Tässä työttömän hallitusohjelma

Nyt se on taas ohi – se aika, jolloin tavallisen kansalaisen ajatukset kiinnostavat poliitikkoja. Työtön muuttuu taas luvuksi tilastoissa ja vanhus kustannuseräksi.

Yksin poliitikot eivät kuitenkaan jää. Heitä piirittävät nyt aivan toisenlaiset olevaiset: eri järjestöjen, teollisuushaarojen, ammattiliittojen ja muiden tärkeiden intressiryhmien edustajat yrittävät kiihkeästi päästä poliitikkojen puheille, jotta heidän näkökulmansa mahtuisi mukaan hallitusohjelmaan.

Minua ja muita työttömiä ei näissä tapaamisissa edusta kukaan. Eikä köyhiltäkään mitään kysytä – annetaan vain jotain, jos annetaan. Siksi laadin työttömän oman hallitusohjelman. Lähetän sen bittimerelle pullopostina ja toivon, että se lopulta ajelehtii oikeille ihmisille.

 

Maan hallituksella on paljon tärkeitä asioita päätettävänään: turvallisuus ja ulkopolitiikka, EU:n ongelmat ja kysymykset, vapaakauppasopimus, ympäristö ja ilmastonmuutos, sote-uudistus, metropolihallinto, kuntauudistukset, suhtautuminen maahanmuuttajiin ja niin edelleen.

Syrjän hallitusohjelma keskittyy vain talouteen, yrittäjyyteen ja jonkin verran köyhyyteen, koska ne ovat asioita, jotka vaikuttavat suorimmin elämään Syrjässä. Täältä katsottuna tärkeimmät päämäärät ovat työpaikkojen luominen ja työtä vailla olevien hyvinvoinnin lisääminen ja sitä kautta yhteiskunnan välillisten kustannusten vähentäminen.

Iloinen asia Syrjän kannalta on, että samat asiat lienevät tärkeitä myös hallitusneuvottelijoille. Huolta sen sijaan herättää se, että hyvinvoivien poliitikkojen tietotaso köyhyyden ja epäonnistumisen syistä ja seurauksista ei välttämättä ole riittävä tehokkaiden toimien keksimiseen.

Meidän on onnistuttava luomaan uusia työpaikkoja. Toivon todella, että hallituksella on tällä saralla muutakin annettavaa kuin veronkevennykset.

En nimittäin ole ollenkaan varma siitä, että hieman lihavampi palkkapussi lisäisi kotimaista kulutusta merkittävästi. Ihmiset ovat oppineet säästämään, kierrättämään ja käyttämään ulkomaisia nettikauppoja. Ylimääräinen raha ei välttämättä päädy luomaan uusia työpaikkoja ainakaan kotimaassa.

Vähävaraisena uskon myös, että suurimmalla osalla suomalaisista on riittävästi rahaa kuluttamiseen jo nyt: vain osa eläkeläisistä, peruspäivärahalla olevat työttömät ja pienipalkkaiset pätkätyöntekijät tarvitsevat oikeasti lisää rahaa. Ne, joilla on kunnollinen työpaikka eivät edes huomaa, että Suomessa on lama.

 

Uusien työpaikkojen luomiseen tarvitaan aktiivisempia toimia.

Monelle työtä vaille jääneelle oman yrityksen perustaminen on ainoa keino työllistyä. Itsensä työllistämistä pitäisikin tukea kaikin mahdollisin tavoin.

Byrokratian purkaminen, tarvittavien lupien vähentäminen, ansiosidonnaisen päivärahan muuttaminen starttirahaksi, alv:n alarajan nostaminen ja sen maksaminen saaduista rahoista, YEL-maksujen jouston lisääminen ja ennakkoverotuksen muuttaminen jälkiveroksi ovat kaikki pienyrittäjyyttä tukevia toimia, joilla voitaisiin sekä tukea uusien yritysten syntyä että helpottaa niiden pysymistä elossa.

Yrittäjäksi ryhtyminen olisi helpompaa myös, jos siihen ei liittyisi niin suuria riskejä. Yhdenkään lapsen ei pitäisi menettää omaa kotiaan vanhempien omistaman yrityksen konkurssin takia. Kenenkään ei pitäisi myöskään menettää työttömyysturvaansa siksi, että perheessä on yrittäjä.

Nykyinen lainsäädäntö tosin sanoo, että työttömyyskorvauksen menettää vain, jos tekee töitä yrityksessä. Harkinta jää viranomaisille: he voivat päättää, etteivät usko.

Yritys tuottaa vain harvoin voittoa ensimmäisen parin vuoden aikana. Jollain tavalla yrittäjän on kuitenkin elettävä ja elätettävä perheensä. Yrittäjän sosiaaliturvaa olisi pikaisesti parannettava. Jo kansalaisten tasavertaisuudenkin vuoksi on väärin, että yrittäjän on huomattavasti vaikeampaa saada kaikille muille kansalaisille suotua sosiaaliturvaa.

Kaikki edellä kuvatut toimenpiteet madaltavat yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Ne eivät kuitenkaan poista itse yrittämisen ongelmia.

 

Monella yrittäjällä on mielessä tuote tai palvelu, jonka he osaavat tai haluavat luoda.

Lisäksi tarvitaan kuitenkin monialaista osaamista: hyvien sopimusten solmiminen, alaa koskevan lainsäädännön tunteminen, talouden pyörittäminen, markkinointi, varainhankinta ja vientiponnistelut ovat kaikki tehtäviä, joihin lähes jokainen yrittäjä törmää tavalla tai toisella, mutta johon vain hyvin harvalla on riittäviä taitoja.

Kunnat ja erilaiset yhdistykset tarjoavat uusille yrittäjille neuvontaa, mutta tunnin kestävän palaverin aikana ei pitkälle päästä. Hyvä, jos siinä ajassa ehtii keksiä oikeita kysymyksiä.

Surullista tilanteessa on se, että maassamme on työttöminä tai yksinyrittäjinä lukuisia asiantuntijoita, jotka osaisivat auttaa muita yrittäjiä, mutta autettavat ja auttajat eivät vain löydä toisiaan, tai heillä ei ole varaa toistensa palveluihin.

Olen muutaman viime vuoden aikana seurannut neljän erittäin toimivaan tekniseen innovaatioon perustuvan yrityksen taivalta. Jokaisella yrityksellä on tuote, jolla olisi potentiaalia maailmanvalloitukseen. Tuotteet ovat ainutlaatuisia ja niille olisi tarvetta meillä ja maailmalla.

Neljästä yrityksestä yksi säilyy ehkä hengissä. Syy on se, että loistavat insinöörit eivät ymmärrä yrittämisestä mitään. He menettävät tilaisuutensa taitamattomuutensa takia.

Suomella ei ole varaa tuhlata ensimmäistäkään potentiaalista vientiartikkelia eikä päästää yhtäkään kelvollista yritystä kaatumaan toisarvoisten seikkojen vuoksi.

Olen pohtinut, miten tätä osaamisen ongelmaa voitaisiin ratkoa. Uskon, että työ- ja elinkeinoministeriöllä olisi mahdollisuus tehdä asialle jotakin.

Tarjoilen päättäjille nipun ehdotuksia myöhemmässä kirjoituksessani – sellaisia, jotka olisivat toimiessaan pelastaneet oman yritykseni ja auttaneet kaikki neljä mainitsemaani yritystä onnistumaan ja pääsemään vientimarkkinoille.

 

Uusien innovaatioiden lentoon lähtöä hidastavat myös yrityksen alkuvaiheen rahoitusongelmat. Yritystukijärjestelmä on vaikea ja monimutkainen. Tuet edellyttävät, että yrittäjällä on muuta rahoitusta. Sen hankkiminen vain on kovin vaikeaa.

Yritystukijärjestelmää pitää uudistaa, sillä nyt suuri osa yritystuista menee yrityksille, jotka pystyisivät toimimaan ja kasvamaan ilman tukiakin sen sijaan, että tuilla onnistuttaisiin tukemaan uusia innovaatioita ja vahvistamaan uusien yritysten kasvua.

Uusien yritysten lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja olemassa oleviin yrityksiin. Palkkataso on varmasti suurille yrityksille keskeisin työllistämiseen vaikuttava tekijä. Pienyrittäjälle työllistämisen sivukulut ja erilaiset työllistämisen riskit ovat huomattavasi suurempi este.

Jos maan hallitus haluaa, että yksinyrittäjät palkkaavat lisää työntekijöitä, hallituksen on parannettava pientyönantajan asemaa. Tämä saattaa tarkoittaa työntekijän turvan heikentämistä. Työntekijän turva on valitettavasti usein este sekä pienyrittäjän että työttömän henkilön turvan luomiselle.

Tässä työttömyystilanteessa on yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista, että turvaa jaetaan tasaisemmin eri ihmisten kesken – niidenkin, joilla ei ole vahvoja ammattiliittoja takanaan.

Jos löydän työtä pienestä yrityksestä, ole valmis jakamaan yrittäjän riskin ja saamaan palkkaa vain tekemästäni työstä ja vain silloin, kun yrityksen tulos mahdollistaa palkan maksamisen sekä minulle että yrittäjälle itselleen. On väärin, että yleissitovat työehtosopimukset kieltävät minua toimimasta tavalla, jonka koen oikeudenmukaiseksi ja joka lisäisi sekä maan että omaa hyvinvointiani.

Osalla yrityksistä on vaikeuksia myös työvoiman löytämisessä. Se, että työn vastaanottaminen pienentää käytettävissä olevan rahaan määrää, on järjetöntä. Kannustinloukkujen purkamisella on kiire. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että työhön motivoiminen tapahtuu heikentämällä oikeasti köyhien tilannetta entisestään.

 

Työn ja yrittäjyyden lisäksi Syrjän hallitusohjelma käsittelee köyhyyden ongelmia.

Köyhyyden poistaminen sosiaaliturvaa parantamalla ja yksinkertaistamalla tulisi luultavasti halvemmaksi kuin mitä toimenpiteen hintalappu osoittaisi. Köyhyys nimittäin aiheuttaa valtavia välillisiä kustannuksia.

