Nykyiset talousongelmat ovat pieniä tuleviin verrattuna

Hallitusneuvottelijoiden äärettömän mielenkiintoisia ratkaisuja odotellessa on ollut aikaa ajatella tulevaisuutta. Eivätkä ne ajatukset ole kovin valoisia. Suomen, Euroopan ja koko maailman päättäjillä on pian edessään huomattavasti visaisempia ongelmia kuin nykyinen taantuma.

Taloudessa on edessä yhtä järisyttävä ilmiö kuin ilmaston lämpeneminen: se muuttaa koko maailman ja aiheuttaa valtavia katastrofeja, ellei asiaan ymmärretä varautua hyvissä ajoin. Ja valitettavasti ilmastonmuutoksen hoidosta voi päätellä maailman kyvyn reagoida ajoissa.

Vaikka hallitusneuvottelijamme ovat pohtineet kuumeisesti, miten luoda uusia työpaikkoja Suomeen, pelkään, että heidät on tuomittu häviämään taistelu. Työpaikat nimittäin katoavat joka puolella maailmaa vielä nopeammin kuin eläinlajit ilmastonmuutoksen myötä.

Automaatio ja tietotekniikka korvaavat ihmiset tehtaiden lisäksi jo vanhainkodeissa, kouluissakin ja maanteilläkin, ja kunhan tekoäly ja 3D-tulostus kehittyvät vielä hiukan lisää, ihmisiä ei tarvita edes suunnittelemaan uutta automatiikkaa eikä myymään uusia tuotteita.

Työpaikoista tulee yhä harvempien ihmisten etuoikeus, ja taloudellinen hyvinvointi ja omaisuus keskittyvät yhtä kutistuvalle joukolle. Siinä vaiheessa on vain hyvä, että nuoriso on tottunut elämään virtuaalimaailmassa. Kuulokkeet korvissa he pysyvät rauhallisina eivätkä tarvitse liikaa ruokaa.

 

Valitettavasti kyse ei ole tulevaisuuden dystopiasta. Tämä kehitys on jo käynnissä, ja sen seuraukset näkyvät jo Suomenkin taloudessa ja työttömyysluvuissa.

Ihan vain hieman liioitellen meillä on edessä kaksi vaihtoehtoa.

Todennäköisempi tulevaisuudenkuva on, että ihmiskunta havahtuu talouden globaaliin muutokseen hieman liian myöhään. Meillä on nimittäin taipumus ryhtyä toimiin vasta, kun on aivan pakko. Tai oikeastaan vähän myöhemmin, sillä aina on joukossa joku, jonka omissa intresseissä on saada maailma uskomaan, ettei vielä kuitenkaan ole ihan välttämätöntä tehdä mitään.

Jos työttömyyden aiheuttama köyhtyminen ja merkityksettömyyden tunteen kasvaminen pääsevät riistäytymään käsistä, palaamme melko nopeasti keskiaikaan. Se sivistys ja hyvinvointi, jotka olemme kovalla työllä saavuttaneet, katoavat. Syntyy keskenään taistelevia ja erilaisiin ihmisiin vihamielisesti suhtautuvia ryhmiä. Yhteiskunnan vakaus on mennyttä, eikä etuoikeutettujen auta muu kuin rakentaa korkeampia muureja asuinalueidensa ympärille.

Jossain vaiheessa etuoikeutetutkin huomaavat, että he voisivat itse paremmin, jos pääsisivät ulos itse rakentamastaan vankilasta. Yhteiskuntaa ryhdytään ehkä rakentamaan uudestaan, kansaa sivistämään ja köyhyyttä vähentämään, mutta se työ vie vuosikymmeniä tai ehkä jopa vuosisatoja.

 

Onneksi on toinenkin tie.

Se vie yhteiskuntaan, joka on suoraan 1950-luvun tieteisfantasioista: koneet huolehtivat ihmisten tarpeista antaen ihmisille aikaa korkeampiin toimintoihin kuten itsensä kehittämiseen ja muiden hyvinvoinnin lisäämiseen.

Tämä vaihtoehto edellyttäisi sitä, että valtiot ryhtyisivät yhdessä pohtimaan, millä uusilla lainsäädännöllisillä mekanismeilla automaation synnyttämää vaurautta ja hyvinvointia jaettaisiin tasaisemmin koko yhteiskunnalle.

Pelkään pahaa, että moista ei tapahdu ennen kuin yhteiskunnan luokkaerot kasvavat niin suuriksi, että ne synnyttävät vallankumouksia. Omistajien on nimittäin hirveän vaikeaa luopua omistamisesta – varsinkin, kun omistajat eivät välttämättä ole ihmisiä vaan omistamisautomaatteja.

 

Olemme sopeutuneet siihen ajatukseen, että yritykset siirtyvät sinne, missä tuotanto on edullisinta.

Tällä hetkellä se näkyy Suomessa siinä, että jopa hyvin kannattavia tuotantolaitoksia siirretään halvemman työvoiman tai laajempien markkinoiden maihin.

Toisin oli ennen. Vielä 60 vuotta sitten omistajat tunsivat vastuuta työntekijöistään.

Patruunat saattoivat olla ilkeitä ja kovia, mutta he tiesivät, että jos tyytymättömyys kasvaa liian suureksi, tuotanto vähenee. Osa johtajista oli aitoja isähahmoja, jotka oikeasti halusivat pitää huolta työntekijöistään.

Ne ajat katosivat, kun sukuyritykset siirtyivät pörssiin. Omistaminen lakkasi olemasta henkilökohtaista. Omaisuutta ryhtyivät hoitamaan ammattijohtajat tai sijoittajat, joiden on pakko ajaa rahan etua. Omistamisesta tuli rahoituslaitosten, vakuutusyhtiöiden ja pörssien muodostaman koneiston tehtävä ja henkilökohtainen vastuu ihmisestä katosi järjestelmästä kokonaan.

Tämän me ymmärrämme ja hyväksymme. Talouselämän koneisto toimii näin. Ja valitettavasti se toimii yhä kiihtyvällä tahdilla, ellei koneistolle tehdä jotakin. Globaalin talouden vuoksi tekeminen edellyttää kuitenkin maailmanlaajuisia ponnisteluja.

Mutta kun on USA, jossa vain rikkaat voivat ostaa poliitikkoja, ja on Kiina, jossa taloudellisista vallankäyttäjistä ei voida puhua, koska virallisesti heitä ei ole olemassa, ja on Intia, jolla on oikeus rikastua siinä missä länsimaillakin, ja on Venäjä, jonka kanssa sopiminen on hankalaa, koska emme puhu enää samaa kieltä, ja on kaikki se omaisuus, joka kulkee pimeitä polkuja ja käyttää likaisia keinoja.

Niin että kunhan hallitusneuvottelijamme saavat hallitusohjelman valmiiksi, he voisivat seuraavaksi ryhtyä pohtimaan näitä todellisia ongelmia ja tehdä niille jotakin.