudessa näkyy tasapainon vuoksi myös huuhaata vastustavia otsikoita.

Viihdettä tämä yhtä kaikki silti on.

Jos sillä homeopaattisella ihme-vedellä sitten onkin sellainen muisti?

Tässä taannoin TV:stä tuli mielenkiintoinen populaaritiede-ohjelma, jossa kyllä väitettiin että vedestä sinänsä voidaan määritellä sen ikä, eli kyllä vesi muistaa ikänsä. Ja kun tietää että suurin osa ihmisestä on vettä, niin kukapa sen tietää vaikka homeopaattinen rohto-vesi todella olisi se ikuisen nuoruuden lähde!?!

Vesihän koostuu vety- ja happiatomeista. Ne ovat olleet olemassa Maan veden tapauksessa varmaan viitisen miljardia vuotta. Vetyhän syntyi maailmankaikkeuden alkuvaiheessa, ja happi sitten tähdissä fuusioreaktion tuloksena. Maahan tulleet vesimolekyylit lienevät saapuneet tänne aurinkokunnan syntyessä. Että näin vanhaa on se vesi, pääasiassa. Toki komeetoissa yms. on sittemmin tullut lisää vettä. Varmaan jonkin verran vetyä on palanut (ainakin labrassa) vedeksi sen jälkeenkin Maassa.

Veden ”ikä” voidaan päätellä esim. pohjavedestä sen sisältämien ihmisten tekemien kemikaalien määrää mittaamalla. Esim. pohjavesi, jossa ei ole tiettyjä kemikaaleja, on ollut ”piilossa” ihmisen vaikutukselta tietyn aikaa. Mutta ei se tämän veden ikää kerro, ainoastaan sen, kauanko se on ollut pois ihmisen vaikutuspiiristä. Ja vaikka vesi olisikin tietyn ikäistä, mitä tarkoitat että vesi ”tietää” ikänsä? Tuohan ei tarkoita mitään!? Vai tarkoitatko että vety- ja happiatomien liittymässä on ”kaiverrettu” ylös tuo aika jolloin vety paloi hapen kanssa vedeksi? Atomien sidoksistahan ei voida mitenkään päätellä sitä, milloin sidos syntyi.

Jos veden ikä joka kehoosi päätyy, jotenkin nuorentaisi sinua, kehoitan hajottamaan vettä vedyksi ja hapeksi sähköllä. Tämän jälkeen voit sitten polttaa vedyn uudestaan vedeksi, jolloin vesi on takuulla nuorta. Sitten voit tätä elämän eliksiiriä nauttia riemulla, ikuinen nuori! :)

Homeopatian, magneettihoitojen ja muun vastaavan huuhaan on todettu monen monta kertaa olevan kestämättömällä pohjalla. Ovatko nämä todentajat sitten joidenkin mielestä niitä ”änkyrätieteilijöitä” vai mitä, kun eivät lankea pelkkiin uskomuksiin.

Noiden oppien kannattajilta löytyy aina uusia selityksiä ihmehoitojen tehoon sitä mukaa, kun entiset väitteet todetaan perättömiksi. Tavallisimpia lienevät mm. homeopaattisen veden ”muisti” tai ”parantavan energian” siirtyminen laimennettuun veteen, vaikka siinä ei olisi enää yhtään ainoaa tehoainemolekyyliä joukossa.

Nuo ihmeellisesti tehoavat asiat ovat vielä järjestään sellaisia, että niitä ei pysty nykytieteen keinoin mitenkään toteamaan. Mutta näin on kuulemma siksi, että tiede on vielä niin alkeellisella tasolla. Huuhaa-uskovaiset ovat siis turvassa jopa nykytieteeltä!

Todellisuudessa ainoa konkreettinen havainto on nimenomaan placebo- eli lume-efekti. Ihmisen mieli vaikuttaa monesti lähes hämmästyttävän tehokkaasti kehon biologisiin toimintoihin. Lääketutkimuksessa tämä on vanhastaan tunnettu tosiasia, mutta huuhaa-tieteissä sekin johtuu pelkästään annetusta hoidosta.

veden iälle: Kyllä ne siinä ohjelmassa jotain isotooppimittausta tai sen suuntaista käytti. Ja niin siinä väitettiin että vedellä on jonkinlainen seurattava ”sormenjälki” joten komeetoissa oleva vesi voidaan tunnistaa verrattuna maapallon veteen. Tietämisellä veden suhteen tarkoitin lähinnä sitä että voihan olla, että vedessä saattaa olla sellaista informaatiota, joka vaan odottaa että joku kykenee sitä lukemaan. Kuten ylipäätään kaikessa mitä maailmankaikkeus sisältää, sanotaan olevan maailmankaikkeuden tieto.

