Rouva Koiviston päiväkirja: ”Uutuudenviehätys häipyy seksissä jos missään varsin nopeasti”

Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 76 kirjoittaja pohtii John Updiken kirjaa Parit.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tellervo Koiviston 76. pakina, Suomen Kuvalehti numero 24/1970.

Vietin sateisen sunnuntai-iltapäivän lukemalla Updiken ”Pareja”. Sain sen jo jouluksi, mutta Rothin Portnoyn taudin jälkeen epäröin tarttua kirjaan, jonka takakannessa lukee: ”Suorimmin sukupuolinen kirja, mitä milloinkaan Amerikassa on julkaistu.”

Kirja osoittautui suorasti sukupuoliseksi, mutta myös hyvin kirjoitetuksi, älykkääksi, hauskaksi ja paljon ajattelemisen aihetta antavaksi.

Parit ovat amerikkalaista ylempään keskiluokkaan kuuluvia, nuorehkoja hienostokaupunginosassa eläviä aviopareja. Keskinäinen seurustelu on hyvin tiivistä. Miesten ollessa töissä huolehtivat vaimot yhteydenpidosta, vapaa-ajat vietetään perheittäin tai pareittain. Lapset leikkivät, parit pelaavat tennistä tai leikkivät seuraleikejä, syövät, juovat ja tanssivat.

Kaiken taustalla on seksi, oman tai toisen aviopuolison, yleensä omaan ryhmään kuuluvan lemmiskely. Koska parit kuuluvat samaan sosiaaliryhmään; ei miehen ammatilla tai vaimon sivistystasolla tunnu paria ”lainattaessa” olevan suurtakaan merkitystä.

Ulkomuotokin on osittain sivuseikka. Naiset tosin kuvataan kauniiksi, mutta heidän kauneutensa mittana on se seksi, minkä miehen silmät heistä ulosmittaavat ja täytyy sanoa, että kirjan amerikkalaiset pystyvät näkemään kauneutta mitä omituisimmissa piirteissä.

 

Miehen ja varsinkin naisen arvon määräävät hänen avunsa sukupuolipartnerina, Janet on jättänyt collegensa kesken ja katuu sitä siksi, että olettaa toisten rouvien collegen läpikäyneenä omaavan paremmat tiedot erotiikan tekniikassa.

Janetin huolella on perusteensa: maailmansodan jälkeen amerikkalaisten naisten korkeakoulukasvatus on ollut erittäin seksuaalisesti suuntautunutta. Naisesta on tehty hyvin toimiva, miestä miellyttävä, lapsia synnyttävä kodin kone.

Parien rakkaus ei ole pohjatonta, ei ääretöntä eikä ikuista, mutta se on määrätyssä mielessä riittoisaa. Suomalainen, joka on tottunut käyttämään rakkautta säästeliäästi kuin sammakko savea, hämmästelee sitä auliutta ja vakuuttavuutta, jolla amerikkalaiset rakkautta jakavat.

Pareilla on samanaikaisesti aviopuoliso ja joku muu, mutta kun tämä joku muu, niin rakastettu kuin onkin, on varsin nopeasti vaihtuva, joutuu kysymään eikö olisi helpompaa kehittää systeemiä sellaiseksi, että rakkauden kohteita on kerralla koko liuta. Jos rakkautta voidaan jakaa, niin oletettavasti sulttaani pystyy rakastamaan haareminsa jokaista naista yhtä suuresti kuin yksiavioinen ainuttakaan.

 

Liittyessäni Yhdistys 9:ään sain roolijakoa kannattavalta ystävältäni kirjan ”Mitä nuoren naisen tulee tietää”. Se on kirjoitettu vuosisadan vaihteessa ja aatteet ovat tietenkin sen mukaiset.

Jossakin kohdassa muun muassa väitetään, että sukupuoliasioita ajattelevilla vastaava aivolohko paisuu. Jotta tämän vahingollisilta vaikutuksilta vältyttäisiin, pitää muita aivolohkoja kehittää toisenlaisilla tunneärsykkeillä. Naisille suositellaan karkean langan tai sileän pöydän sivelyä tai pehmeiden pilvenhattaroiden katselua.

”Parien” estoton rakastelu on tavallaan kiehtovaa. On myönnettävä, että sukupuolivalistus vapauttaa ihmisissä tunteita, joilla saattaa olla myönteistä vaikutusta kaikkiin ihmissuhteisiin. Mutta on olemassa vaara, että ”tämä aivojenlohko paisuu liiaksi”.

Seksin samoin kuin esimerkiksi onnen tai äidinrakkauden liiallinen korostaminen saa ihmiset etsimään sellaista, mikä lopujen lopuksi on vain haave. Aidan takana ollut ruoho ei näytä yhtä vihreältä kun aita on ylitetty. Uutuudenviehätys häipyy seksissä jos missään varsin nopeasti.

Kertakäyttöpakkauksilla on haittansa, mutta kun niiden käytöstä on tullut tapa, on paluu entiseen vaikeata.

 

Ihmisillä ei ole jäljellä muuta kuin ihmiset sen jälkeen kun Jumala lähti. ”Ihmisillä tarkoitan seksiä”, sanoo eräs ”Parien” henkilöistä. Jumala näyttää todella lähteneen ja jättäneen suuren määrän ihmisiä omiin hoteisiinsa. Ihmisillä ei ole jäljellä muuta kuin ihmiset. Mutta heillä on jäljellä muutakin kuin seksi.

Sängyn pääty saattaa haitata näkyvyyttä, se estää pareja huomaamasta, että ihmisiä on toki muuallakin kuin omassa sängyssä.