Köyhyys lisää sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Se synnyttää periytyvää syrjäytymistä ja lisää lasten pahoinvointia. Se synnyttää segregaatiota ja lisää yhteiskunnan levottomuutta. Levottomuus puolestaan lisää valtion, kuntien ja yritysten kuluja.

Köyhyys myös vähentää ihmisten toimintakykyä ja passivoi, koska köyhän energia menee selviytymiseen. Yrityksiä jää perustamatta ja taloudellinen aktiivisuus vähenee.

Köyhyys lisää köyhyyttä. Siksi hallitusneuvottelijoiden pitäisi unohtaa aatteelliset ja mahdolliset moraaliset argumentit ja pohtia, miten köyhyyttä voisi vähentää.

Köyhyyden poistamiseen tarvitaan kuittenkin rahaa ainakin aluksi. Sitä löytyisi säästöistä, joita kukaan ei uskalla tehdä. Olen itse saanut yhteiskunnalta mukavia palveluita, jotka olivat kalliita ja turhia.

Kun olimme puolisoni kanssa töissä, meillä oli neljä alaikäistä lasta ja saimme palkan lisäksi runsaan lapsilisätilin joka kuukausi. Mielestäni valtiolla olisi ollut parempaakin käyttöä rahoille kuin lomamatkojemme tukeminen.

Muistan tosin hyvin, että meistäkin tuntui siltä, että rahaa on liian vähän ja että yhteiskunta ei tue lapsiperheitä riittävästi. Ymmärsin rahojemme määrän vasta menetettyämme ne: kun oli varaa ostaa ehjät kengät rikkinäisten tilalle ja kun saattoi valita sellaista juustoa, josta lapset pitivät, rahaa oli riittävästi, vaikkei kaikkea kivaa saanutkaan.

Vasta rikkinäiset kengät ja juuston katoaminen avasi silmämme.

Lapsilisät eivät ole ainoa hyvä mutta vaikea säästökohde. Kun lastemme äiti oli äitiyslomalla, hän olisi voinut laittaa vanhemmat lapset kokopäiväisesti päivähoitoon siitä huolimatta, etteivät lapsemme tarvinneet hoitoa. Äidin elämä olisi varmasti ollut kevyempää ja helpompaa.

Jos yhteiskunnassa oltaisiin rehellisiä, lakattaisiin puhumasta lapsen subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon, kun usein on kysymys vanhempien subjektiivisesta oikeudesta päästä helpommalla. Se taas ei ole asia, josta yhteiskunnan on välttämätöntä maksaa hurjia summia.

 

Kotikuntani on satsannut runsaasti verovaroja myös siihen, että kiireettömän hoidon jonot pysyvät lyhyinä. Se on hienoa. Tosin terveyteni tuskin romuttuisi, jos joutuisin odottamaan kiireetöntä hoitoa viikon pidempään.

Ensiluokkainen terveydenhoito on loistava asia, mutta jos siihen ei ole varaa, on priorisoitava ja pohdittava, missä rahat tuottavat yhteiskunnan kannalta parhaiten ja mitkä säästöt aiheuttavat vähiten kärsimystä.

Kun rahaa on vähän, saavutetuista eduista on syytä ryhtyä tinkimään. Hallituksen on pohdittava, mitkä osat hienosta järjestelmästämme ovat sellaisia, jotka eivät ole välttämättömiä. Jos pärjäämme vähemmällä, meidän on tyydyttävä vähempään. Jos muutokset ja niiden mahdolliset vaikutukset pelottavat, muutoksia voi tehdä määräaikaisesti, jolloin niistä pääsee myös eroon.

Se, mistä on kaikkein helpointa tinkiä, on ylellisyys. Kun vielä olimme puolisoni kanssa palkansaajia, meillä oli varaa maksaa nopeammista tietokoneista, hienommista kännyköistä, pidemmistä ulkomaanmatkoista ja suuremmasta autosta. Rahamme virtasivat turhan kulutuksen kautta ulkomaille.

Ruoan verotusta ei saa kiristää, mutta kaukolennoille voisi hyvin laittaa tuntuvan ympäristöveron ja ylellisille elektroniikkaleluille korotetun ylellisyys-alv:n. Viininkin hintaa voisi vielä korottaa, vaikka hyvää viiniä on kyllä ikävä.

 

Köyhyyden vähentämisessä päästäisiin alkuun ilman säästöjäkin.

Luulen, että yksi syy omaan taloudelliseen ahdinkooni oli se, etten osannut hakea kaikkia mahdollisia tukia eikä yhteiskunta neuvoja tyrkyttänyt. Jos tukiviidakko olisi yksinkertaisempi ja virkamiesten harkintavalta pienempi, tukea saisivat nekin, jotka eivät elämän raskauden vuoksi jaksa selvittää monimutkaisia säädöksiä ja taistella oikeuksistaan.

Siksi perustulokokeilu on ehdottomasti mukana Syrjän hallitusohjelmassa.

 

Lue täältä, mitä kirjoitin ennen vaaleja.