Työtön entinen yrittäjä käy ennen vaaleja kirjeenvaihtoa valtaa havittelevien poliitikkojen kanssa ja koettaa ymmärtää syitä ja seurauksia Syrjästä käsin.

Syrjässä vaaleista kaiken keskellä

A. Toivola
Blogit Syrjässä vaaleista 3.3.2015 18:00

Olen täällä edelleen: Syrjässä. Syrjä on se paikka, johon epäonnistuneet tai epäonniset ihmiset joutuvat, kun muuttuvat turhiksi yhteiskunnan kannalta.

Lähetin Suomen Kuvalehdelle ja sen lukijoille täältä jo aiemmin kaksi pitkää kirjettä, joissa kerroin, millaista on elää syrjäytyneiden valtakunnassa. Ensimmäistä kirjettä kirjoittaessani olin menettänyt työni ja muuttunut turhaksi ja hyvin köyhäksi. Toisessa kirjeessäni  kuvailin yrittämisen vaikeutta ja sopeutumista Syrjässä elämiseen, jota jotkut kutsuvat syrjäytymiseksi.

Menetettyäni työni perustin yrityksen ja pyöritin sitä muutaman vuoden. Nyt olen ajamassa sitä alas.

Laman myötä yritykseni toiminta kutistui kysynnän laskuun ja asiakasyritysten talousvaikeuksiin, eikä yrityksen pyörittäminen enää kannattanut.

Olen siis käytännössä jälleen työtön. Onneksi sentään puolisollani on nykyisin vähän tuloja, joten emme enää ole nälkäisiä vaan lähes siedettävästi köyhiä.

Olen kokenut nahoissani kaikki ne uhkakuvat, joista poliitikot ja talousviisaat puhuvat: irtisanomisen, työttömyyden, syrjäytymisen, pakkoyrittämisen ja yrityksestä luopumisen.

Niinpä minulla on sellaista tietoa, jota talousviisailla ja politiikan johtajilla ei ole: tiedän miltä se tuntuu.

 

Nyt olen aikeissa ryhtyä pitämään vaaliblogia ja tarkkailemaan vaalihulinaa täältä Syrjästä käsin.

Suomen Kuvalehti järjesti minulle kirjeenvaihtotovereita politiikan johdosta: pääsen kysymään mieltäni askarruttavia työttömyyteen ja yrittäjyyteen liittyviä kysymyksiä suoraan niiltä, jotka päättävät. Olen saanut vastauksia kysymyksiini keskustan, Sdp:n, kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajilta ja puolueiden asiantuntijoilta.

Tilanne on kutkuttava: Syrjä saa yhteyden kaiken ytimeen. Minä, joka en kelpaa yhteiskunnalle, saan tilaisuuden keskustella niiden kanssa, jotka joka päivä luovat tätä yhteiskuntaa ja sen sääntöjä. Sellaista tapahtuu yleensä vain vaalien alla toreilla, joilla ehdokkaat kiertävät tarjoamassa kahvia ja myötätuntoa pienille ihmisille heidän ääniään vastaan.

Kirjoittaminen on sikäli mukavaa, että blogissa ja jopa myöhemmin kirjoitettavassa jutussa minulla on oikeus olla subjektiivinen toisin kuin oikeilla toimittajilla, joiden on yritettävä olla objektiivisia ja analyyttisiä ja puolueettomia.

Puolueeton minäkin  olen, sillä en löydä puoluetta, joka ajaisi minun asiaani ja jakaisi arvoni, mutta toisin kuin politiikan toimittaja, minä voin kertoa myös omia mielipiteitäni. Blogista ei siis kannata etsiä totuuksia vaan ainoastaan yhden työttömän ja näköalattoman ihmisen ajatuksia ja arvioita politiikasta ja maailman menosta.

 

Miksi minä kirjoitan vaaliblogia? Miksi minua kiinnostaa sisäpiirin keskinäinen valtataistelu?

Toisin kuin Ahvenanmaalle, Syrjälle ei ole annettu kiintiöpaikkaa eduskunnassa: ei meitä kukaan siellä edusta. Ei voisikaan edustaa, sillä se, joka saa valtaa ja rahaa, ei voi enää ymmärtää merkityksettömyyttä ja köyhyyttä. Syrjä on paikka, jonka todellisuus unohtuu hyvin nopeasti: aamun valo haihduttaa yön pelot, eikä niiden suuruutta enää ymmärrä.

Syrjäytyneet ovat siis pysyvästi syrjässä vallasta. Tästä huolimatta emme kuitenkaan ole syrjässä vaaleista, sillä tilanne täällä Syrjässä on yllättäen muuttunut: Syrjä ei enää ole syrjässä vaan kaiken keskiössä, sillä sisäpiirin katseet ovat yllättäen kääntyneet meihin syrjäytyneisiin.

Meistä on tullut sekä ongelma että kiinnostuksen kohde, sillä olemme yhteiskunnalle sekä riski että mahdollisuus. Me voimme joko radikalisoitua tai passivoitua lopullisesti tai sitten kokenut ja/tai motivoitunut joukkomme synnyttää uusia kasvuyrityksiä, jotka nostavat tämän maan taas jaloilleen. Ne, joilla on töitä, eivät enää pysty tekemän enempää. Siksi me, jotka olemme käyttämätön resurssi, olemme myös uusi mahdollisuus.

 

Syrjä on siis ruvennut kiinnostamaan sisäpiiriä. Mutta kannattaako täällä Syrjässä kiinnostua sisäpiiristä ja tulevista vaaleista?

Täytyy myöntää, että välillä epäilen sitä.

Poliitikot puhuvat niin paljon, ja vain harva sana muuttuu teoksi. Virkamiehet puolestaan ovat luoneet ympärilleen niin aukottoman järjestelmän, etteivät enää näe ulos sen raoista. Molempien ryhmien toimet meidän syrjäläisten hyväksi tuntuvat lähinnä kotivideoiden pinjada-leikiltä: kauheasti huidotaan, muttei osuta kohteeseen ja jossain vaiheessa jotakuta sattuu.

Äänestämisen sijaan uskon keskusteluun. Olen etuoikeutettu, kun pääsen keskustelemaan ihan oikeasti poliitikkojen kanssa. Mutta toisaalta niin pääsevät muutkin näin vaalien alla: poliitikot seuraavat ahkerasti netin ja torien keskusteluja ja yrittävät vaistota, mitä kansan mielessä liikkuu.

Lienee turha toivoa, että yksikään idea tai ajatus muuttuisi teoiksi sellaisenaan, mutta julkisessa keskustelussa esitetyt ideat voivat muuttua vähitellen henkiseksi maisemaksi ja mielikuviksi, jotka synnyttävät päätöksiä ja muuttavat vähitellen toiminnan suuntaa. Tänä päivänä keskusteleminen on helpompaa kuin koskaan. Sitä voi harrastaa vaikkapa kommentoimalla niitä lukuisia blogeja, joita verkossa julkaistaan.

On hyvä muistaa, että vain ne, jotka keskustelevat, pääsevät muokkaamaan yhteistä mielenmaisemaamme. Siksi on tärkeää, että etenkin juuri Syrjässä asuvat tuovat esiin oman todellisuutensa. Miten muuten sisäpiiri voisi koskaan osu keikkuvaan pinjadaan?

 

Seuraavassa kirjoituksessani ajattelin pohtia yrittäjyyttä ja yrittäjyyden myyttejä sekä niitä tapoja, joilla puolueet ovat yrittämiseen suhtautunneet.

Lainsäädäntömme ja poliittinen ajatusmaailmamme on viritetty aivan toisenlaiseen yrittäjyyteen kuin siihen, millainen yrittäjän todellisuus on tänään.

Ainakin siltä minusta tuntuu.

A. Toivola

Nimimerkki on entinen joku, nykyinen ei kukaan. Hän asuu Syrjässä ja tarkastelee työntekoa ja politiikkaa aivan eri näkökulmasta kuin ennen.

Keskustelu

Keskustelun sijasta paljon parempi on tuo aiemmassa kirjoituksessasi esittämäsi idea, että ”max 2 kautta saa eduskunnassa olla”.

Suomen ongelma on se, että eduskunnassa istumisesta on tullut joillekin ammatti.

Osa noista politrukeista ei ole päivääkään tehnyt oikeita töitä – ihan sama ilmiö mitä kirjoitit monia virkamiehiä vaivaavan.

Siinä missä johtavia virkamiehiä olisi pakotettava ”ulkoilemaan” Suomessa, perehtymässä siihe mitenkä se maa oikeasti makaa ja mitenkä (hullut) määräykset ihmisten elämään vaikuttavat, niin eduskunnassa istuminenkaan ei saisi olla kenenkään ammatti!

Jos ei muu auta, niin Sveitsistä mallia tähänkin asiaan! Politrukit pois systeemistä niin sillä tämä Suomi lähtee aika automaattisesti nousuun jonkin ajan kuluttua!

Koska tämä on ainoa tapa tavallisen lukijan saada kontakti sinuun (? – jos nyt vaivaudut lukemaan näitä kommentteja) – niin tässä toivomuksia kirjoitusten aiheiksi:

– olet ilmeisesti ns. akateeminen työtön – kuinka työnhaku on sujunut? (oletan sinun yrittäneen)

– ilmeisesti ikääkin on ehtinyt jo kertymään, Suomessahan ei ole ikärasisimia, niinhän se asia oli?

– Suomea uhkaa työvoimapula (jälleen kerran!) – miltäs se kuulostaa siellä Syrjässä?

– yksi kirjoitus voisi käsitellä tuota ”kananlentoasi” yrittäjänä – alusta lopetukseen asti – mitä, miksi ja kuinka kävi – ja mitä opit – mitä virheitä muiden ei ainakaan kannata toistaa?

Tuo ideasi ”akateemisten pajasta” on mielestäni hyvä!

Lueskelin muuten tässä päivänä muutamana ns. sosiaalisen yrityksen perustamisesta. Hyvä idea mutta surkea toteutus tuossakin. Siinähän tunnustetaan, että on olemassa funktionaalisesti rajoitteisia ihmisiä, joiden työllistäminen ”täydellä palkalla markkinaehtoisesti” on mahdotonta. Niinpä yhteiskunta tulee apuun ja subventoi heidän palkkaamistaan määräajan (palkkatuki) Jolloinka ainakin tietyissä tapauksissa jonkun firman saattaa kannata palkata tuollainen työkyvyltään ja – teholtaan rajoittunut. Mutta miksi ihmeessä MÄÄRÄAIKAINEN PALKKATUKI? Mikähän idea tuossakin on ollut taas virkamiehellä? Ikäänkuin se funktionaalinen rajoitus määräajan jälkeen haihtuisi yhtä-äkkiä pois? Kuka sen tuottavuusvajeen sitten maksaa? Firmako muka? Tuskin. Niinpä homma ei tuolla idealla oikeni toimikkaan eikä sosiaalisia yrityksiä kannata juuri perustaa. Ainakaan tietyille toimialoille.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt