Rouva Koiviston päiväkirja: Uhrataan äitihahmo – omatkin hameeni ovat lyhyitä, ja luin juuri, miten käydä kaksikymppisestä
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 29 kirjoittaja pohtii, miten ikinuorista naisista tulee mummoja.
Tellervo Koiviston 29. pakina, Suomen Kuvalehti numero 22/1969.
Rakas päiväkirja. Näin unta, että minut oli pudotettu viidennen kerroksen ikkunasta ja jätetty lojumaan tyhjälle kadulle. Yritin huutaa apua ja heräsin. Käsivarsia särki, jalat olivat jäykät ja selkääkin jomotti.
Kaikki tämä oli kesämökillä vietetyn vapaan lauantain seurausta. Vilkaisin ikkunasta säätä ja totesin sen olevan pahimman mahdollisen. Auringonpaiste olisi elvyttänyt raihnasta ruumista ja houkutellut ulos jatkamaan keskenjääneitä puutarhatöitä. Sadesää olisi puolestaan antanut pätevän syyn raskaiden töiden siirtämiseen seuraavaan viikonvaihteeseen. Nyt ilma oli siltä väliltä, pilvinen ja kolea.
Mieleni teki aamukahvia, mutta olin liian voimaton noustakseni sitä keittämään. Silloin muistin äitienpäivän. Lähestyttiin toukokuun loppua eikä kukaan ollut puhunut mitään äitienpäivästä! Aloin huutaa perhettä koolle.
”Missä on minun äitienpäiväkahvini? Tiedättekö, rakkaat omaiset, että äitienpäivä on toukokuun toinen sunnuntai ja siitä on kulunut jo kaksi viikkoa”, sanoin ääni liikutuksesta väristen.