Kaataisiko perustulo minut sohvalle?

Perustulo, kansalaispalkka, käänteinen verotus, kansalaistulo. Saman asian eri variaatioista on keskusteltu jo vuosia ja viime aikoina keskustelu on vain kiihtynyt työelämän murroksen ansiosta. Myös minä sain lukijalta pyynnön kertoa, mitä mieltä olen perutulosta.

Kysymys sopii hyvin pohdittavaksi blogissani: Se on niitä harvoja asioita, joista puolueet tuntuvat olevan eri mieltä myös näin vaalien alla. Näen keskustelussa jopa ideologista paatosta, jonka luulin kuolleen jo kauan sitten.

Aihe sopii blogiini myös siksi, että kuulun juuri siihen ihmisryhmään, jonka elämään ja yrittämiseen perustulo vaikuttaisi voimakkaasti. Perustulo muuttaisi sekä yrittäjän että köyhän elämää.

 

Olen siis viime päivät pohtinut ahkerasti, jaksaisinko enää nousta sohvalta, jos saisin kuukausittain valtiolta rahasumman.

Olen vanhanaikainen ihminen. Minun on vaikeaa ajatella, että jonkun muun kuuluisi antaa minulle jotakin ilman vastinetta. Jopa laillisesti minulle kuuluvien yhteiskunnan tukien hakeminen on ollut minulle aina vaikeaa ja noloa. Siksi en ole vaatimassa teiltä muilta mitään, vaikka periaatteessa olemmekin kaikki yhdessä päättäneet pitää toisistamme huolta hyvinvointivaltiomme kautta.

Kansalaispalkassa on kuitenkin myös toinen ulottuvuus: on nimittäin mahdollista, että minusta olisi tälle yhteiskunnalle enemmän hyötyä, jos toimeentuloni olisi jollakin tavalla turvattu. Vaikka osoittautuisinkin aivan hyödyttömäksi ja turhaksi, minimitoimeentuloni takaaminen saattaisi pienentää muita yhteiskunnalle aiheuttamiani kustannuksia.

Se, että minulle maksettava perustulo hyödyttäisi yhteiskuntaa, on jo asia, jota sietäisi pohtia ihan tosissaan.

 

Perustulon vastustajat pitävät nykyistä sosiaaliturvaamme riittävänä ja kannustavana. Näin voivat väittää vain ihmiset, jotka eivät ole joutuneet sosiaaliturvan kanssa tekemisiin.

Turvaverkossamme on valtavan suuria aukkoja. Niistä putoavat läpi niin yrittäjiksi ryhtyvät kuin vaikkapa huonokuntoisia vanhuksiaan tai erityishoitoa tarvitsevia lapsiaan kotona hoitavat ihmiset – siis ne kunnolliset, jotka tekevät tai yrittävät tehdä kaiken niin kuin on oikein.

Verkosta sujahtavat läpi myös ne, jotka ovat liian väsyneitä tai masentuneita taistelemaan ja ottamaan selvää. Ihmettelen jatkuvasti uutisia, joissa kerrotaan ihmisistä, jotka onnistuvat huijaamaan yhteiskunnalta ylimääräisiä tukia. En selvästi osaa edes olla köyhä, sillä minulla on suunnattomia vaikeuksia saada selville, mitä tukia minulle lain mukaan kuuluisi.

Suuri osa sosiaalisesta tuesta on tarveharkintaista. Valitettavasti sanalla harkinta on tässä tapauksessa aivan liian merkittävä asema: ihmisiä puolustavat sosiaaliasiamiehemme ovat ylityöllistettyjä, koska kuntien sosiaalityöntekijät ja kelan virkamiehet harkitsevat liian usein miten sattuu. Valitettavasti laki jää usein toteutumatta joko osaamattomuuden tai väärien asenteiden takia.

Lain tarkoitus jää toteutumatta myös silloin, kun tukea tarvitseva ei enää jaksa. Näitä tapauksia on paljon enemmän kuin voisi uskoa. Hoitotuki- ja eläkepäätökset tuntuvat olevan systemaattisesti kielteisiä selvissäkin tapauksissa. Järjestelmä luottaa siihen, että suuri osa hakijoista jättää valitukset tekemättä. Ja siinä järjestelmä on aivan oikeassa.

Vielä suurempi säästö syntyy siitä, että ihmiset eivät tiedä, mitkä tuet heille kuuluvat. Ongelma on siinä, etteivät ammatti-ihmisetkään tunne koko tukiverkkoa, sillä se on liian sirpaleinen.

Nykyinen tarveharkintainen tukijärjestelmämme on huono. Se on vaikea, raskas, nöyryyttävä ja työllistää liikaa sekä tuen tarvitsijoita että virkamiehiä. Sekä virkamiesten että työttömien, opiskelijoiden, sairaiden ja muiden tukia tarvitsevien aikaa voitaisiin käyttää hyödyllisempiin tarkoituksiin, jos tukisysteemi olisi helpompi ja aukottomampi.

Uskon vakaasti, että yhteiskunnan kustannuksia säästyisi ja kansalaisten toimeliaisuus lisääntyisi, jos tukijärjestelmä ei söisi meiltä resursseja.

 

Köyhyys tyhmentää ja passivoi. Minä en ehkä passivoitunut, mutta silloin, kun raha oli kaikkein tiukimmilla, henkinen pääomani kului selviytymiskeinojen etsimiseen. Kun pohtii, mikä ruoka pitää pisimpään kylläisenä, koska ruokarahat menivät lapsen oppikirjoihin, ei jaksa enää rakentaa yhteiskuntaa.

Omasta kokemuksestani tiedän varmasti, että jos perustulo olisi taannut minulle täyden vatsan ja ehkä lapselle oppikirjatkin, olisin varmasti kyennyt enempään. Minusta olisi ollut enemmän iloa ja hyötyä tälle maailmalle.

Uskon vakaasti, että perustulo lisäisi myös yrittäjyyttä. Se olisi ratkaissut omalta kohdaltani yrittämisen alkuaikojen ongelmat. Jos toimeentuloni olisi ollut turvattu, olisin uskaltanut ottaa enemmän riskejä ja investoida yritykseeni enemmän. Yritykseni olisi lähtenyt nopeammin nousuun ja lentänyt pidempään.

Asia varmistui viimeistään silloin, kun päätin lopettaa yritystoimintani. Moni pienyritys toimii juuri ja juuri kannattavuuden rajoilla. Vuoteen saattaa mahtua hyviä kuukausia, mutta välillä tulot katoavat kokonaan. Oma yritykseni oli jonkin aikaa kannattava, mutta lama vei asiakkaiden maksukyvyn, joten lopulta minun oli pakko lopettaa yritykseni toiminta ja ryhtyä etsimään toimeentuloa muualta.

Vaikka yritystoimintani ei lopulta enää ollut taloudellisesti kannattavaa minulle itselleni, se tuotti kuitenkin loppuun asti hyötyä sekä asiakkailleni että julkishallinnolle. Toiminnan päättyminen haittasi useita eri tahoja. Jos minulla olisi ollut perustulon kaltainen turva, olisin varmasti jatkanut yritykseni toimintaa pidempään ja mahdollisesti päässyt yli pahimman vaiheen. Suomessa olisi nyt yksi työtön ja toimeton blogikirjoittaja vähemmän.

Yrittäjyyden lisäksi perustulo saattaisi lisätä myös työvoimaa, sillä se purkaisi tehokkaasti kannustinloukut, jotka estävät työn vastaanottamisen.

 

Luin juuri uutisen rekkaa päin ajaneesta keski-ikäisestä henkilöstä. Ymmärrän häntä. Kauhukseni tajusin taannoin ymmärtäväni myös niitä äitejä ja isiä, jotka vievät mukanaan koko perheensä. Elämä voi joskus olla niin rankkaa, että on päästävä pois.

Jatkuva huoli taloudesta on niin tuskallista ja kuluttavaa, että säännöllistä palkkaa saavan ihmisen on mahdotonta sitä kuvitella. Kun on tarpeeksi ahdistunut, lamautuu. Ei enää kykene näkemään mahdollisuuksia saati sitten tarttumaan niihin.

Turva, pienikin sellainen, vapauttaa ihmisen jäytävästä huolesta. Silloin syntyy valtavia voimavaroja, jotka voidaan valjastaa parempaan käyttöön.

Köyhyys ja huoli sairastuttavat myös fyysisesti. Tämän tietävät kaikki. Taloudellinen turvallisuus tarkoittaa myös parempaa terveyttä ja pienempiä terveydenhoitokuluja yhteiskunnalle.

 

Puolueistamme vihreät ja vasemmisto ovat näkyvimmin kannattaneet perustuloa. Mielenkiintoiseksi asian tekee tällä hetkellä se, että myös keskusta haluaisi kokeilla perustuloa.

Kokoomuksessa on kaksi leiriä: toiset näkevät perustulossa mahdollisuuden yritteliäisyyden lisäämiselle ja kannustinloukkujen purkamiselle. Toiset pitävät vastikkeetonta tukea passivoivana ja moraalittomana. He epäillevät, että ihmiset veltostuisivat ja pitäisivät valtion kustannuksella hauskaa esimerkiksi opiskelemalla liian kauan.

Kävisikö tosiaan näin? Minä en olisi opiskellut yhtään kauempaa, koska opiskelu alkoi tuntua tyhjänpäiväiseltä kahdeksannen vuoden jälkeen. Mutta olisin ehkä opiskellut itselleni uuden ammatin tai tehnyt valmiiksi väitöskirjan sen jälkeen, kun jäin työttömäksi. Olisiko se ollut yhteiskunnan kannalta niin paha?

