Aikamme typerin ajatus

Profiilikuva
Kirjoittaja on porvoolainen sarjakuvantekijä.

Jo USA:n presidentinvaalien alla heräsi eräänlainen Trump-optimismi: Donaldin valinta olisi juuri se isku jota tarvitaan, jotta maailma herää ja rikkaan eliitin valta murtuu. Hillary Clinton olisi edustanut pysähtyneisyyttä. Näin julisti mm. slovenialaissyntyinen marxilaisfilosofi Slavoj Žižek. Tätä saa kuulla lähes päivittäin toiveikkaiden älykköjen suusta.

Tällainen on mielestäni vaarallista laiskaa paskaa. Euroopan, Venäjän ja USA:n viime vuosien kehityksessä ei ole mitään hyvää eikä toiveita herättävää. Vihaan syvästi ”tuhon kautta onnelaan” -vallankumousromantiikkaa.

  1. Suurin osa meistä elää suojattua elämää, ja olemme unohtaneet mitä ”katastrofi” tarkoittaa. Elokuvissa esimerkiksi perheen kuolema ja kodin menetys on dramaattinen lähtölaukaus jännittävälle kostoretkelle. Todellisuudessa se on jotain muuta. Saksalla menee nyt paremmin kuin 1930-luvulla, välissä noin 5,7 miljoonaa kansalaista kuoli mitä kamalimmilla tavoilla ja maa muuttui pitkälti sepeliksi.
  2. Katastrofi ei välttämättä johda lopulta mihinkään hyvään. Kuka tahansa, joka väittää tietävänsä mitä positiivista Trumpin valinnasta seuraa, puhuu paskaa. Kuvassa on afganistanilaisia naisia levykaupassa joskus 1960-luvulla. Afganistan koki katastrofin alkaen neuvostomiehityksestä 1979, voidaan nyt miettiä mitä herkkua se toi näillekin ihmisille, ”lopulta”.

En usko että nykyihmiset ovat yleisesti ottaen laiskoja, mutta hirveästi on päivittäisiä valintoja ja stressiä. Mikä tahansa tekosyy olla puuttumatta pitkän tähtäimen ongelmiin otetaan erittäin iloisesti vastaan. Se on helvetin vaarallista.