Työtön entinen yrittäjä käy ennen vaaleja kirjeenvaihtoa valtaa havittelevien poliitikkojen kanssa ja koettaa ymmärtää syitä ja seurauksia Syrjästä käsin.

Isot miehet, eikö teitä hävetä?

A. Toivola
Blogit Syrjässä vaaleista 11.3.2015 12:30

Mitä vastaisit, jos joku soittaisi sinulle yllättäen ja kysyisi, kannattaisitko palkkasi alentamista, työaikasi pidentämistä ja irtisanomisesi helpottamista? Hyväksyisitkö kenties irtisanomissuojasi poistamisen? Tai olisitko valmis antamaan hallitukselle luvan päättää työelämästä työntekijöiltä ja työnantajilta kysymättä?

Jos kyseessä olisi puolueeton, akateemiseen opinnäytetyöhön liittyvä tutkimus, opinnäytetyötä ei hyväksyttäisi. Mutta kyse ei olekaan puolueettomasta tutkimuksesta vaan SAK:n äänestystutkimuksesta, jonka pääasiallinen tarkoitus on välittää viesti ehdokkaille. Kysymykset oli taitavasti muotoiltu niin, että kansalaisilta saatu viesti oli varmasti se oikea.

Kysymykset olisi voitu kysyä toisinkin:

Jos saisit valita, jääkö ystäväsi työttömäksi vai saatteko molemmat hieman pienempää palkkaa, kumman valitsisit? Jos on pakko valita jokin, minkä näistä valitset: päivähoidosta ja vanhuspalveluista tinkimisen, palkkojen alentamisen, eläkeiän nostamisen vai työpäivän pidentämisen 15 minuutilla? Jos olisit työtön ja köyhä, ottaisitko vastaan työpaikan, joka on olemassa vain toistaiseksi? Jos etujärjestöt eivät vuodessa pysty sopimaan asioista, jotka ovat maan talouden kannalta oleellisia, saisiko maan hallitus silloin päättää niistä?

Voin olla väärässä, mutta veikkaan, että vastausprosentit olisivat olleet hieman erilaisia kuin SAK:n vaalikyselyssä.

Silti kyseenalainen kyselytutkimus teki tehtävänsä: se sai paljon mediajulkisuutta ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly pääsi kameroiden edessä kehottamaan kaikkia poliitikkoja unohtamaan puheet etujärjestöjen etujen polkemisesta ja työelämän joustojen lisäämisestä.

 

EK:n vaalitavoitteissakin oli paljon ehdotuksia tulevalle hallitukselle. Ne eivät olleet ehkä yhtä poleemisia kuin työntekijäpuolen tutkimustulokset, mutta löytyy sieltäkin mielenkiintoisia seikkoja.

EK haluaa kulutuksen lisäämiseksi pienentää tuloverotusta kaikissa tuloluokissa siitä huolimatta, että ylin tuloluokka tuskin käyttää lisäeurojaan lisäkulutukseen – ainakaan kotimaassa. Tämän rikkaimpiakin koskevan veroalen EK haluaisi rahoittaa keventämällä kaikkein pienituloisimpien kukkaroita jäädyttämällä tulonsiirrot.

Pienituloisimpien jokainen penni menee todellakin kulutuksen lisäämiseen, sillä he ovat joutuneet tinkimään kaikesta. Heille annettu lisäraha ei jää toimettomana makaamaan sijoitustileille vaan päätyy välittömästi lisäämään kierroksia talouden rattaisiin. Suurituloisempien taas on vaikeaa lisätä kulutustaan ainakaan kotimaassa. He kartuttavat osakesalkkuaan.

EK:n perustelut on esitetty kauniisti, mutta ne ontuvat.

Etujärjestöt ajavat omaa etuaan. Se on selvä. Se on niiden tehtävä. Etujärjestöjen rahoitus on kiinni siitä, kuinka kipeästi niiden jäsenet tuntevat tarvitsevansa järjestöjen luomaa turvaa. Rahoituksen määrästä puolestaan on kiinni etujärjestön työntekijöiden toimeentulo. Etujärjestöjen valta ja koko olemassaolo on riippuvainen ristiriidoista.

On etujärjestöjen etu, etteivät pienyritykset ja työntekijät solmi keskenään paikallisia sopimuksia eivätkä poliitikot yritä ottaa takaisin etujärjestöjen itse itselleen varaamaa päätöksenteko-oikeutta. Eivätkä etujärjestöt vahingossakaan erehdy tekemään yhteistyötä, sillä ilman keskinäisiä ristiriitoja ei ole puolustettavia etujakaan.

 

Täällä Syrjässä herää kysymys, voiko etujärjestöjen etu olla Suomen etu?