Jos nyt saisin rahaa valtiolta, jäisinkö sohvalle? Voisin kysyä myös, kuinka moni kansanedustaja jää kotiin makaamaan, jos ei tule uudelleen valituksi, sillä kansanedustajan eläke on moninkertainen perustuloon verrattuna. Makaako Björn Wahlroos sohvalla? Hänhän voisi palkata itselleen sohvan viereen palvelustytönkin syöttämään itseään.

Eivät ihmiset tee töitä vain siksi, että siitä saa rahaa. Työtä tehdään, koska se tuo tarkoituksen ja sisällön elämään, tarjoaa sosiaalisia suhteita ja luo syyn nousta siltä sohvalta. Sohvalla on nimittäin tavattoman tylsää.

Luulen, että sohva-argumenttiin turvautuvat poliitikot puhuvat aatteen syvällä rintaäänellä. Monet oikeistolaiset poliitikot edustavat vuosisataista protestanttista etiikkaa, jonka mukana kaikkien on tehtävä työtä ansaitakseen elantonsa – täysin riippumatta siitä, onko siinä yhteiskunnan kannalta mitään järkeä. Heidän mukaansa köyhät ovat köyhiä, koska ovat laiskoja tai huonoja, eikä laiskuudesta tai huonoudesta pidä palkita ketään.

Demarien vastustus on helppo ymmärtää. Sdp on ammattiyhdistyspuolue. Se yritti pyristellä siitä irti, mutta toisinajattelijat saivat lähteä. Nyt ay-kytkökset ovat vahvempia kuin koskaan. Ja ammattiyhdistyksille perustulo olisi myrkkyä.

Vaikka ay-toiminta on erittäin tärkeää yhteiskunnan kannalta, suurin osa ihmisistä liittyy ammattiyhdistykseen itsekkäistä syistä: he haluavat turvata toimeentulonsa, jos sattuvat menettämään työnsä. Jos toimeentulo olisi jollakin tasolla turvattu ilman ammattiyhdistystäkin, jäsenmäärät pienenisivät varmasti. Tai ainakin ay-liikkeen olisi tehtävä rutkasti enemmän töitä säilyttääkseen jäsenensä.

Monet perustulon vastustajat pitävät järjestelmää liian kalliina. Toisten mielestä sillä saavutettaisiin säästöjä. En ole tarpeeksi viisas ottaakseni asiaan kantaa.

 

Koska perustulon vaikutukset ovat niin laajoja, etteivät minua viisaammatkaan kykene riittävän kattavasti arvioimaan niitä, Telan ja Sitran rahoittamassa Ajatushautomo Tänkin tekemässä selvityksessä ehdotetaan, että perustuloa kokeiltaisiin käytännössä ja tutkittaisiin, miten perustulo vaikuttaisi yksilöihin ja yhteiskuntaan. Tätä ehdottavat myös keskustalaiset poliitikot.

Ongelman muodostaa perustuslaki, joka takaa kansalaisille yhdenvertaiset tuet. Paikallinen koe asettaisi kansalaiset tilapäisesti eriarvoiseen asemaan. Keskusta on ehdottanut, että lakia muutettaisiin siten, että tällainen tilapäinen eriarvoisuus olisi sallittua.

Olisi hienoa, jos valtakuntamme sallisi kokeilut. Olisi nimittäin järkevää kokeilla monia yhteiskunnallisia uudistuksia ensin pienemmällä otoksella. Jos koe sattuu osoittautumaan epäonnistuneeksi, koko yhteiskunta ei mene sekaisin ja haittojen korjaaminen sujuu helpommin ja nopeammin.

Kokeiluja luultavasti vastustetaan tulevissa hallitusneuvotteluissa kiihkeästi. Jos perustuloa vastustaa periaatteellisista syistä, on viisainta vastustaa kaikkia kokeiluja. Perustuloa on näet vaikeampi torjua, jos kokeilu osoittautuu onnistuneeksi. Ja uskon, että niin kävisi.

 

Perustulossa voi olla ratkaisu myös seuraavien vuosikymmenten suureen yhteiskunnalliseen murrokseen.

Olemme menossa kohti yhä suurempaa automaatiota. Työpaikat katosivat jo teollisuudesta. Nyt ne ovat katoamassa palveluammateista. Pian tekoäly korvaa jo insinöörit ja opettajatkin.

Meillä on edessä kaksi mahdollista tulevaisuutta. Toisessa kansalaiset elävät vanhojen tieteiselokuvien utopiassa, jossa ruoka tulostuu nappia painamalla ja ihmiset harrastavat itsensä kehittämistä. Toisessa kaikki hyvinvointi kasaantuu niille, jotka omistavat koneet. Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on toimettomia ja varattomia ja käyttävät aikansa kapinaan ja anarkiaan.

Maailman on keksittävä uusia tapoja tasata koneiden tekemästä työstä syntyvää hyvinvointia. Tämän oivaltaminen voi olla syynä siihen, että perustuloa ja kansalaispalkkaa pohditaan nyt ympäri maailmaa. Suomi voisi olla edelläkävijä. Jospa vain olisimme hieman rohkeampia, luovempia ja kykenevämpiä uudenlaiseen ajatteluun.