EU-vaalit: Ei, juu, vaarinhousut

Profiilikuva
Blogit Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Niistä piti tulla jotain ennennäkemätöntä. Jotain Eurooppaa ravistelevaa. Niistä lupailtiin kaikkien aikojen eurovaaleja.

Kattia kans! Hyvä on, jos 40 prosenttia suomalaisista vaivautuu raahaamaan ahterinsa vaaliuurnille toukokuun 25. päivänä. Samana päivänä, jolloin jääkiekon MM-kisojen loppuottelu pelataan Valko-Venäjällä, tuossa rauhaa rakastavassa demokratian mallimaassa.

Viisi vuotta sitten eurovaalien äänestysprosentti oli 40,3. Heikoimmilla äänestysalueilla ei päästy edes tähän, esimerkiksi Satakunnassa prosentti jäi 37:ään.

Politiikassa pätee yksi sääntö yli muiden: äänestäjän muisti on lyhyt. Perussuomalaisille veikkailtu vaalivoitto saattaa sulaa kuin lumiukko siitä yksinkertaisesta syystä, että Kreikan ja muiden ongelmamaiden kriisipaketit haihtuvat jo kovaa vauhtia äänestäjien muistista. Jotain takauksia joskus jonnekin annettiin ja jotain vakuuksiakin kai saatiin tai oltiin saamatta, mutta on tässä nyt tähdellisempääkin mietittävää. Ja jos äänestäjät eivät muista ongelmia, he eivät myöskään muista äänestää.

Timo Soinin ja kumppanit voisi vielä pelastaa se, että jostain päin EU:ta paljastuisi uusi vararikon uhka. Koska Soini on mukava mies, en tietenkään väitä, että hän sellaista iltarukouksissaan anelisi.