Yksikään järjestö ei taatusti aja Syrjän etuja. Miksi ajaisikaan: työttömällä ei ole varaa maksaa jäsenmaksuja eikä työtön voi lakoilla.

Lama on kuitenkin ajanut maan siihen kummalliseen tilanteeseen, että Syrjän etu on sama kuin Suomen etu: uusien työpaikkojen syntyminen ja kulutuksen lisääminen on välttämätöntä, jotta tämä maa selviää jaloilleen ja minulle ja muillekin syrjäytyneille olisi taas paikka yhteiskunnassa.

Kauan, kauan sitten oli olemassa sellaisia käsitteitä kuin kunnia ja vastuu. Kun oli tiukka paikka, oma etu pantiin syrjään ja työskenneltiin yhdessä, koska niin oli oikein. Nyt etujärjestöt ja valitettavasti myös puolueet keskittyvät taistelemaan eduista ja ideologioista keskenään sen sijaan, että etsisivät yhdessä ratkaisuja tuomalla kukin avuksi oman osaamisensa ja viisautensa.

Toivoisin, että ammattiliitot astuisivat esiin ja kertoisivat, mitä heidän jäsenistönsä on valmis tekemään kilpailukyvyn lisäämiseksi, talouden tukemiseksi ja työttömyyden vähentämiseksi.

Haluaisin kuulla, kuinka työntekijät ovat valmiita tekemään pidempää päivää pelastaakseen maan kilpailukyvyn ja kuinka EK:n jäsenyritykset sitoutuvat turvaamaan työpaikkoja ja olemaan siirtämättä toimintojaan ulkomaille.

Haluaisin, että loputtomien pelisääntöneuvottelujen sijaan etujärjestöt pitäisivät edes joskus palaverin, jossa yhdessä pohtisivat, mitä Suomen auttamiseksi voitaisiin tehdä.

Valitettavasti en usko, että Lauri Lyly, Jyri Häkämies ja kumppanit kykenevät moiseen. He ovat niin kauan katsoneet maailmaa omien viiteryhmiensä ”totuuksien” läpi, että uskovat vilpittömästi näkökantojensa olevan ainoita oikeita.

Haluaisin Lylyn ryhtyvän pienyrittäjäksi, joka yrittää parhaansa mukaan selvitä sekä lamasta että työnantajavelvollisuuksista. Häkämies puolestaan voisi olla hetken työttömänä – peruspäivärahalla tietysti – ja sen jälkeen ottaa vastaan työn puhelinmyyjänä, sillä ”työn vastaanottamiseen on kannustettava”, vastasi työ koulutusta ja kokemusta tai ei. Kokemus saattaisi avata kummankin silmiä ja nostattaa kenties punan poskille.

 

Suomi on neljä vuotta pysynyt paikallaan, koska kaikki ovat kiskoneet maata omaan suuntaansa. Jos maan hallitus on joskus päässyt vahingossa yksimielisyyteen, etujärjestöt ovat onnistuneet pysäyttämään hankkeet.

Jokainen uusi idea tai aloite tyrmätään heti, niin kuin viimeksi yritys helpottaa nuorten naisten palkkaamista korvaamalla yrityksille osa vanhemmuuden kuluista. Tällä kertaa ensimmäisen EI:n heitti Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Pitäisi säätää laki, joka kieltää sanan EI. Sen sijaan pitäisi sanoa, että ”tätä pitää miettiä”. Nyt muutama omista ajatuksistaan tiukasti kiinni pitävä tappelupukari seisoo tämän maan kehityksen esteenä.

Hyvät etujärjestöjen puheenjohtajat ja poliittiset johtajat. Teillä on valtaa. Se tarkoittaa, että kun maalla menee huonosti, se on teidän syytänne. Joko ette ole osanneet tai ette ole halunneet. Jospa viimeinkin lakkaisitte riitelemästä ja ryhtyisitte yhdessä rakentamaan tätä maata sen sijaan, että revitte sitä kappaleiksi.

 

Vanhemmuuden kustannuksiin ja nuorten naisten tasa-arvon lisäämiseen palaan lähiaikoina.

Seuraavaksi jatkan kuitenkin vielä etujärjestöistä sen verran, että kerron, mitä puolueiden puheenjohtajat vastasivat, kun kysyin heiltä, onko heillä mielestään se valta, joka heille lain mukaan kuuluu, vai onko valta valunut liiaksi virkamiehille ja etujärjestöille.

A. Toivola

Nimimerkki on entinen joku, nykyinen ei kukaan. Hän asuu Syrjässä ja tarkastelee työntekoa ja politiikkaa aivan eri näkökulmasta kuin ennen.

Keskustelu

Hyvää settiä! Jakoon 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt