Änkyrätieteellisyys ja uuden tiedon vastustaminen

Edellinen kirjoitukseni vaihtoehtohoidoista ja hienovaraisuuden viehätyksestä poiki mukavasti kommentteja. Nimimerkki RS esitti niin tärkeän kysymyksen, että se kannattaa käydä läpi kunnolla:

”Jarla on luonnehtinut maailmankuvaansa ”änkyrätieteelliseksi”. Miten tiede ja änkyröinti sopivat yhteen? Eikö tieteessä pitäisi löytää ja oppia uutta, mutta änkyröinti estää sen hyvin tehokkaasti? Mutta siinähän se on: pseudoskeptikon maailmankuva pähkinänkuoressa.”

Olen itseasiassa käyttänyt sanaa ”änkyrä” tarkoittaen suunnilleen samaa kuin etuliitettä ”umpi-”. En siis mielestäni vastusta uutta, sellainen asennehan tekisi alati edistyvän tieteen seuraamisen mahdottomaksi tai ainakin turhauttavaksi. Mutta RS:n esittämä kuva on yleinen: skeptikko nielee tieteen pyhät opit ehdoitta eikä hyväksy mitään sen ulkopuolelta, ei siis ole oikea epäilijä vaan pseudoskeptikko.

Itse uskoisin, että valtaosa niinsanotuista skeptikoista ymmärtää, miten nykyaikainen tiede toimii. Siinä ei ole mitään kiveenhakattuja totuuksia. Teoriat ovat tilapäisluontoisia työkaluja, jotka voi ja pitää korvata paremmillla jos se on aiheellista. Skeptikko yksinkertaisesti haluaa kunnon perusteet ennenkuin uskoo johonkin.

Miksi nimimerkki RS pitää minua ja muita (pseudo)skeptikoita haluttomina ”löytämään ja oppimaan uutta”? Asiayhteydestä päättelen, että se johtuu epäilevästä suhtautumisesta mm. mainitsemiini terapiamagneetteihin ja homeopatiaan. Olen eri mieltä kahdesta syystä:

1. Mielestäni magneettihoidoissa ja homeopatiassa ei näyttäisi olevan mitään löytämisen tai oppimisen arvoista. Uskon siis mm. Lancet-lehden suureen metatutkimukseen, jonka mukaan homeopatian teho ei ole lumevaikutusta kummempi. Tiedän että on muitakin tutkimuksia, joiden perusteella joku voi olla eri mieltä. Olennaista on, että epäuskolleni on täysin järjelliset perusteet, se ei perustu lähtökohtaiseen uuden vastustamiseen.

2. Magneettiterapiat ja homeopatia eivät ole mitään ”uutta”. Franz Mesmer antoi magneettihoitoja 1770-luvulla. Homeopatia syntyi 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Molempien perusväitteet eivät ole juuri muuttuneet pariin sataan vuoteen.

Tänä aikana on opittu aineen rakenteesta ja muusta sellaista, joka saa molempien terapioiden väitetyt mekanismit vaikuttamaan mahdottomilta. Tähän on vastattu kehittämällä aputeorioita: jos lääkkeessä ei ole laimentamisen jälkeen jäljellä yhtään vaikuttavaa molekyyliä, vedellä täytyy olla siis ”muisti”. Hoitovasteen tutkimuksetkaan eivät anna rohkaisevaa kokonaiskuvaa. Epäilyksiä herättävät tutkimukset kuitenkin lytätään ja positiivisemmat nostetaan esiin.

Voidaan kysyä, kuka on kykenemätön tarkistamaan mielipiteitään ja oppimaan uutta?