Mutta tuo mitä heitin siitä nuorentamisesta meni hieman sinne huumorin puolelle.

kukatietää: kyllä meni, huumorin puolelle. Molemmilla :)

Mutta pointtini oli pääasiassa se, että pelkkä puhdas vesi (H2O) sinänsä ei voi sisältää mitään tietoa tai sormenjälkeä. Aina täytyy olla joku epäpuhtaus, joku muu aine jota siitä vedestä mitataan. Tottahan toki näitä voidaan mittailla, analysoida ja vertailla. Tieteellisen koulutuksen saaneena vaan aina tahtoo alkamaan tökkiä se, kun sanotaan asioita joita ei voi selittää eikä ymmärtää, ja puhutaan kuitenkin tiedosta. Kuten nyt tuo lausesi ”… kaikessa mitä maailmankaikkeus sisältää, sanotaan olevan maailmankaikkeuden tieto.” Aika epämääräistä, eikö mielestäsi? Mitä arvoa on tiedolla josta ei saa mitään irti? Sama kuin sanoisi, että kirjassa on kirjaimia — entä sitten? Onhan DNA:ssa tietoa. Samoin maanpinnan sedimenteissä; ne kertovat maan muodostuksen historiasta ja elämästä maakerroksissa. Tähtien spektrit kertovat paljon tähtien koostumuksesta, iästä, menneisyydestä ja tulevasta tähden elämästä. Mutta että ”maailmankaikkeuden tieto”? Voisitko avata, sillä en toki tahdo väittää (kun en tiedä) että onko tuossa mitään pointtia? Voihan olla että maailmankaikkeudessa on ”tieto” mutta kun minulla ei ole siitä mitään aavistustakaan mitä se voisi olla. Vai onko kyseessä mystiikka, ei ilmaistavissa oleva tieto tai tiede? Tai että pisarassa vettä (jos siihen palataan) on myös maailmankaikkeuden tieto? No, en odota että tähän voisi kukaan vastata, oikeasti.

Itse aiheeseen liittyen, olen sitä mieltä että juuri näin keskustellen ja argumentoiden (ja perustuen argumentoituun, tutkittuun tietoon jota tokin saa haastaa myös) näitä asioita pitäisi retostella ja pöyhätä — sillä tavalla huuhaa erottuu tiedosta, toivottavasti.

Jarla on tismalleen oikeassa: ”Itse uskoisin, että valtaosa niinsanotuista skeptikoista ymmärtää, miten nykyaikainen tiede toimii. Siinä ei ole mitään kiveenhakattuja totuuksia. Teoriat ovat tilapäisluontoisia työkaluja, jotka voi ja pitää korvata paremmillla jos se on aiheellista. Skeptikko yksinkertaisesti haluaa kunnon perusteet ennenkuin uskoo johonkin.”

Ihminen on utelias olento. Uteliaisuus johtaa usein epäilyihin. Voimme jopa väittää, että kaikki kehitys johtuu epäilystä. Myös tieteellisiä teorioita, tutkimustuloksia, jne. puntaroidaan kaiken aikaa eri kanteilta. Ja hyvin usein paranneltavaa löytyy tai jokin oikeaksi uskottu teoria hylätään kokonaan.

Jos uskoisimme vahvasti kaikkiin tieteen tuloksiin, ”lopulliseen totuuteen”, eläisimme vieläkin Aristoteleen alkeellisessa tiedemaailmassa, varhaiskeskiajan ”onnelassa”.

Asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia, etenkään kun puhutaan ihnmismielestä. Esim ”mesmerismi” eli hypnoosi eli suggestio on myönnetty eittämättä hyödylliseksi työkaluksi myös ns ”virallisessa” lääketieteessä – ja ei ihmekään koska sen vaikutusmekanismit on kokeellisesti todettu ja järkeenkäyvästi selitettävissä. Sama koskee ainakin osin myös akupunktiota.

Veden iästä haluaisin huomauttaa kaksi asiaa. Vesi ei ole puhdasta ja yksinkertaista siinå mielessä, että sekä hapesta että vedystä voi olla mukana eri isotooppeja. Näiden suhteista voidaan johtaa ikäarvioita. Toiseksi: on sekä absoluuttisia että suhteellisia ikiä.

”Erilaiset hömppä- ja salaliittouskovaiset pääsevät internetissä metelöimään niin suurella äänellä, että todellisuus uhkaa hämärtyä tavalliselta tallaajalta.”

Jaa, eiköhän se todellisuus ole ollut aina aika hämärä osalle ihmisistä. Netissä se vain tulee raaemmin selville niille onnellisille, joiden lähipiirissä ei satu olemaan yhtään jalokiviterapioiden tapaisiin juttuihin taipuvaista henkilöä.

Geosofi: ”Toiseksi: on sekä absoluuttisia että suhteellisia ikiä.”

Jaa, niin kai. Mitä yrität sanoa, se ei kyllä käy ilmi. Isotooppisuhteesta voidaan tosiaan johtaa ikäarvioita, jos on käytössä fysikaalinen teoria alkuperäisen isotooppisuhteen arvioimiseksi ja isotooppisuhteen muuttumisen syy ja nopeus. Peruskauraa, mutta ei aina mikään helppo tieteenala.

Olen päätynyt sellaisiin johtopäätöksiin, että valtaosa tavallisista tossunkuluttajista ei osaa tehdä eroa totuuden ja hömpän välillä. Sopivasti tilannetta ruokkimalla ne taikauskoisuudet tulevat pintaan. Avaamalla kahvipöytäkeskustelun ufoista, pallosalamista jne.

