Rouva Koiviston päiväkirja: Tyypillisin kotiapulainen on nuori maalta kotoisin oleva tyttö – eikä hän näe työssään tulevaisuutta
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 87 kirjoittaja vaatii koulutusta kotitalousalalle.
Tellervo Koiviston 87. pakina, Suomen Kuvalehti numero 39/1970.
Miina Sillanpää ja Tuomari Martta olivat kotiapulaisia, jotka nauttivat arvonantoa – sen jälkeen kun he eivät enää olleet kotiapulaisia. Muita kotiapuja ei juuri arvostetakaan – ellei oteta lukuun niitä isoäidinaikaisia hildoja ja tildoja, joiden hohde johtuu lähinnä ajan mukanaan tuomasta patinasta.
En toki tarkoita sitä, etteikö kotiapua pidettäisi tärkeänä. Erikoisesti silloin, kun puhtaudestamme ja hyvinvoinnistamme huolehtivat henkilöt puuttuvat, huomaamme heidän merkityksensä. Tämä ei kuitenkaan nosta heidän sosiaalista rankiaan, he ovat jatkuvasti hierarkian pohjimmaisia.
Hiukankaan arvostettu ammatti edellyttää harjoittajaltaan ammattitaitoa. Vastasuorituksena pitäisi olla kohtalainen ja jatkuva toimeentulo. Näitä edellytyksiä ei kotiapulaisen ammatti täytä.
Kotiapulaisten enemmistöllä ei ole ammattitaitoa, tuskin kiinnostusta sen hankkimiseen, koska he eivät näe siinä ammatissa tulevaisuuttaan. Heidän palkkansa on yleensä vaatimaton, joskin se saattaa olla pienempi kuin mitä he muissa töissä saisivat. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon heidän ikänsä.
Tyypillisin ja kysytyin apulainen on nuori maalta kotoisin oleva tyttö. Hän on myöskin se, joka eniten tuottaa pettymyksiä. Epäonnistumisen sattuessa rouva syyttää tyttöä ja tyttö rouvaa. Kenen on syy? Miksi epäonnistumisia tapahtuu niin usein? Eikö yhteiskunnan olisi syytä huolestua siitä, että niin monet nuoret haaksirikkoutuvat elämänsä ensimmäisessa ammatissa?
Kun epätoivoiset vanhemmat valittavat Summerhillin isälle A.S. Neillille sitä, että heidän teini-ikäiset lapsensa lojuvat vuoteissaan myöhään, pitävät huoneensa epäjärjestyksessä ja ovat haluttomia taloustöihin, vastaa Neill: ”Viisas yhteiskunta ei vaatisi alle 20-vuotiasta panemaan tikkua ristiin työntekomielessä, sillä lapsuus kestää pitkälle teini-ikään. Lapsuus on leikin aikaa – se tosiasia meidän olisi kyettävä pitämään mielessämme. Niinpä, huolestuneet vanhemmat, huokaiskaa ja tarttukaa tiskiriepuun ja muistakaa, että lapsenne normit ovat erilaiset kuin teidän. Monelle murrosikäiselle huoneen epäsiisteys ei merkitse mitään – hän ei yksinkertaisesti näe sitä.”
Näin siis Neill. Mutta nyt yhteiskunta antaa nimenomaan alle kaksikymmenvuotiaiden huolehtia siisteydestä ja lastenhoidosta. Ei ole ihme, jos he epäonnistuvat.
Kotiapulaiseksi tulevalla nuorella on lisäksi muita vaikeuksia. Hän jättänyt taakseen maaseudun ja sen sekä oman yhteiskuntaluokkansa tavat ja tullut asutuskeskukseen ja keski- ja yläluokan arvostusten maailmaan. Hän on joutunut katkaisemaan vanhat ystävyyssiteensä eikä uusien solmiminen suju kädenkäänteessä, ei varsinkaan kotiapulaiskastiin kuuluvalta.
Kotiapulainen ei tunne itseään vapaaksi, koska hänen vapaa-ajan käyttöään valvotaan, mutta hän ei toisaalta saa valvonnasta sitä turvaa, jonka omassa perheessä asuminen tuottaisi.
Kotiapulainen on ammattitaidoton. Hänen odotetaan oppivan, mutta valitettavan usein pitäisi oppimisen tapahtua yritysten ja erehdysten tuskallista tietä käyttäen. Pienetkin epäonnistumiset saattavat murentaa ennestäänkin vaatimatonta itsetuntoa.
Kotiapulaisella ei ole ammatissaan tulevaisuutta, ei ainakaan silloin, jos hän menee naimisiin. Ja kuitenkin on siinä sosiaaliryhmässä, johon hän yleensä avioituu, vaimonkin ansiotyöllä leipänsä hankittava.
Kotitalousala tarvitsee työntekijöitä tulevaisuudessakin.
Mutta olisi aika suhtautua siihen samoin kuin muihinkin ammatteihin. Kotitaloustyöntekijän tulisi saada riittävän perusteellinen ja valvottu koulutus ja koulutetun henkilön kunnollisesti palkattu toimi ja itsenäinen vapaa-aika.
Perheelle apulaisen palkkaaminen maksaisi entistä enemmän, mutta sen joka mieluummin käy kodin ulkopuolella ansiotyössä, on oltava valmis uhrauksiin. Koulutuksesta huolehtiminen jäisi yhteiskunnan tehtäväksi.
Yhteiskunnan olisi lisäksi tuettava apulaisen palkkausta sallimalla perheen vähentää verotuksestaan apulaiselle maksettava palkka ja tukemalla nuoria perheitä pienten lasten äideille maksettavalla hoitolisällä.