Hyvin moni myös väittää kokeneensa yliluonnollisia asioita – menepä siinä kritisoimaan, että mahtoiko olla unen ja valveen rajamailla koettu harhanäky tms. Ilonpilaaja olet sakissa, jonka periaatteena taitaa olla että ketään ei saa tuollaisissa asioissa epäillä, vaan pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia.

Sana änkyrätiede on outo. En ole tieteilijä, enkä tunne heitä suurissa määrin, mutta sen vähän perusteella minkä olen tieteistä ja tieteilijöistä oppinut, että he ovat aika avoimia ajattelulle. Oikeastaanhan tieteessä ei ole kysymys jostain vaikeasti määriteltävästä menetelmästä, vaan rehellisestä ajattelusta ja havainnoinnista. Se että rehellisyys näyttäytyy änkyröintinä on valitettavaa, mutta joskus harvoin välttämätöntä jotta tiede edistyisi. Tieteentoisinajattelijoilla on periaatteellinen mahdollisuus löytää jokin uusi näkökulma tai fakta. Esimerkkinä mainittakoon mannerlaattojen liikkuminen, johon aluksi ei meinattu uskoa, mutta nykyään tästä teoriasta ei kiistellä. Mannerlaattateoria on muuten hämmästyttävän uusi, vain 1960 luvulta.

Tiedostettuna argumentointitekniikkana änkyröinti on kuitenkin kelvoton. Tiede yrittää ymmärtää asioita. Konfliktit eivät paranna, vaan pikemminkin huonontaa, ymmärrystä. Vastapuolen argumenttien vakava harkitseminen, yritys ymmärtää niitä, on ajattelun ytimessä. Käytän nyt sanaa ajatella tieteen synonyyminä. Kaikki ajatukset eivät toimi, ole käteviä tai tuovat mukanaan muita ongelmia, joten osa ajatuksista on hyljättävä. Tieteessä todellakin on parempia ja huonompia ajatuksia. Onko mikään ihme että huonoksi laskettujen ajatusten kannattajat ovat ärsyyntyneitä? Ei ole kivaa tulla julistetuksi väärinajatteliaksi.

Onko änkyrätieteellinen sama kuin pseudoskeptikko? Luultavasti ei. Nähdäkseni ensimmäinen viittaa vastapuolen argumenteista vähät välittävään ”keskustelijaan”. Jälkimmäinen valheelliseen epäilijään, eli henkilöön joka väittää harkitsevansa vaihtoehtoja muttei todellisuudessa toimi niin. Epäilemättä molemmat vaikuttaa samankaltaisilta, mutta näillä kahdella tuntuisi olevan perustavanlaatuinen ero.

p.s. Miksei koskaan puhuta änkyräajattelemattomista tai änkyräepärehellisistä?

”Tieteellinen mieli pystyy varmasti sen käsittämään, että tällä hetkellä tiede ei pysty läheskään kaikkea tapahtuvaa tässä maailmassa selvittämään. Tuleeko se koskaan siihen pystymäänkään ja minkälaisia moraalifilosofisia kysymyksiä tulee vastaan?”

Tärkeä huomio ja tärkeä kysymys. Yhtä tärkeätä on kuitenkin tajuta, että mikään muu kuin tiede ei pysty selittämään ollenkaan, mitään. Termiä ”selittää” ei kerta kaikkiaan muuten voi järkevästi käyttää. Voisiko ”selvittäminen” olla jotakin muutakin ymmärtämistä kuin selittämistä, saa minun puolestani jäädä uskonnollisen väittelyn aiheeksi.

Onkohan tässä nyt puurot ja vellit sekaisin? Ehkä olenkin väärässä kun käsitän änkyröinnillä sitä että pidetään kynsin hampain kiinni omasta näkemyksestä ottamatta huomioon tai edes lainkaan kuuntelematta vasta-argumentteja. Sen mukaan tiedeänkyröitsijä vannoo ikuisesti tieteen nimiin kuuntelematta niitä jotka tieteelisyyttä vastustavat.

Eihän tässä ole järkeä. Silloinhan jokainen tiedemies on änkyrätieteilijä..!

Ensi kertaa tutustuin ilmaisuun, kun media alkoi nimitellä politiikan kovimpia kommunisteja änkyrävasemmistolaisiksi. Änkyrälle antoi kasvot Esko-Juhani Tennilä. (Terveeks vaan, pääsit historiaan). Onkohan tässä nyt uusi suomenkielen sana hakemassa merkitystään? Mielestäni sillä oli jo merkitys alun pitäenkin… vieläpä varsin yksiselitteinen ja helposti ymmärrettävä.

Hiukkasen sama (harha-) käsitys minulla on pseudosta. Pseudo tarkoittaisi sitä että lossataan jotakin vaikkei ollakaan. Pseudoskeptikko olisi siis vain olevinaan skeptikko. Kaikki tietävät että skeptikko on epäilijä, pseudoskeptikko olisi siis vain epäilevinään, tai…”huono” epäilijä.

Näitä luetaan juuri nyt